UNIQUEkoti -OTTELUENNAKKO: FC Lahti lähtee puolustuksen kautta

Perjantai on pelipäivä ja UNIQUEkoti tarjoaa otteluennakon. Mastokaupungin ylpeys FC Lahti saa Hiihtikselle vieraakseen kuudentena sarjassa olevan Ilveksen Tampereelta. Otteluisäntänä illan ottelussa toimii Barona.

FC Lahti vahvistui viikolla

Kotijoukkue FC Lahti kohtasi sunnuntaina kotikentällään Seinäjoen Jalkapallokerhon. Rikkinäisen harjoitusviikon jälkeen Lahti lähti otteluun pahojen poissaolojen saattelemana. Nuoret Samuel Pasanen ja Viljami Jokiranta tekivät ottelussa liigadebyyttinsä. Lahti aloitti ottelun pirteästi, mutta SJK hyödynsi paikkansa. Kotijoukkue sai kuitenkin lopussa kirin aikaiseksi ja Berat Köse avasi maalitilinsä liigassa. Lopulta pisteet matkasivat kuitenkin Seinäjoelle lukemin 3-1.

Viikon aikana Lahti sai riveihinsä kolme uutta vahvistusta. Hyökkääjä Onni Hänninen palasi Lahteen Unkarista, keskikenttämies Nemanja Bosančić siirtyi Pohjois-Makedonian pääsarjasta ja puolustaja Arian Kabashi saapui tilkitsemään lahtelaisten puolustusta Sveitsin FC Sionista. Lahti saa otteluun mukaansa myös pelikieltonsa kärsineet Chinedu Geoffreyn ja Eduards Emsisin. Varmasti ottelu jää väliin vain Macoumba Kandjilta ja Matti Klingalta. Pyry Lampinen on kyennyt harjoittelemaan jo täysipainoisesti joukkueen mukana, mutta perjantain ottelu jää vielä hyökkääjältä suurella todennäköisyydellä väliin. FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila korostaa puolustuspelin tärkeyttä.

– Toistamme selviä asioita. Meidän täytyy pelata ehjä ysikymppinen. Meidän pitää suojella omaa maaliamme ja parantaa niitä hetkiä, kun joudumme puolustamaan. Puolustuspeli on koko joukkueen yhteinen tavoite. Jalkapallossa on vaikea voittaa, jos peruspuolustus ei toimi. Viime ottelussa otimme askeleen eteenpäin vastustajan paineistamisessa ylempänä. Nyt meillä on alla paljon ehjempi harjoitusviikko ja olemme saaneet uusia pelaajia mukaan ja pelaajia pois sairastuvalta ja pelikielloista, Mannila kertoo.

Otteluiden loput Ilveksen heikkous

Vierailija Ilves on kärsinyt kahdella edellisellä kierroksella pisteitä vieneitä takaiskuja aivan otteluiden lopussa. Ensin tamperelaiset johtivat SJK:a vastaan 3-2, mutta seinäjokiset tasoittivat ottelun viimeisillä minuuteilla päätöslukemiksi 3-3. Viime lauantaina Ilves johti kotonaan Helsingin Jalkapalloklubia vastaan 1-0, mutta HJK tuli lopussa rinnalle ja meni ohi.

Ilveksen tuore hankinta Adam Larsson on kahdessa pelaamassaan ottelussa osoittanut, että kykenee iskemään tehoja myös liigatasolla. Hän on osunut kummassakin ottelussa ja päässyt sen lisäksi hyville maalipaikoille. Yhdessä Petteri Pennasen ja Kai Meriluodon kanssa he muodostavat erittäin vaarallisen hyökkäysaseen, jonka kanssa lahtelaiset saavat olla erittäin tarkkoina.

Lisäksi tamperelaisilla on riveissään yksi liigan tehokkaimmista nykypelaajista. Lahdenkin paidassa tuhoja tehnyt Tuco tuo monipuolisuutta Ilveksen hyökkäykseen. Hyökkäyksiä voimakkaasti tukeva puolustaja Tuomas Ollila on tehnyt tällä kaudella läpimurtonsa ja hyvällä potkutekniikallaan hän on iskenyt liigassa neljä osumaa.

Joukkueiden historia tasainen

FC Lahti ja Ilves ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 26 kertaa. Ilves on voittanut yhden kamppailun enemmän. Ilveksellä voittoja on kasassa 11 Lahden kymmentä vastaan. Maalit ovat puolestaan menneet tasan 35-35. Kumpikin joukkueista on ollut vahvoja kotonaan.

Ilvekselle Lahti on ollut vuosia hankala paikka vierailla. Ilveksen edellinen pääsarjavoitto Lahdesta täytti toukokuussa jo 31 vuotta. Tuolloin tamperelaiset kykenivät kaatamaan Lahden Reippaan lukemin 1-0.

Lahti on kohdannut tällä kaudella Ilveksen kolmesti. Helmikuussa joukkueet pelasivat harjoitusottelun Mukkulassa. Lahti meni ottelussa kolmesti johtoon, mutta Ilves kykeni tasoittamaan jokaisella kerralla. Chinedu Geoffrey vei Lahden vielä kertaalleen johtoon, eikä Ilves kyennyt enää vastaamaan, joten Lahti nappasi 4-3-voiton. Myös Tampereella helmikuun lopussa pelattu Liigacupin ottelu päättyi Lahden 4-3-voittoon. Tällä kertaa Lahti meni jo 4-0-johtoon Altin Zeqirin iskettyä hattutempun ja Geoffreyn osuttua kertaalleen. Ilves kavensi kolmesti, mutta pisteet matkasivat Lahteen samoin 4-3-lukemin.

Kesäkuussa Ratinassa pelattu liigaottelu oli draamaa täynnä. Petteri Pennanen vei Ilveksen johtoon komealla vedollaan. Matti Klinga tasoitti ottelun vielä ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla Tuomas Ollila vei kovalla laukauksellaan Ilveksen uudestaan johtoon, mutta Macoumba Kandji tasoitti ottelun lisäajalla tuomitusta rangaistuspotkusta. Lisäaikaa kului vielä muutama minuutti ja Pennanen onnistui hyödyntämään lahtelaisten virheen ja varmistamaan Ilvekselle pisteet 3-2-voitolla. Kuinka käy tällä kertaa? Onnistuuko Lahti jatkamaan Ilveksen pelkoa radiomastoihin ja hyppyrimäkiin?

FC Lahti – Ilves 29.7.2022 kello 18.00 Lahden stadionilla!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Otteluisäntänä toimii Barona.

Otteluliput halvemmalla ennakkoon Tiketistä. Otteluun pääsee ilmaiseksi Ukrainan passilla.

FC Lahti on vuosittain kutsunut yhteen otteluun 20 vuotta vanhan joukkueensa VIP-tiloihin muistelemaan menneitä ja pohtimaan tulevaa. Ilves-ottelussa kutsuvieraana on kauden 2002 Suomen Cupin finaaliin yltänyt joukkue.

Ennen ottelua palkitaan kuukauden juniorijoukkue. Kuukauden joukkueeksi on valittu FC Kuusysin harraste 2009-2010.

Apulannan Minusta kasvaa puu -hankkeen myötä FC Lahden pelissä jaetaan 300 kappaletta koivunsiemen-kuoria. Samoja kuoria jaettiin Olympiastadionilla Apulannan syntymäpäiväkeikalla ja kuoria saa myös Apulandiasta. Tutustu hankkeeseen tästä ja nouda siemenesi fanituotepisteeltä.

Mekonomen Autohuollon VIP-parkkipaikka löytyy stadionin yläparkkipaikalta. Pysäköintitilaa löytyy myös Messukeskuksen pysäköintialueelta. Suosithan saapuessasi kestäviä liikkumismuotoja. Pyöräparkit löytyvät Suurhallin edestä ja Hiihtosillan alta. Mankeli-asema löytyy Hiihtostadionin edustalta, Salpausselän Seisakkeen edustalta.

Pääkatsomon sektorissa A2 on kotikannattajakatsomo. Junnufanikatsomo on sektorissa A5 ja sektorin edustalla on jaossa junnupasseja ja leimoja passeihin. Vieraskannattajille on varattu paikat pääkatsomon hyppyrimäkien puoleisesta päädystä sektorista A8.

Palvelualueella on tarjolla perinteisten Merosten lisäksi myös Cilantron maukkaita tuotteita, Mamma Marian jäätelöitä ja Hartwallin virvokkeita. Anniskelualuetta ovat palvelualueen lisäksi myös sektoreiden A1, A2 ja A3 yläosat.

Ottelun käsiohjelma on ostettavissa muistoksi kahden euron hintaan fanituotepisteeltä. Tutustu digitaaliseen käsiohjelmaan tästä.

Ottelun Sinuhe-statpackiin pääset tutustumaan tästä.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola