UNIQUEkoti -otteluennakko: FC Lahti hakee voittoa Pohjanmaalta

Huomenna palataan Veikkausliigan pariin Suomen Cupin kierroksen jälkeen ja FC Lahti matkaa kauas Pohjanmaalle. Lahtelaisia isännöi lauantaina Seinäjoen Jalkapallokerho. Otteluennakon tarjoaa UNIQUEkoti.

Suomen Cupissa onnistumisia

FC Lahti kohtasi tiistaina paikallisottelussa Lahden Reippaan. Reipas pysyi Lahden kyydissä ensimmäisen jakson, mutta toisella jaksolla Lahti meni menojaan. Chinedu Geoffrey osui kahdesti ja Macoumba Kandji, Arlind Sejdiu ja Teemu Penninkangas kertaalleen. Näin ollen Lahti eteni viidennelle kierrokselle 5-0-voitolla. Pyry Lampinen oli useammassa maalissa vahvasti mukana, joten hyökkäyspään pelaajat saivat tärkeitä onnistumisia. Lahti pelasi uudella pelisysteemillä kuin aikaisemmin liigassa, joten hyökkäyspään onnistumisista on hyvä ammentaa myös lauantain otteluun.

– Voimme ottaa Reipas-ottelusta mukaan varsinkin toisen jakson onnistumisia. Siellä oli hienoja maaleja ja hienoja murtautumisia. Haluamme nähdä vastaavia myös jatkossa, FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli näki kuluneen viikon.

Lauantain vierasottelusta Lahti lähtee hakemaan voittoa ja ehjää suoritusta. Kokoonpanosta puuttuvat varmasti loukkaantuneet Joona Tiainen, joka viettää myös huomenna syntymäpäiviään, Martinos Christofi, joka on palaamassa hiljalleen joukkueen mukaan, Lassi Järvenpää, jonka kuntoutus on aikataulussa ja maajoukkueen mukana olevat Samuel Pasanen ja Teemu Kettunen. Zeneli pitää lauantain ottelua hyvänä mittarina joukkueelle.

– Tämä on meille hyvä mittari. He pelaavat vähän eri tavalla ja heillä on paljon hyviä yksilöitä. He haluavat varmasti aloittaa kotona vauhdikkaasti ja tehdä peliliikkeitä. Meidän fokuksemme tulee säilyä omassa pelissämme ja meidän pitää pystyä hallitsemaan nyt myös palloa selkeämmin ja sitä kautta tapahtumia kentällä. Sillä tavalla saamme itseluottamusta yksilöille ja sitä kautta myös tuloksen, Zeneli kertoi.

Kotijoukkueen alkukausi alle odotusten

Viime kaudella nousujohteisesti pelannut Seinäjoen Jalkapallokerho oli vielä hetki ennen runkosarjan loppua lahtelaisten takana. SJK kuitenkin selviytyi ylempään loppusarjaan ja seura nappasi lopulta pronssimitalit ja europaikan. Seinäjokiset odottavatkin tällä kaudella paljon uuden päävalmentajan Joaquín Gómezin joukkueelta.

SJK:n alkukausi on ollut hienoinen pettymys ja seinäjokiset ovat voittaneet vain Helsingin IFK:n. Edellisellä liigakierroksella SJK kohtasi Ilveksen Tampereella. Seinäjokiset menivät johtoon Josepablo Monrealin maalilla, mutta lopulta Ilves voitti ottelun lukemin 3-1. Tällä hetkellä SJK on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä pisteen Lahtea perässä. SJK:n ongelmana on ollut alkukaudesta maalinteko ja joukkue on kyennytkin iskemään vain neljä osumaa.

Tilastoista huolimatta kotijoukkue on vaarallinen. Monrealin lisäksi SJK:n hyökkäyspäästä löytyvät muun muassa Jake Jervis, Denys Oliinyk ja Rafał Wolsztyński. Heitä ruokkivat nuori ja taitava Pyry Hannola ja laajalla syöttövalikoimalla varustettu Diego Rojas. Lahtelaiset saavat olla tarkkana koko ottelun ajan, jotta nolla säilyy omassa päässä.

Historia vahvasti Lahden

Joukkueiden välillä on harvoin nähty maalijuhlia, vaan pelit ovat olleet usein tiukkoja ja vähämaalisia. Viime kauden kohtaaminen Seinäjoella oli poikkeus, sillä SJK vei sen nimiinsä lukemin 4-1. Voitto oli SJK:lle vasta neljäs FC Lahdesta. Lahti puolestaan on juhlinut voittoa 11 kertaa. Maaleja Lahti on viimeistellyt 25, SJK puolestaan 20.

Nykyisistä lahtelaispelaajista SJK:n verkkoa FC Lahden paidassa ovat heiluttaneet Macoumba Kandji, joka osui molemmissa viime kauden kohtaamisissa ja Teemu Penninkangas, joka teki kaudella 2019 uransa ensimmäisen FC Lahti -maalin entisen seuransa verkkoon Kisapuistossa. Molemmat heistä osuivat myös tiistain Reipas-ottelussa, joten jatkuuko herrojen maaliputki myös lauantaina?

SJK – FC Lahti 7.5.2022 kello 15.00 OmaSp Stadionilla!

Otteluennakon tarjosi UNIQUEkoti.

Mikäli et pääse paikan päälle Seinäjoelle, näyttää Ruutu-palvelu ottelun suorana.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola