UNIQUEkoti -otteluennakko: Kari Arkivuo hyvästelee lahtelaiset

Sunnuntai on pelipäivä ja UNIQUEkoti tarjoaa otteluennakon. Sunnuntaina ympyrä sulkeutuu ja Kari Arkivuon komea huippu-ura tulee päätökseen. FC Lahti saa stadionille vieraakseen FC Hongan. Otteluisäntänä toimii Print Team.

FC Lahti lähtee kauden viimeiseen peliin kunnioittamaan kapteeni Kari Arkivuon uraa ja viimeistä ottelua. Haastajasarjan mestaruus on jo ratkennut Lahdelle, joten panosta ottelussa ei lahtelaisilla ole. Edellisellä kierroksella Lahti vieraili IFK Mariehamnin kotona saarella. Lahtelaiset ottivat vaikean alun jälkeen hallinnan itselleen ja Loorents Hertsi iski avausmaalin Eemeli Virran oivallisesta esityöstä. Toisella jaksolla Altin Zeqiri hommasi kaksi rangaistuspotkua. Chinedu Geoffrey laittoi ensimmäisen sisään ja Zeqiri sijoitti itse toisen. Kun Joona Tiainen venyi muutaman kerran nollapelin arvoisesti, matkasivat pisteet Lahteen 3-0-lukemin.

Juhlakalu, maajoukkueen entinen kapteeni Arkivuo jätti Ahvenanmaan reissun väliin varotoimenpiteenä, mutta hän on kunnossa uransa viimeiseen peliin. Muuten poissaolijoiden lista on pitkä ja siellä ovat edellisistä otteluista tutut nimet. FC Lahti haluaa kuitenkin kiittää niin Arkivuota kuin kotiyleisöään voitolla. Lahtelaisluotsi Ilir Zeneli haluaa tarjota kaikkien lahtelaisten kanssa kapteenille komeat läksiäiset.

– Viimeistä viedään. Arkivuo on ollut valmentajan unelmapelaaja. Hän on lojaali, määrätietoinen ja vahva tukipilari koko joukkueelle. Huomenna on iso peli Arkivuolle ja koko joukkueelle. Haluamme tarjota Arkivuolle hänen ansaitsemansa jäähyväiset kaikkien lahtelaisten kanssa, Zeneli kertoo.

Vierailija FC Honka pelasi keskiviikkona viimeisen kotiottelunsa AC Oulua vastaan. Darren Smith iski nopeaan tahtiin kolme osumaa. Toisen jakson alkuun Jerry Voutilainen lisäsi espoolaisten johtoa. Smith iski toisella jaksolla vielä neljännen osumansa ja Otso Koskinen viimeisteli taululle 6-0-lukemat. Loppulukemiksi kirjattiin lopulta Hongan 6-1-voitto.

Honka taistelee vielä Haastajasarjan kakkossijasta. Espoolaiset ovat kolmantena voiton päässä toisena olevasta FC Hakasta. Myös neljäntenä oleva IFK Mariehamn voi vielä muuttaa espoolaisten sijoitusta pykälän verran alaspäin. Myös Hongalla on edessä jäähyväisiä, sillä Tapio Heikkilä, maalivahti Tim Murray ja Demba Savage eivät jatka seurassa. Heistä tosin Savage on pelikiellossa Lahtea vastaan. Honka peluuttanee paljon tulevaisuuden nuoria, joilla on mahdollisuus näyttää osaamistaan liigaviheriöillä tässä ottelussa.

Joukkueet ovat kohdanneet liigassa tällä kaudella kahdesti. Lahdessa pisteet jäivät kotiin Loorents Hertsin maalilla. Espoossa puolestaan päädyttiin tapahtumarikkaassa ottelussa 1-1-tasapeliin. Otso Koskinen vei Hongan johtoon rangaistuspotkulla. Espoolaiset myös tuhrivat rangaistuspotkun ottelussa, joten Chinedu Geoffrey puskiessa Arkivuon keskityksen sisään pisteet jaettiin.

Yhtä kaikki, vaikka ottelun panokset eivät ole päätähuimaavat, haluavat molemmat päättää kautensa voittoon. Kari Arkivuo ansaitsee jäähyväiset komean uransa päätteeksi ja siihen tarvitaan koko lahtelaisyleisön tukea. Hattu päästä, ja vielä yksi askelharhautus, kapteeni Arkivuo!

FC Lahti – FC Honka 31.10.2021 kello 15.00 Lahden stadionilla!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Otteluisäntänä toimii Print Team.

Nyt on viimeinen tilaisuus käyttää avoimia lippuja. Lippuja saa myös portilta. Ennakkoliput otteluun tästä.

Stadionin yläparkkipaikka on varattu VIP-vieraille. Muille pysäköintitilaa löytyy muun muassa Messukeskuksen pysäköintialueelta. Pyöräparkit löytyvät hiihtosillan alta ja Suurhallin edustalta. Suosithan saapuessasi kestäviä liikkumismuotoja.

Ottelun käsiohjelma on ostettavissa kahden euron hintaan fanituotemyyntipisteestä. Premium-kausikortilla käsiohjelma on ilmainen. Digitaaliseen käsiohjelmaan pääset tutustumaan tästä.

Ennen ottelun alkua stadionilla palkitaaan muun muassa SM-pronssia saavuttanut FC Lahti C15, joten saavuthan paikalle ajoissa.

Ottelun Sinuhe-statpackiin pääset tutustumaan tästä.

Pääkatsomon sektorit A1 ja A2 ovat suljettuja. Vieraskannattajille on varattu pääkatsomon hyppyrimäkien puoleisesta päädystä sektori A8.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola