UNIQUEkoti -otteluennakko: FC Lahti kohtaa IFK Mariehamnin viimeisessä vierasottelussaan

Keskiviikko on pelipäivä ja UNIQUEkoti tarjoaa otteluennakon. FC Lahti matkaa kauden viimeiseen vierasotteluun saarelle, jossa joukkuetta isännöi IFK Mariehamn. Kautta on jäljellä enää kaksi ottelua.

FC Lahti varmisti edellisellä kierroksella Haastajasarjan mestaruuden saalistamalla pisteen kotiottelusta AC Oulua vastaan. Lahti kykeni luomaan tukun maalipaikkoja, mutta verkkoon asti lahtelaiset eivät palloa saaneet. Lahden puolustus toimi hyvin ja viimeisenä lukkona oli nollapelin torjunut Joona Tiainen. Näin ollen pisteet tasattiin 0-0-lukemin.

Saarelle FC Lahti lähtee jälleen poissaolojen riivaamana. Varmasti sivussa ovat Viljami Isotalo, Pyry Lampinen, Timi Lahti, Javi Hervás ja Jean-Christophe Coubronne. Henri Eninful on puolestaan kärsinyt pelikieltonsa ja on jälleen valmennusjohdon käytettävissä. FC Lahti lähti matkaan jo tiistaina iltapäivällä ja tavoitteena ottelusta on voitto. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli odottaa hyökkäyspäältä tehoja.

– Lähdimme tänään pitkälle reissulle, ryöstöretkelle. Tietysti tavoitteenamme on voitto, vaikka pelistä ei tule helppo. Meillä on ollut hyvä energia ja keskittyminen ja olemme hieman terävöittäneet muutamia juttuja. Vastustaja on vaarallinen ja he kykenevät aiheuttamaan meille ongelmia. Haluamme pitää nollan omassa päässä ja rikkoa vastustajan nolla. Meidän pitää käyttää omat paikkamme tehokkaammin. Kenttäolosuhteet pitäisi olla meille suotuisammat tällä kertaa, ainakin, jos ei tuule, Zeneli virnistää.

Kotijoukkue IFK Mariehamn nousi Haastajasarjassa toiseksi, kun se kaatoi edellisellä kierroksella KTP:n kotonaan 5-1. IFK teki maaleja tasaiseen tahtiin. Tehe Olawale iski kaksi osumaa. Lopuista maaleista vastasivat Alan Henrique, Elias Mastokangas ja Niilo Mäenpää. IFK:n pelaajisto onnistui ottelussa laajalla rintamalla. Saarelaisten maaleista kolme tuli kulmapotkuista. Kotkalaisten ainoa osuma tuli rangaistuspotkusta, joten IFK:lla ei ollut ottelun aikana suurta hätää puolustuksessa. Oskari Forsman venyi muutamaan otteeseen näyttävästi.

IFK taisteli pitkään sarjapaikkansa puolesta ja vaihtoi kauden aikana valmentajaa. Daniel Norrmén sai kurssin kääntymään. Lisäksi kesän siirtoikkunassa saarelle saapunut Västeråsissa ja Örgryte IS:ssa aiemmin pelannut Filip Almströn Tähti paransi IFK:n peliä molempiin suuntiin. Lahtea vastaan saarelaiset joutuvat lähtemään yhtä kauden suurimpia onnistujia Calle Svenssonia, sillä ruotsalaistoppari on pelikiellossa.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Toukokuun lopussa lahtelaiset hakivat Maarianhaminasta 3-0-voiton. Kari Arkivuo aloitti maalinteon ja Loorents Hertsi ja Kristian Yli-Hietanen jatkoivat tuoden pisteet Lahteen. Mastokaupungissa pelatussa ottelussa puolestaan päädyttiin 1-1-pistejakoon. IFK:n Eero Tamminen vei joukkueensa johtoon, mutta Macoumba Kandji tasoitti pelin.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 48 kertaa. Lahti on voittanut kamppailuista 20 ja tasan on pelattu 16 kertaa. Myös maaleissa lahtelaiset ovat reilusti edellä, sillä Lahti on iskenyt jo komeat 73 osumaa IFK:n maalisaldon ollessa 55. Kuinka käy tällä kertaa?

IFK Mariehamn – FC Lahti 27.10.2021 kello 18.30 Wiklöf Holding Arenalla!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Mikäli et matkaa paikalle, näyttää Ruutu-palvelu ottelun suorana.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Juha Tamminen