Hertsi pysyisi mielellään poissa valokeiloista, sillä hän ei tykkää tuoda itseään esille. Hertsi on seuran eteen vuodatettujen hikipisaroiden puolesta kuitenkin ansainnut osansa otsikoissa – ajatteli hän itse niin tai ei.
Hyvät naiset ja herrat, saanen esitellä, Loorents Hertsi!
Lapsuus, nuoruus ja ensimmäiset juoksuaskeleet FC Lahdessa
Hertsi syntyi Helsingissä 13. marraskuuta vuonna 1992, mutta jo 1-vuotiaana hänestä tuli ihka aito lahtelainen perheen muuttaessa radiomastojen juurella sijaitsevaan kulttuurin ja urheilun mekkanakin pidettävään kaupunkiin. Lienee paikallaan varoittaa jo tässä vaiheessa lukijoita mahdollisista asiavirheistä, mitä tulee Hertsin muisteloihin.
– Minulla on vähän huono muisti, Hertsi myöntää miltei heti kättelyssä.
Ala-asteen Hertsi aloitti keskustassa sijaitsevassa Harjun koulussa. Sikäli mikäli siis muisti ei tee temppujansa. Kaveriporukasta moni pelasi jalkapalloa ja sille tielle päätyi lopulta myös Hertsi. Kaupungin kahdesta joukkueesta hän päätyi viirupaitojen matkaan.
– Melkein kaikki luokan pojat harrastivat jalkapalloa. Samassa koulussa oli aikoinaan tosi monta tyyppiä, jotka pääsivät maajoukkuetasolle asti. Esimerkiksi Rico Laitinen oli samalla ala- ja yläasteella. Meillä oli hyvä porukka siinä ja puskettiin toisiamme eteenpäin. Pelailtiin kaikki välitunnit ja sitten iltapäivällä oli treenit Reippaan kanssa.
– Olin aina aika kiltti, mutta vauhdikas vain, Hertsi kuvailee
itseään lapsena.
Ylä-asteelle siirryttäessä koulu vaihtui Harjun koulusta Salpausselän koulun urheilulinjalle. B-juniori-ikäisiin asti Hertsi raatoi keskikentällä, mutta sen jälkeen valmentajat ovat sovitelleet häntä oikean laidan eri rooleihin.
Hertsi ei ole omien sanojensa mukaan koskaan ollut joukkueensa lahjakkaimpia pelaajia, mutta lapsuudesta asti sisäsyntyisenä ollut kova kilpailuvietti ajoi eteenpäin.
– Aina on ollut se, että haluaa kehittyä paremmaksi ja
paremmaksi, eikä ikinä halua hävitä kenellekään.
Hertsillä on vuoden vanhempi veli nimeltään Joosu Hertsi, joka saattaa olla myös tuttu nimi lahtelaiselle futisyleisölle, sillä myös hän oli aikoinaan lähellä murtautua liigamiehistöön. Vaikkei ikäeroa ollutkaan kuin yksi vuosi, niin veljekset pelasivat ensimmäistä kertaa samassa joukkueessa vasta vuosien 2009 – 2010 tienoilla FC Lahdessa.
Monipuolinen Joosu kykeni pelaamaan useammalla pelipaikalla, yleensä keskikenttänä tai topparina. Läpimurtoa liigamiehistöön ei koskaan kuitenkaan tapahtunut. Nykyään Turussa elelevä Joosu harrastaa edelleen jalkapalloa ja myös valmentaa lajia.
– En osaa sanoa, mitä siinä kävi. Joosu oli melkein kaikessa parempi kuin minä. Ehkä hänellä oli huonompi tekniikka kuin minulla, jos voi huonompi siinä olla, mutta muuten hän oli parempi. Ehkä valmentajat tykkäsivät erilaisista pelaajista.
Veljeskaksikon nuorempi painos onnistui kuitenkin saamaan jalkansa Lahden pukukopin oven väliin.
– Sitä löysi jonain päivänä itsensä Lahen pukukopista. Silloin tajusin, että pitää tehdä vielä lisää töitä, jos haluaa täälläkin pärjätä.
– Silloin se oli tosi jännittävää. Se oli vielä sitä aikaa, kun junnut olivat oikeasti junnuja. Ei viitsinyt tehdä mitään ylimääräistä. Oli vaan hiljaa ja ihmetteli sitä meininkiä. Treenien jälkeen keräsi palloja ja tötsiä, Hertsi muistelee.
Noiden päivien jälkeen on radiomastojen juurien alla ehtinyt käydä hirveä vipinä ja ajanhampaissa myös pukukoppikulttuuri on muovautunut erilaiseksi.
– Nykyään meillä on tällainen paljon suvaitsevampi pukukoppikulttuuri, Hertsi virnuilee.
Haluatko vanhat hyvät ajat takaisin?
– En välttämättä. Toisaalta se on kasvattanut, että oli sellainen rakkikoira, joka teki, mitä käskettiin. Ehkä se olisi vähän sellaista kostoa, jos sitä haluaisi takaisin. Enemmän sitä yrittää vaan auttaa kuin lytätä maanrakoon.
Nuoria koulutettiin kopin tavoille erinäisin keinoin.
– Ehkä meille ei juteltu niin paljon. Treeneissä saattoi tulla todella surkeita syöttöjä, mitkä piti jollain tavalla hoitaa. Jos et saanut sitä haltuun, niin se oli sinun vika. Niitä annettiin tahallaan ja sinulle huudettiin. Se oli vähän sellaista kasvattamista, Hertsi antaa esimerkkejä.
FC Lahti tippui kauden 2010 päätteeksi Ykköseen. Seuralle putoaminen oli shokki, mutta nuoren pelaajan näkövinkkelistä asia oli nähtävissä täysin eri lailla.
– Se oli minulle ihan lottovoitto ja muille nuorille pelaajille, koska pääsimme pelaamaan. ”Auge” (Tommi Kautonen) tuli valmentajaksi. Hän peluutti nuoria, mutta en tiedä sitten oliko hänellä edes vaihtoehtoja.
Hertsin läpimurto jäi kuitenkin tekemättä, sillä ikävä nivusvamma piti hänet puolisen vuotta sivussa tositoimista. Lopulta pelejä Ykkösessä kertyi tuolla kaudella vain kuutisen kappaletta.
Joukkue pärjäsi ilman Hertsin panosta ja saavutti kauden päätteeksi sarjanousun takaisin Veikkausliigaan.
– Olimme tasainen jengi ja pystyimme voittamaan ne huonommat. Kärkijoukkueita ei taidettu voittaa. Nyt kun ajattelee, niin kävi aikamoinen tsägä, että se oli vain vuoden visiitti. Nykyään sieltä on aika vaikea nousta.
Hertsillä oli mahdollisuus jäädä kaudeksi 2012 Lahteen, mutta hän lähti rohkeasti tavoittelemaan vastuuta tuolloin Ykkösessä pelanneeseen FC Hämeenlinnaan. Joukkuekavereiksi lähtivät myös kaksi muuta lahtelaistaustaista pelaajaa, Laitinen ja maalivahti Joonas Meronen. Päätös lähteä naapurikaupungin seuraan sarjaporrasta alemmas osoittautui hyväksi ratkaisuksi.
– Laitinen pelasi vain puoli vuotta ja lähti sitten jenkkeihin opiskelemaan. Se oli aika rankka kausi. Ajettiin melkein joka päivä Lahdesta treeneihin. Pääsin pelaamaan paljon, melkein niin paljon kuin vain pystyin. Joukkueella meni aika huonosti, olimmeko viimeisiä vai toiseksi viimeisiä. Henkilökohtaisesti teki minulle hyvää päästä pelaamaan.
– Jos olisin jäänyt Lahteen, niin olisin todennäköisesti istunut koko kauden penkillä, Hertsi uskoo.
Hertsi ja Meronen suorittivat samaan aikaan asepalvelustaan Hennalan urheilulinjalla. Taloudellisesti Hämeenlinnassa
pelaaminen olisi ollut eri elämäntilanteessa haastavaa.
– Kummatkin asuivat silloin vielä vanhemmille. Armeijasta tuli päivärahoja ja jotain korvausta tuli Hämeenlinnastakin. Eihän sillä olisi pystynyt elämään, mutta armeijassa oli yksi koti ja porukoilla toinen.
Hertsi kannustaa nuoria lahjakkaita pelaajia hakemaan vastuuta esimerkiksi Ykkösestä, jos tie liigakentille on tukossa.
– Jos se on mahdollista, niin että pystyisi elämään. Jos seura pystyisi esimerkiksi hankkimaan sinulle osa-aika duunin, joka ei olisi niin fyysistä. Se kehittää, kun saat vastuuta ja pääset pelaamaan. Ihan sama missä pelaa. Vaihtopenkillä ei kehity ja treenit ovat eri tilanne, Hertsi tietää.
Rakettimainen läpimurto Veikkausliigassa
Yhden Hämeenlinnassa vietetyn kauden jälkeen oli aika palata kotikaupungin joukkueeseen. FC Lahti oli saavuttanut kauden 2012 päätteeksi Kautosen johdolla Veikkausliigassa viidennen sijan. Ilmaiseksi paikka Lahdessa ei tullut, vaikka seuran oma kasvatti Hertsi olikin.
– Aina pitää ansaita paikkansa. Varsinkin, kun tulet Ykkösestä junnun statuksella, niin ei se helppoa ole. Muistaakseni Auge soitteli minulle tai soittelin Augelle. Sitten menin treeneihin ja tehtiin diili, Hertsi kertoo.
Kausi 2013 ei alkanut Lahdelta häävisti ja seurajohto päätyi jo varhain antamaan Kautoselle potkut. Hänen korvaajaksi palkattiin Juha Malinen. Malinen onnistui kääntämään joukkueen kurssin ja lopulta seura uusi viidennen sijansa.
Kausi 2013 muistetaan myös Hertsin läpimurtovuotena.
– Malisen pelityyli sopi minulle ihan hyvin, sain juosta pallon kanssa, eikä tarvinnut puolustaa niin kauheasti. Se meni joukkueenakin ihan hyvin loppujen lopuksi. Ei se välttämättä hirveän kaunista ollut aina, mutta tehokasta.
Nykyään seuran markkinointijohtajana toimiva Jussi Länsitalo pelasi vielä tuolloin FC Lahdessa. Länsitalo oli Hertsin tavoin oikea laitalinkki ja nokkimisjärjestyksessä ykkönen. Länsitalo loukkaantui pahasti kotipelissä Vaasan Palloseuraa vastaan ja oli polvivamman seurauksena sivussa koko loppukauden. Kyseessä oli Malisen ensimmäinen ottelu lahtelaisten käskyttäjänä. Tämä avasi tien Hertsille avauskokoonpanoon. Länsitalo onkin sanonut erään kerran katsomon lehtereillä kiiltävillä kengillä käyskennellessään, pilke silmäkulmassa totta kai, Hertsin läpimurron olleen hänen ansiotaan.
Mitä vastaa tähän Hertsi?
– Toisen epäonni on toisen onni. ”Länkkäri” olisi ilman loukkaantumistaan pelannut varmaan, enkä olisi niin paljoa päässyt pelaamaan. Harmittava paikka Länsitalolle, mutta se avaa aina ovia jollekin toiselle, Hertsi näkee.
Kaudeksi 2014 päävalmentajaksi pestattiin vielä tänä päivänäkin tuossa virassa toimiva Toni Korkeakunnas. Korkeakunnaksen ensimmäinen kausi päävalmentajana päättyi seurahistorian toisiin pronssijuhliin.
– Meillä oli hyvä joukkue ja hyviä yksilöitä. Treeneissä saattoi tulla käsirysyjäkin, koska voittamisentahto oli siinä jengissä korkealla.
Meren rannalle
Liigan valovoimaisimpien laitapelaajien joukkoon noussut Hertsi oli vaivihkaa hankkinut itselleen opiskelupaikan Oulun kauppakorkeakoulusta. Osittain tämä oli vaikuttamassa päätökseen vaihtaa maisemaa ja monen yllätykseksi Hertsi siirtyi Vaasan Palloseuraan kaudeksi 2015.
– Ehkä sitä halusi jotain muutosta tilanteeseen. Joskus aikaisemmin olen sanonut, että ajattelin ihan tosissani silloin, että aloitan kunnolla opiskelemaan. Menin lähemmäs Oulua, mistä olin saanut opiskelupaikan. En saanut pelaamista ja opiskelua loppujen lopuksi kovin hyvin yhdistettyä.
– Vepsukin pelasi europelejä, niin ei jäänyt silleen kaivelemaan.
Hertsin korviin ei kantautunut seuranvaihdoksesta pahaa kuittailua.
– En muista, että olisi tullut oikein mitään.
Päätökseen vaikutti sekin seikka, että osa pronssijoukkueen runkopelaajista oli myös siirtymässä pois.
– Sillä kaudella joukkueesta lähti yllättävänkin moni. Tiesin, että ne lähtevät pois ja aina se vähän vaikuttaa omaankin päätökseen. Varsinkin, jos on ollut hyvä henki jengissä, kun ei voi tietää ketä uusia tulee tilalle.
Aika Vaasassa alkoi hyvin, mutta loukkaantumisen jälkeen pelaaminen oli takkuista. Hertsi ei tehnyt ensimmäisellä VPS-kaudellaan ainuttakaan tehopistettä 22 pelaamassa ottelussa.
– Alkukaudesta meni hyvin, kun menin sinne. Sitten tuli loukkaantuminen. Tulin takaisin liian nopeasti, eikä se kuntoutunut kunnolla oikein missään vaiheessa. Sen jälkeen tipuin penkille. Kun pääsin pelaamaan, niin olin huono. Sen takia niitä tehojakaan ei tullut, kun olin huono, Hertsi myöntää suoraan.
Joukkueellakaan ei mennyt häävisti ja valmennusvastuu vaihtui. Kokenut Olli Huttunen sai potkut ja vastuun otti seuran silloinen kakkosvalmentaja Petri Vuorinen.
– Loppukaudesta vaihtui valmentaja ja sitten pelityylikin oli ihan erilainen. Me yritettiin säilyä. Siinäkin vähän tipahti vaihtopelaajan rooliin ja tulin aika paljon vaihdosta sisään.
Hertsi pelasi Vaasassa vielä kauden 2016 ja se meni ainakin tehojen valossa hieman paremmin. 25 pelissä syntyi tehot 2 + 2.
Jatkaminen VPS:ssa kahden kauden jälkeen ei ollut täysin poissuljettu vaihtoehto, mutta loppujen lopuksi paluu FC Lahteen oli järkevä ratkaisu kaikille osapuolille.
– Olisi varmaan ollut joku mahdollisuus jäädäkin, mutta luulen, että nekin halusivat minun jatkavan muualle. En minäkään ollut tyytyväinen kahteen kauteeni pelisuoritusten valossa, muuhun olin tyytyväinen. Meillä oli hyvä porukka siellä. Siellä oli saman ikäisiä kavereita ja asuttiin lähellä toisiamme.
Takaisin henkiseen kotiin uudemman kerran
– En oikeastaan miettinyt mitään muita vaihtoehtoja, pääsin takaisin kotiin.
Parin vuoden aikana joukkue oli kokenut paljon muutoksia. Tuttuja naamoja ei enää kauden 2014 pronssijoukkueesta juuri ollut. Päävalmentajana toimi toki edelleen Korkeakunnas.
– Yllättävän paljon joukkue oli muuttunut, 4 – 5 samaa pelaajaa. Täällä on kiva olla ja hyvältä tuntui tulla takaisin. Tuttu paita päälle vaan.
Hertsin vastuu jäi vähäiseksi alkukaudesta 2017, mutta Drilon Shalan loukkaantumisen myötä avautui Hertsille jälleen mahdollisuus kantaa vastuuta.
– Muistaakseni Drilon pelasi vähän samaa paikkaa kuin minä. Drilon pelasi paremmin kuin minä, eikä siinä mitään. Sitten hänelle tuli loukkaantuminen ja sen jälkeen rupesin pelaamaan enemmän. Aina näköjään joku mennyt edestä pois ja ollut tilanne, että nyt on pakko pelata hyvin, kun ei ole enää muita jäljellä, Hertsi nauraa.
Kausi 2017 päättyi neljänteen sijaan, joka oli pienoinen pettymys, vaikka se takasikin europelit tälle kaudelle.
– Pitkään näytti siltä, että hopeakin on melkein hyppysissä. Oli pieni kaulakin jossain vaiheessa. Olisi ollut hirveä pettymys, jos oltaisiin jääty europelien ulkopuolelle. Meillä oli mielestäni mitalin arvoinen joukkue.
Aleksander Vasjutinin loukkaantumisen jälkeen joukkue ajautui tappioputkeen. Sama joukkue joka oli kesällä pelannut 15 ottelun tappiottoman putken, hyytyi syksyn viimassa pahemman kerran ja oli tippua kärkinelikon ulkopuolelle.
– Ne ovat itseluottamusjuttuja. Jos saat onnistumisia niin ne ruokkivat lisää onnistumisia. Sen takia voittoputkiakin yleensä syntyy ja sen takia tulee myös tappioputkia.
– Se kierre pitäisi saada jotenkin stopattua, muttei se ole helppoa. Kaikki tiesivät, että osataan pelata paremmin ja
yritettiinkin, mutta ei se aina vain lähde.
Hertsille viime kauden käänteet ja mitalisijojen ulkopuolelle jääminen jättivät nälkää tälle kaudelle.
– Minua se jäi kaivelemaan, en tiedä muista. Ollaan ensin jossain isommassa kiinni ja menetetään se. Ei tullut onneksi ihan täyttä floppia kuitenkaan.
Kuluva kausi 2018 – tavoitteena seurahistorian paras kausi
Tätä kautta on pelaamatta vielä viimeinen kolmannes. Lahti on viime aikojen heikoista tuloksista huolimatta kelvollisissa tarkkailuasemissa seitsemännellä sijalla.
Tämän kauden tavoitteista kysyttäessä Hertsi on määrätietoinen.
– Aina yritetään mahdollisimman korkealla päästä ja ainakin ottaa mitali. Se ei ole helppoa, sillä monet joukkueet pelaavat hyvin.
FC Lahti on ottanut tällä kaudella komeita päänahkoja. Esimerkiksi sarjajohtaja HJK on kaatunut kummassakin kohtaamisessa. Vastavuoroisesti sarjataulukossa alemmilla sijoilla olevia joukkueita vastaan joukkue on ollut ajoittain vaikeuksissa ja moni ottelu on päättynyt pistejakoon.
– Pitäisi pystyä klaaraamaan ne alempana olevat joukkueet. Välillä tuntuu, että ollaan yhtä hyvä joukkue kuin vastustaja. Ehkä se koko suoritustaso ailahtelee kollektiivisesti liikaa.
Vasjutin pelasi Lahdessa kauden ensimmäisen puolikkaan. Viime kauden Veikkausliigan vuoden maalivahdiksi valittu venäläinen oli todellinen johtaja kentällä, eikä Vasjutinin ollessa maalissa joukkue hävinnyt tällä kaudella otteluakaan. Vasjutinin siirryttyä norjalaiseen Sarpsborg 08:aan, poistui joukkueesta aimo annos luontaista johtajuutta.
Onko joukkueessa enää tarpeeksi johtajuutta?
– Joukkueessa on johtajuutta, mutta sitä pitäisi kaivaa lisää joka jätkältä, Hertsi toteaa.
Eli jatkossa; voisitko itse kokeneena pelaajana ottaa enemmän roolia tässä asiassa?
– Voisin. Ainahan omassa tekemisessä on parantamista.
– Meillä on äänestetty joukkueen kapteenisto ja ne ovat meidän joukkueen johtajia. En pärjännyt siinä äänestyksessä. Jos näen jonkun asian, josta en pidä tai jonka voisi tehdä paremmin, niin sanon siitä, mutta en tuo itseäni esille, Hertsi jatkaa.
Hertsi pelasi vielä B-juniorina keskikentällä, mutta sittemmin hänen pelipaikkansa on ollut oikealla laidalla erinäisissä rooleissa. Hertsi on nähty niin laitapakkina, perinteisenä laiturina kuin laitahyökkääjänä. Tällä kaudella vastuuta on tullut wingbackin roolissa, joka on sekoitus vähän kaikkea.
– Se on yhdistelmää laiturista ja laitapakista, mitä kumpaakin olen pelannut. Pitäisi olla aina hyökkäyksissä ylimpänä ja puolustuksessa alimpana. Siinä tulee enemmän juoksumetrejä, jos vain kykenee juoksemaan. Se on aika haastava rooli. Tarvitsemme wingbackeista hyökkäysvoimaa, koska muuten ei meinaa riittää määrä ylhäällä. Siinä saa yllättävän paljon enemmän palloa kuin laiturina, laitapakkina saa kyllä vielä enemmän.
Kesän helteisillä keleillä pelatuissa peleissä etenkin wingbackin roolissa pelaavalta kysytään kestävää fysiikkaa.
– Sen takia on tehty töitä talvella, että jaksaa. Eihän se aina kivalta tunnu. Pitää osata säästellä oikeissa paikoissa ja painaa oikeissa, Hertsi tuumaa.
Tällä kaudella Lahden pelit ovat olleet vähämaalisia.
Puolustuspelaaminen on toiminut pääasiassa hyvin, mutta hyökkäyspään tehot ovat jääneet liian usein piippuun.
– Ei ainakaan olla hirveästi maaleja päästetty. Maaleja on tullut tehtyä ehkä liian vähän.
Kesäkuun lopulla puhetta aiheutti joukkueen ykköstopparin Igor Jovanovićin halu lähteä Romaniaan Sepsi Sfântu Gheorghen paitaan, vaikka hänellä oli koko kauden kattava sopimus seuran kanssa. Lopulta seurat pääsivät keskenään sopuun siirtosummasta, ja Jovanović vaihtoi maisemaa. Ykköstopparin menetys oli toki menetys pelillisesti, mutta henkisesti se nivoi pelaajistoa yhteen.
– Igor on oman tapaisensa persoona. Hän halusi lähteä ja parempi antaa lähteä kuin jäädä tänne kiukuttelemaan. Ehkä se yhtenäisti joukkuetta vähäsen.
Lahden joukkueessa on tällä kaudella paljon eri kansalaisuuksia. Monikulttuurisen joukkueen kohdalla on aina oma riskinsä joukkuehengen osalta. Kun pelaajat tulevat eri lähtökohdista ja kulttuureista pelaamaan saman logon alle, eikä yhteisiä pelikokemuksia ole välttämättä usean vuoden ajalta, on mahdollista, ettei joukkueesta muodostu joukkuetta isolla J:llä. Hertsi sanoo kuitenkin, että Lahdessa tämä ongelma on väistetty.
– Meillä on yhtenäinen joukkue. Ainahan muodostuu pieniä omia klaanejansa, mutta aina kun menemme kentälle niin asioita tehdään yhteisen asian eteen. Kaikki tulevat kaikkien kanssa toimeen, Hertsi vakuuttaa.
Pukukopissa yleisenä kommunikaatio kielenä toimii englanti.
– Jos kaksi suomalaista juttelee toistensa kanssa, niin ei sitten englantia puhuta, mutta muuten. Se on hyvä, koska kukaan ei ole omalla äidinkielellään liikenteessä.
Sekalaisia ajatuksia lajista, seurasta ja tulevaisuudesta
Suomen poikkeuksellisen pitkästä pre-seasonista on riittänyt vuosien saatossa puhetta. Yksi asia, mikä kansaa on kummastuttanut, on se, että miten peli voi olla alkukaudesta paikoittelen niin sekavan näköistä. Ottaen siis huomioon, että joukkue on valmistautunut kyseisiin hetkiin noin neljän kuukauden ajan. Vertailun vuoksi sanottakoon, että monessa muussa sarjassa pre-season on vain kuukauden mittainen.
– Siirrytään huonoille nurmille ja halleista ulos. Melkein kaikilla joukkueilla on paletti sekaisin alkukaudesta. Pelaajana se on haastavaa naksauttaa joku tietty ”mode” päälle. Jotkut osaavat paremmin kuin toiset. Voihan siinä olla väsynytkin pre-seasonista, jos on tehty niin paljon hommia. Sen ei kyllä pitäisi olla mahdollista, vaan harjoittelu pitäisi rauhoittaa ennen kauden alkua, Hertsi miettii syitä tähän.
Hertsi sanoo, ettei hänelle ole väliä onko kyseessä harjoitusottelu vai liigapeli.
– Ne eivät eroa mitenkään. Aina mielestäni yritän laittaa kaikki peliin, vaikkei olisikaan paras päivä. Tekee sitten jotain muuta, jos ei pysty sen pallon kanssa tekemään mitään.
Lahden sijoitukset nykyisellä liigataipaleella kaudesta 2012 ovat 5., 5., 3., 5., 8. ja 4. Maltillisella budjetilla toimivalle seuralle ne ovat varsin hyviä sijoituksia.
– Resursseihin nähden täällä on tehty aina ällistyttävää työtä. Ollaanhan me vähän ylisuoritettu sijoitusten perusteella koko ajan, en tiedä sitten pelillisesti.
Lahtelaisyleisö on aina osannut antaa arvoa asennepelaajia kohtaan. Siihen kategoriaan kuuluu ehdottomasti myös Hertsi.
– Olen työteliäs pelaaja. En ole kaikkein teknisin, nopein tai fyysisin, jota on pakko saada työnteolla paikattua. Yritän vetää loppuun asti ja tehdä mitä ajattelen olevan joukkueelle parhaaksi.
– Jos olisin vähän parempi pelaaja, niin olisin erilainen. Nyt olen tällainen. Pakko, en muuten pelaisi FC Lahdessa, Hertsi nauraa.
Vastustajille Hertsi onkin varsin veemäinen pelaaja pelata vastaan.
– Aika monet ovat sanoneet, etteivät tykkää pelaa minua vastaan.
Filmaaminen nousi kesän MM-kisoissa puheenaiheeksi etunenässä brasilialaisen Neymarin korostettua rikkeitä melkoisen dramaattisella tavalla. Myös Hertsiä kohtaan on vuosien saatossa aina välillä esitetty filmaamissyytöksiä. Kysytäänkin asiaa siis suoraa; oletko joskus filmannut ja mitä asiasta ajattelet?
– En enää viime vuosina. Joskus aikoinaan vähän enemmän. Ei sekään aina ole ollut filmaamista, vaan kerran tai kaksi filmannut oikeasti. Muuten se on ollut itsensä suojelua. Otan tilanteissa, missä pelin jatkaminen ei olisi mahdollista, niin mieluummin jalan pois alta, kun otan osuman vastaan. Jos mietit, että joku 100 kiloinen tulee napit edellä, niin jäätkö alle 60 kiloisena vai väistätkö sen, Hertsi puntaroi.
Lahtelaisia pelaajia joukkueessa ei ole Hertsin lisäksi kuin kourallinen. Ennen asia oli toisin ja joukkueen runko koostui kausi toisensa jälkeen lahtelaisen juniorikoulun käyneistä pelaajista.
– Vähän surullista, ettei ole tullut enempää. En tiedä missä on menty pieleen. Tosin FC Lahden A-juniorit ovat tällä kaudella pelanneet todella hyvin.
Oman kaupungin juniorituotannon viettäessä hiljaisempia vuosia, FC Lahti on rekrytoinut nuoria lahjakkuuksia yhteistyöseuroistaan. Esimerkkejä näistä ovat Santeri Hostikka, Teemu Jäntti ja viimeisimpänä Jasin Assehnoun.
– Sehän on ihan loistavaa. Jos ei itse pysty tuottamaan pelaajia, niin haalitaan lähialueita. Me saadaan lupaavia pelaajia ja he saavat pelipaikan. Miksei me otettaisi niitä ja ne menisivät muualle, Hertsi vastaa.
Mitä lahtelaisuus sinulle merkitsee?
– Ehkä sellaista yhteisöllisyyttä. Jos törmää jossain muussa kaupungissa toiseen lahtelaiseen niin ollaan tosi ylpeitä, että ollaan Lahesta. Täältä on tullut monta hienoa ihmistä ja asiaa. Voi olla ylpeä lahtelainen. Tämä on hieno kaupunki, vaikka täälläkin omat ongelmansa on.
Tehdessään läpimurron Veikkausliigaan Hertsi oli vasta reilu parikymppinen pelaaja. Tuolloin ulkomaan kentät näyttäytyivät realistisena askeleena, olihan hän noussut U-21 maajoukkueenkin pelaajarinkiin. Hertsin kehitys ei ole kuitenkaan ollut niin vauhdikasta kuin toivottiin ja toistaiseksi ulkomaan kentät ovat jäänet kokematta. Hertsi on kuitenkin jo eräällä tavalla saavuttanut unelmansa pelaamalla FC Lahdessa Veikkausliigaa ja osaa arvostaa sitä.
– Olen aina halunnut päästä Lahteen pelaamaan. Olen käynyt junnuna katsomassa pelejä. Joka päivä olen ylpeä, että olen päässyt joukkueeseen ja ollut tarpeeksi hyvä. Haluan antaa takaisinkin, mitä vain pystyy.
– Eihän Lahti ole ollut ideana päätepysäkki uralla kenellekään. Ainakaan toivottavasti näin, sillä silloin ei olisi jalkapalloilijana tavoitteet niin korkealla. Osaan arvostaa sitä mitä on ja aina yritän kehittää itseäni jokaisella osa-alueella, eikä vain jämähtää paikoilleen.
Hertsiä ei harmita se, ettei hänen siipensä ole vielä ulkomaille kantaneet. Ulkomaan pelikentät eivät ole mikään pakkomielle, vaikka sinne pääseminen on edelleen tavoitteena.
– Välillä tulee mietittyä, missä sitä voisi olla, jos olisi onnistunut paremmin. Olen suhteellisen tyytyväinen, olen mennyt eteenpäin pelaajana omasta mielestä. En riittävän paljoa kuitenkaan, että olisin päässyt ulkomaille. En ole ikinä halunnut ulkomaille vain sen takia, että voi sanoa olleensa ulkomailla, vaan oikeasti ottaa askeleen ylöspäin.
– En tiedä onko realistista sanoa, että haluan pelata
Valioliigassa, mutta olisi se yksi kokemus päästä vielä ulkomaille pelaamaan.
Vaikka Hertsi on hyökkäysvoimainen pelaaja ja saa aiheutettua loppumattomalla liikkeellään hämmennystä vastustajien puolustuksissa, ei hän koskaan ole ollut kliininen maalintekijä. Monesti Hertsi onnistuu ajamaan itsensä erinomaisille maalipaikoille, mutta valitettavan usein viimeistely-yritykset ovat jääneet laihoiksi. Tältäkin kaudelta avausmaali on vielä syntymättä.
– Sen takia niistä pelaajista maksetaan maailmalla niin paljon, jotka pystyvät maaleja tekemään. Se vaatii teknisen ja henkisen suorituksen samalla. Kaikki ei vain pysty siihen.
– Joka päivä viimeistelen vähän. Ei minusta ikinä ehkä tule sitä kliinisintä maalintekijää. Paljon se on pääkopasta kiinni, ehkä minulta puuttuu sieltä joku ruuvi, Hertsi heittää naureskellen.
Jalkapalloammattilaisuuden ohella Hertsi aikoo ottaa golffin salat opeteltavakseen. Opintojakin hän yrittää kaiken muun ohella edistää.
– Se on aika vaikea peli. Minua harmittaa, että olen huono siinä. On pakko treenata, että olisin parempi. Opiskelu on kärsinyt vähän, kun työpaikka on niin kaukana, mutta hiljaa hyvä tulee.
Suomessa jalkapalloa työkseen pelaavalle henkilölle ei monestikaan kerry sukan varteen sellaisia summia, jolla elättäisi itsensä, saati perheensä uran päättymisen jälkeen. Siitä syystä useat pelaajat varautuvat uran jälkeiseen elämään opiskelemalla itselleen ammatin pelaamisen ohella.
– Hauhia on tästä hyvä esimerkki. Hänellä opiskelut kestivät kauan, mutta hän sai tutkinnon. Se olisi suotavaa tosi monelle. Minunkin pitäisi saada paremmin rullaamaan ne. Tosi moni jalkapalloilija Suomessa pystyisi opiskelemaan pelaamisen ohella.
– Veikkausliigassa pelaamalla tienaat mitä tienaat, ei siitä jää liikaa säästöön. Vertaat siihen, että menet ”oikeisiin töihin” ja tienaat tuplasti enemmän.
Hertsi on eräässä kotipelin käsiohjelman haastattelussa pelaavansa viiden vuoden päästä paikallisessa kortteliliigan joukkueessa Lahen Remmissä. Hertsi olisi tällöin noin 30-vuotias eli pelaaja parhaassa peli-iässä. Kusetitko?
– Olin ihan tosissani. Viimeistään viiden vuoden päästä
olen lopettanut jalkapallon. En yli kolmekymppiseksi pelaa. Tai voin jossain harrasteporukassa pelata. Siinä vaiheessa on pitänyt siirtyä eteenpäin elämässä, jos ei ole rahakentille päässyt. Jos 30-vuotiaana aloittaisin opinnot, niin menisi vielä viisi vuotta ja olisin lähemmäs 40-vuotias ennen kuin valmistuisin. Sitten vasta alkaisi ”normaali elämä”.
– Tykkään pelata futista, joukkueeseen kuuluminen on siistiä ja sitä tulee varmaan sitten joskus ikävä, jos lopettaa.
Tämä haastattelu tehtiin kotipelin aattona aamupäivällä. Haastattelun antaminen ei rikkonut pahasti Hertsin ottelupäivärutiineja.
– Heräilen kun heräilen, en laita herätyskelloa soimaan. Syön aamupalan ja sen jälkeen aika usein käyn salilla. Tulen kotiin, syön ja juon kahvia. Sitten vain odottelen, että kello kuluu.
Ottelun alla Hertsin mahanpohjassa ei enää lentele oksentavia perhosia.
– Ei ole enää pitkään aikaa tullut jännitystä, vaan se on aika rutiinia nykyään.
Entä jos on poikkeuksellisen suuri yleisömäärä, tai ottelun panos on iso?
– Ei oikeastaan vaikuta. Ehkä sellaista pientä tulee vielä joskus. Joskus nuorempana sitä melkein tärisi, kun meni kentälle. Jos peli alkoi ihan hyvin, niin sitten unohdit jännityksen ja annoit mennä. Jos tuli epäonnistumisia, niin ne porautuivat takaraivoon ja saattoi tulla vaikea peli.
Jalkapalloilijan elämä on varsin erilaista, jos verrataan niissä normaalissa päivätöissä käyvien ihmisten päivä- ja viikkorytmeihin.
– Tässä on omat hyvät ja huonot puolensa. Ei normaalilla viikolla mene aikaa itse toimintaan niin paljon, mutta aina pitää miettiä ruokailut ja nesteet kuntoon, eikä unirytmiä voi vetää sekaisin. Työajat ovat joskus haastavat ja paljon ollaan reissuissa viikonloppuina.
Miten pitkät vieraspelimatkat sujuvat?
– Sehän riippuu ihan tuloksesta. Onhan se masentavaa istua kauan aikaa bussissa. Ajan saa kulumaan nopeasti katsomalla leffaa tai jos joku korttirinki pyörii.
Kisapuistossa pelaaminen on huomattavasti mukavampaa.
– Ei tule mitään yllätyksiä ja sinne helppo mennä. Paikalla on lisäksi kotiyleisö mikä jopa kannustaa.
Hertsi näkee viime vuosina kehitystä tapahtuneen Veikkausliigassa eniten infrastruktuurin parissa.
– Vaikea sanoa muuta, mutta uudet stadionit Pohjanmaalle ovat olleet hieno juttu. Aika monella paikkakunnalla viedään fasiliteetteja eteenpäin. Toimintaa yritetään viedä koko ajan eteenpäin täällä Lahdessakin.
Hertsi kuuluu vahvasti niihin henkilöihin, jotka kannattavat Kisapuiston uutta stadionhanketta.
– Olisi varmaan katsojillekin mukavampi mennä pelejä katsomaan. Kisapuiston stadion on ollut melkein sama vuodesta -52. Jos menet oikealla stadikalle, niin onhan se ihan eri fiilis kuin mennä puistonpenkille katselemaan matsia, Hertsi vertaa.
Seuraavan kauden osoitteesta Hertsi on vähemmän yllättäen vaitonainen.
– En osaa sanoa. En ole tehnyt päätöksiä. En yleensä ajattele kesken kauden, vaan vasta loppukauden aikana, kun palaset loksahtelevat paikoilleen.
Lahtelaistaustainen räppäri Cheek lopetti uransa Lahden mäkimontussa ollessaan uransa huipulla. Hertsi on sanonut lopettavansa viimeistään 30-ikävuoden kieppeillä eli ollessaan kaiken järjen mukaan pelaajana uransa huipulla. Cheek ei enää esiinny, mutta Hertsin edesottamuksia on mahdollista vielä päästä todistamaan paikanpäälle. Päättyivät pelit miten tahansa ja olkoon sarjasijoitus kauden päätteeksi mikä vain, Hertsi painaa kentälle päästessään satalasissa oman seuransa puolesta ja sille voi antaa vahvan katselusuosituksen!
Teksti: Miko Heikkinen
