Statpack: FC Lahti – HIFK 30.5.2023

FC Lahti ja Helsingin IFK ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa jo 24 kertaa. Lahti on voittanut kohtaamisista 14. IFK:n voitot ovat jääneet kahteen. Lahti on karkumatkalla myös maaleissa keskinäisten otteluiden maalieron ollessa Lahden hyväksi 41—21. Viime kauden kohtaamisista Lahti voitti kaksi ja kertaalleen päädyttiin maalittomaan tasatulokseen. Suomen Cupissa joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahdesti ja kummallakin on tilillä yksi voitto. 

#1 Tänä päivänä: FC Lahti on pelannut 30.5. yhteensä kuusi sarjaottelua, joista kaikki ovat olleet vieraspelejä. Ottelut ovat sujuneet kuitenkin hyvin, sillä tuloksena on neljä voittoa ja kaksi tappiota maalieron ollessa 10—6. Lahden paras maalintekijä on ollut Drilon Shala, joka kuritti kaudella 2011 PoPaa kolmella osumalla. 

#2 Putki: Viisi edellistä keskinäistä kohtaamista ovat olleet lahtelaisille tappiottomia. IFK:n edellinen voitto Lahdesta on ollut Suomen Cupin lohkovaiheessa kaudella 2021, jolloin helsinkiläiset onnistuivat voittamaan lukemin 1—0. Ottelun ainokaisen iski aivan lopussa juuri kentälle tullut Jeremiah Streng. 

#3 Ennätys: FC Lahti -legenda Kari Arkivuo iski uransa viimeisen liigaosumansa tasan kaksi vuotta sitten. Lahti haki pisteet Maarianhaminasta lukemin 3—0. Arkivuo viimeisteli voittomaalin tyylikkäästi rangaistuspotkusta. Muista osumista vastasivat Loorents Hertsi ja Kristian Yli-Hietanen, jolle maali oli puolestaan uran ensimmäinen liigaosuma. 

#4 Knoppi: FC Lahden keskikenttämiehen 28-vuotiaan Matti Klingan FC Lahti -debyytistä tulee tänään kuluneeksi 12 vuotta. Klinga debytoi Ykkösen ottelussa PoPaa vastaan Porissa, kun hänet vaihdettiin Lahden tasoitusosuman iskeneen Jonne Kemppisen tilalle vartti ennen loppua 2—1-tilanteessa. Klinga syötti lopussa kaksi Drilon Shalan maalia, jolla laitaväkkärä kirjautti itselleen lopulta hattutempun.  

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Taneli Okkonen