Sinuhe-Statpack: FC Lahti – HIFK

FC Lahti on kohdannut Helsingin IFK:n virallisissa otteluissa 19 kertaa. Yhteensä Lahdella on voittoja 11. IFK on voittanut keskinäisistä kohtaamisista vain kaksi, joista toinen tuli tämän kauden Suomen Cupin karsinnassa Jeremiah Strengin loppuhetken maalilla. FC Lahti on iskenyt otteluissa 31 osumaa HIFK:n 20:tä vastaan.

#1 Tänä päivänä: FC Lahti ei ole pelannut aikaisemmin sarjaotteluita 23.6. Syntymäpäiviään nykypelaajista viettää Kari Arkivuo, jolle tulee mittariin 38 vuotta.

#2 Putki: HIFK on kyennyt kerran voittamaan Lahdessa Kaudella 2015 IFK voitti Kisapuistossa FC Lahden 5-0-lukemin. Sen jälkeen yhdeksän Lahdessa pelattua virallista ottelua on päättynyt siten, että Lahti on saanut niistä pisteitä. Saldona on ollut viisi voittoa ja neljä tasapeliä.

#3 Ennätys: Mikko Kuningas on tehnyt keskinäisissä otteluissa neljä osumaa. Santeri Hostikka on tehnyt puolestaan kolme maalia. IFK:n paras maalintekijä keskinäisissä otteluissa on ollut kolmen maalin mies Otto-Pekka Jurvainen.

#4 Knoppi: Joukkueiden ensimmäisestä virallisesta kohtaamisesta tuli kuluneeksi 22.6. kymmenen vuotta. Joukkueet kohtasivat Ykkösen ottelussa Kisapuistossa. Drilon Shala iski saksipotkulla pisteet lahtelaisille. IFK:n Timo Priha puolestaan ajettiin suoralla punaisella ulos. Joukkueiden nykyisistä pelaajista kentällä nähtiin Jani Bäckman ja Loorents Hertsi FC Lahden paidassa ja Jukka Halme Tähtirinnoissa.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Taneli Okkonen