Forenom -OTTELURAPORTTI: Lahti aloitti voittoputken

FC Lahti starttasi Veikkausliigan Haastajasarjan komealla 2—1-kotivoitolla KTP:stä. Lahtelaisosumista vastasivat Leon Kreković ja Matheus Alves. Vierailijoilta onnistui espanjalaistaituri Mika. Voitto oli lahtelaisille toinen perättäinen. Otteluraportin ja majoitusratkaisut tarjoaa Forenom.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja vierailija KTP sai FC Lahden huolimattomuusvirheestä puolittaisen paikan. Marin Ljubić koppasi pallon lopulta haltuunsa ja Lahti selviytyi säikähdyksellä. Myös toisessa päässä tapahtui heti ottelun alussa, kun Mikko Kuningas pääsi ampumaan rangaistusalueen sisältä Anouar El Moukhantirin esityöstä. Kotkalaispuolustaja Lassi Nurmos kuitenkin siivosi pallon maaliviivalta.

Hieman vartin pelin jälkeen Lahdessa saatiin maalihanat auki. Ensin Mika leikkasi hieman keskelle ja ampui tarkasti alakulmaan vieden KTP:n johtoon. Vieraiden johto ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Leon Kreković riisti pallon ja karkasi yksin läpi. Hän sijoitti pallon tarkasti takakulmaan ja ottelu oli jälleen tasan.

Jakson puolivälissä Lahti iski toistamiseen. Lahtelaisten kulmapotku jäi pyörimään KTP:n rangaistusalueelle. El Moukhantir palautti pallon takaisin keskelle ja Matheus Alves näytti taituruuttaan. Brassikärki heitti tyylipuhtaat sakset ja pallo painui ohi KTP-vahti Rasmus Leislahden.

Jakson lopussa Lahti kykeni vielä luomaan muutaman puolittaisen maalipaikan. Lähimmäs pääsi El Moukhantir, joka karkasi puolittain läpi laidaltaan Alvesin esityöstä. Leislahti kuitenkin venyi pienestä kulmasta lähteneen laukauksen tielle ja tauolle lähdettiin Lahden johdossa lukemin 2—1.

KTP tuli vahvasti toisella jaksolla, mutta Lahti loi paremmat maalipaikat. Heti alussa sekä Alves että Kreković pääsivät kokeilemaan, mutta KTP kesti. Hetkeä myöhemmin Kreković käänsi pallon keskelle. Tommi Jäntti kurotti palloon, mutta ohjaus meni niukasti yli maalin.

KTP lisäsi painetta, mutta Lahti vaihtoi formaatiota ja vaihdot toivat joukkueelle uutta virtaa. Lopulta KTP ei päässyt vaarallisille maalipaikoille. Näin ollen pisteet jäivät mastojen varjoon tunteella eläneen yleisön riemuksi lukemin 2—1.

Ottelun jälkeen täyden ottelun keskikentällä raatanut Mikko Kuningas oli tyytyväinen voittoon. Hän harmitteli, että Lahti antoi halvan maalin vastustajalle. Kuningas kuitenkin iloitsi suuresti joukkueen taistelusta, joka toi tänään täyden pistepotin.

– Kaksi voitto putkeen tuntuu hyvältä. Ihmettelen vain, miksi emme aloittaneet tätä aikaisemmin. Valmistauduimme otteluun hyvin, mutta päästimme vastustajan johtoon. Ottelu oli tasaista vääntöä ja joukkuevastasi siihen hyvin. KTP loi painetta lopussa, mutta pelasimme uhrautuvasti. Tämän ammatin etu on myös se, että pääsee katsomaan komeita maaleja erittäin läheltä, Kuningas kommentoi Alvesin osumaa.

FC Lahden päävalmentaja Toni Lindberg oli Kuninkaan tapaan tyytyväinen tulokseen. Myös Lindberg korosti hyvää valmistautumista yhdeksi voitonavaimeksi. Hänen mukaansa Lahti kesti kotkalaisten rynnistyksen ja sai lopulta ottelun hallintaan.

– Olen tyytyväinen tulokseen. Tiesimme, että KTP tulee alussa vahvasti, mutta onneksi saimme ottelun hallintaamme. Myös toisella jaksolla KTP:llä oli painostusjakso, mutta selvisimme siitä. Muutimme vähän muotoa ja saimme vaihdosta tuoreita jalkoja sisään. Pystyimme esittämään taas sitä peli-ilmettä, josta puhuimme viikolla. Ensi perjantaina uudestaan ja maanantaina kohti uutta harjoitusviikkoa, Lindberg summasi.

FC Lahti nousi voitolla tasapisteisiin FC Hakan kanssa. Haastajasarja jatkuu lahtelaisten osalta jo ensi perjantaina 22.9. kotiottelulla sarjaa johtavaa AC Oulua vastaan. Osta lippusi ennakkoon Tiketistä.

FC Lahti:

Kreković, Alves

Ljubić; Puukko, Kabashi, Šimunović (v), Tauriainen; Pasanen (15’ Jäntti), Djaló (v), Kuningas; El Moukhantir (85’ Penninkangas), Alves (67’ Sadik), Kreković (67’ Hertsi)

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola