Sinuhe-Statpack: FC Lahti – FC Inter

FC Lahti ja Kuopion Palloseura ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 53 kertaa. Mastokaupungin pojat ovat tilastoissa edellä Kanarianlintuja, sillä lahtelaiset ovat juhlineet voittoa 24 kertaa Palloseuran 16 vastaan. Maaleja mastokaupungin pojat ovat tehneet 78 kappaletta, siinä missä Hymyilevän Hanneksen kaupungin keltamustat ovat iskeneet 61 maalia. Viime vuosina KuPS on ollut selkeästi niskan päällä, sillä Lahden edellistä voittoa saa hakea kaudelta 2018 saakka, jolloin Santeri Hostikan ainokainen riitti voittoon.

#1 Tänä päivänä: FC Lahti on pelannut 11.5. neljä sarjaottelua ja voittanut niistä kaksi. Lahti on kaatanut kaudella 1997 Tikkurilan Palloseuran ja kaudella 2007 Helsingin Jalkapalloklubin, kummatkin lukemin 3-1. Päivän ainoa tappio on puolestaan tullut MYPAlle ja tasapeli Kokkolan Pallo-Veikoille. Eniten maaleja 11.5. on tehnyt Rafael, joka osui 2007 kahdesti HJK:n verkkoon. Syntymäpäiviään tänään viettää Jean Fridolin Nganbe Nganbe.

#2 Putki: FC Lahti on pelannut kuusi viimeistä KuPS-ottelua ilman voittoa. Edellinen voitto on kaudelta 2018, jolloin Santeri Hostikka upotti lisäajalla pilkun kuopiolaisten verkkoon. Rangaistuspotku oli tuomittu Henri Toivomäen käsivirheestä. Lahden pisin tappioton putki KuPS:a vastaan sarjaotteluissa kesti kaudesta 2002 aina kauden 2012 toiseen otteluun. Matkan varrelle mahtui 15 sarjaottelua. Lisäksi tuona aikana pelattiin kaksi joukkueiden välistä Liigacup-ottelua, joista Lahti voitti toisen ja KuPS toisen.

#3 Ennätys: Mikko Hauhia pelasi 185 ottelua peräkkäin alusta loppuun. Hauhian putki on kenttäpelaajien ennätys Veikkausliigassa. Putki tuli päätökseen KuPS-ottelussa vuonna 2019, jossa Hauhia oli vaihtopenkillä tullen vaihdosta kentälle. Samassa ottelussa Hauhialle tuli täyteen 400 pääsarjaottelua.

#4 Knoppi: Suomen A-maajoukkueen maalivahti Jesse Joronen debytoi FC Lahden paidassa ottelussa KuPS:a vastaan toukokuussa 2013. Joronen torjui nollapelin, kun Lahti nappasi voiton Jussi Länsitalon maalilla. Suomen A-maajoukkuepelaaja Nikolai Alho puolestaan viimeisteli liigauransa ensimmäisen maalin FC Lahden paidassa juuri kuopiolaisten verkkoon kaudella 2012. Tuolloin Lahti voitti 2-1 Alhon ja Tucon maaleilla.