OTTELURAPORTTI: FC Lahti hukkaili maalipaikkoja

Jalkapallopäivän etkot alkoivat Lahdessa FC Lahden ja KTP:n välisellä Ykkösen kohtaamisella Kisapuistossa. KTP oli lopulta vahvempi lukemin 2—1. Lahden osuman iski Cecilia Murtonen. Kotkalaisilta puolestaan osuivat Cecilia Jäntti ja Kia Voutilainen.

FC Lahti hallitsi ottelun alkua ja KTP oli ajoittain suurissa vaikeuksissa Lahden prässin kanssa. Jo viidennellä minuutilla Minttu Takanen riisti pallon ja karkasi puolittain läpi. KTP-kassari Sonja Leino onnistui kuitenkin venymään pallon tielle ja Lahti joutui tyytymään kulmapotkuun. Lahti kykeni luomaan puolittaisia maalipaikkoja etenkin ensimmäisen vartin ajan, mutta kotijoukkue ei saanut haluamaansa tulosta.

Jakson puolivälin jälkeen KTP hyödynsi ensimmäiset paikkansa. Ensin Cecilia Jäntti karkasi läpi ja sijoitti tarkasti tolpan juureen vieden kotkalaiset johtoon. Hetkeä myöhemmin puolestaan Kia Voutilainen karkasi lahtelaistoppareiden välistä ja tuplasi kotkalaisjohdon. KTP:n Rosa Rantanen osui vielä ensimmäisellä jaksolla tolppaan.

Lahti sai luotua vielä jakson loppuun hirveän paineen KTP:n maalille. Pallo kimposi Katrin Kirpulle, joka pääsi kokeilemaan maalin edestä kahdesti. Leino venyi ensimmäisen tielle ja toisen laukauksen blokkasi maaliviivalta kotkalaisten puolustus. Näin tauolle lähdettiin vierailijoiden 2—0-johdossa.

Myös toinen jakso oli Lahden hallintaa ja Lahti vyörytti tilanteita kotkalaisten maalille. Lahtelaisten vedot kuitenkin karkailivat yli ja ohi ja maalia kohti menneet laukaukset jäivät heppoisiksi. Reilun tunnin jälkeen KTP:lle tuli paikka naulata peli, kun Katherine Byrne karkasi laidalta. Veera Ansalahti otti Lahden maalilla kuitenkin tärkeän torjunnan.

Viimeisen kymmenminuuttisen Lahti hyökkäsi riskillä ja se toi kavennusosuman. Cecilia Murtonen sai pallon haltuunsa rangaistusalueen sisällä ja hän punnersi vedon huonosta asennosta. Veto oli kuitenkin riittävän laadukas ja Lahti tuli maalin päähän. Kovasta paineesta ja muutamasta maukkaasta maalipaikasta huolimatta KTP kesti ja vei pisteet Lahdesta mukanaan.

FC Lahden Ykkösen kausi jatkuu kahdella vierasottelulla. Ensin Lahti matkaa Tampereelle Ilveksen kakkosjoukkueen vieraaksi keskiviikkona 14.6. Sunnuntaina 18.6. Lahti kohtaa vieraissa puolestaan Kuopion Palloseuran Akatemian. Seuraava kotiottelu on Suomen Cupia ja pelataan keskiviikkona 21.6. Kansallisen Liigan PK-35 Vantaata vastaan.

FC Lahti:

Murtonen

Ansalahti; Haapala, Penttinen, Haikala, Yli-Suvanto; Haapea (76’ Viljakainen), Moilanen, Kinnunen, Kirpu; Savolainen (76’ Murtonen), Takanen (56’ Diagne)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Tomi Saarivirta