UNIQUEkoti-otteluennakko: Liiga starttaa huomenna Ahvenanmaalla

Kari Arkivuon tunteikkaisiin läksiäisiin viime syksynä päättynyt kausi on historiaa ja on uuden aika. Veikkausliiga käynnistyy lauantaina ja FC Lahti matkaa Ahvenanmaalle haastamaan IFK Mariehamnia. On aika uusille sankareille. Otteluennakon tarjoaa UNIQUEkoti.

FC Lahti valmis liigan alkuun

FC Lahden harjoituskausi oli rikkonainen ja lahtelaisia kiusasivat niin loukkaantumiset kuin sairastelut. Liigacupissa Lahti kaatoi Ilveksen, mutta kärsi tappiot sekä FC Hongalle että FC Hakalle. Viime perjantain kenraaliharjoituksessa Lahti kaatoi Ykkösen kauteen valmistautuvan SJK Akatemian näytöstyyliin 3-0. Arttu Heinonen, tuorein hankinta Albion Ademi ja Pyry Lampinen osuivat, mutta Lahdella oli lukuisia paikkoja myös lisäosumiin. Lahtelaisten pelissä palaset ovat hiljalleen loksahdelleet kohdalleen. Myös päävalmentaja Ilir Zenelillä on luottavainen fiilis tulevaan.

– Olemme tyytyväisiä, että kausi alkaa vihdoin. Talvikausi on ollut välillä alamäkeä, välillä ylämäkeä, mutta enimmäkseen alamäkeä. Talvikausi oli kuitenkin todella antoisa. Se oli opettavainen ja samalla joukkuetta yhdistävä. Joukkueeseen tuli isompia remontteja ja saimme hyviä persoonia. Loukkaantumiset, flunssa- ja korona-aallot koettelivat meitä, mutta summa summarum, olemme pystyneet optimoimaan viimeiset kolme tai neljä viikkoa. Samalla tyylillä kuin vähän etelämpänä, jossa harjoittelukausi kestää viisi tai kuusi viikkoa maksimissaan. Minulla on luottavainen fiilis ja joukkueella myös, Zeneli summa talvikauden.

Pahaan vierasotteluun Lahti lähtee vielä haastavista lähtökohdista. Kokoonpanosta ovat varmasti sivussa maajoukkuereissulla kolhun saaneet Arlind Sejdiu ja Eduards Emsis ja heinäkuuhun asti sivussa oleva Lassi Järvenpää. Lisäksi muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa vasta lähempänä ottelua. Zeneli uskoo, että huomenna alkavasta jalkapallokaudesta tulee lahtelaiselle jalkapalloperheelle upea vuosi.

– Tänä vuonna joukkue kasvaa pelistä toiseen ja lähdemme hakemaan voittoa jokaisesta ottelusta. Samalla haluamme viihdyttää ja tuoda tunteita. Välillä peleissä mennään päästä päähän. Ykkösprioriteetti on kuitenkin siinä, että haemme voittoa. Huomenna on ensimmäinen peli ja nälkä on iso. Yksittäinen peli ei vielä määrittele paljoa, mutta meidän pitää osata kontrolloida tunteet. Pelissä jaetaan aikuisten oikeasti kolme pistettä. Vaikea vieraspeli tähän alkuun sopii meille erinomaisesti. Aurinko paistaa ja toivottavasti paistaa myös huomenna. Tämä vuosi on meidän joukkueellemme Annus mirabilis, Zeneli kertoo.

IFK Mariehamn uusiutui täksi vuodeksi

Kotijoukkue IFK Mariehamn uusiutui talven aikana paljon. Maalivahtiosasto meni uusiksi ja Yann Fillion korvasi Oskari Forsmanin. Saarelaisten puolustuslinjaan siirtyivät Lahdesta sekä Jean-Christophe Coubronne että Timi Lahti. Puolustuslinjaa keskikentällä suojelevat viime kaudella säväyttänyt Mohammed Abubakari ja Ukrainasta siirtynyt Alvaro Ngamba. Joukkueen maalintekovastuu on Vahid Hambolla ja monipuolisella Eero Tammisella. Seinäjoelta saarelle palannut Robin Sid kykenee ruokkimaan hyökkäyspään pelaajia ja tarvittaessa iskemään myös itse maaleja.

Päävalmentajakasi viime kauden lopulla tullut Daniel Norrmén on päässyt rakentamaan Jari Pyykölän kanssa IFK Mariehamnista omannäköistään. Joukkue puolustaa tiiviisti ja iskee riistojen jälkeen nopeasti vastaan. Talvella IFK jäi vielä Liigacupissa alkulohkoon, mutta silti joukkue kykeni kairaamaan 2-0-tappioasemasta 3-2-voiton Helsingin Jalkapalloklubista. Maalinteossa onnistuivat Riku Sjöroos, Joakim Latonen ja. Kenraaliharjoituksessaan IFK kaatoi Ekenäs IF:in 3-1. Grönvittin maaleista vastasivat Tamminen, Dé ja Patrik Raitanen.

Historiassa värikkäitä, mutta vähämaalisia kohtaamisia

Historian saatossa joukkueiden välillä on nähty tiukkoja ja vähämaalisia otteluita, mutta rankkareita ja punakortteja on riittänyt. Yhteensä joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 49 kertaa, joten lauantain kohtaaminen on 50. virallinen kohtaaminen. Voitot ovat Lahdelle 21-12. Maaliero menee lahtelaisille selvemmin, lukemin 76-55. Viime kaudella Lahti haki saarelta kaksi 3-0-vierasvoittoa. Loorents Hertsi osui molemmissa otteluissa ja kauden viimeisessä pelissä osuivat Hertsin lisäksi myös muun muassa Chinedu Geoffrey ja Altin Zeqiri.

Otteluun tuo hienon lisämausteen myös se, että molemmista joukkueista löytyy pelaajia, jotka ovat pelanneet kummassakin seurassa. Viime kaudella Lahtea edustaneet Timi Lahti ja Jean-Christophe Coubronne ovat saarelaisten avainpelaajia. IFK:n riveissä on myös pari kautta sitten Lahtea edustanut Vahid Hambo. FC Lahden riveissä puolestaan viilettä IFK:n paidassa maalikuninkuudesta kaksi vuotta sitten taistellut Albion Ademi, joka iski kaudella 2020 IFK:n paidassa kaksi komeaa maalia lahtelaisten verkkoon. Nyt Ademi on lahtelaisten riveissä ja se voi tuoda lahtelaisten peliin pienen puuttuvan osan, jolla Maarianhaminasta tulee Lahdelle hieman helpompi vieraskohde.

IFK Mariehamn – FC Lahti 2.4.2022 kello 18.30 Wiklöf Holding Arenalla!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

IFK Mariehamnilla ei ole ennakkolipunmyyntiä, joten paikalle matkaavat lahtelaiset ostavat ottelulippunsa portilta.

Ottelu on myös nähtävissä suorana ja selostettuna Ruudussa.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Tomi Saarivirta