Sinuhe-statpack

FC Lahti ja Kuopion Palloseura ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 55 kertaa. Mastokaupungin pojat ovat tilastoissa edellä Kanarianlintuja, sillä lahtelaiset ovat juhlineet voittoa 24 kertaa Palloseuran 17:ää vastaan. Maaleja mastokaupungin pojat ovat tehneet 82 kappaletta, siinä missä Hymyilevän Hanneksen kaupungin keltamustat ovat iskeneet 67 maalia. Viime vuosina KuPS on ollut selkeästi niskan päällä, sillä Lahden edellistä voittoa saa hakea kaudelta 2018 saakka, jolloin Santeri Hostikan ainokainen riitti voittoon.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti. Lahdessa nähtiin maali-ilottelu, jonka KuPS vei nimiinsä 4-2. Lahtelaisosumista vastasivat Chinedu Geoffrey ja Altin Zeqiri. Kuopiossa puolestaan päädyttiin elokuussa 2-2-tasapeliin. Geoffrey osui taas ja toisen lahtelaisosuman iski Henri Eninful.

#1 Tänä päivänä: FC Lahti on pelannut tänä päivänä kolme sarjaottelua. Valitettavasti lahtelaiset ovat hävinneet otteluista kaikki. Lahti on kuitenkin onnistunut maalinteossa kaikissa otteluissa. Tappiot ovat tulleet FC Hakalle, Jarolle ja VPS:lle. Lahden maaliero on pakkasella 3-8. Syntymäpäiviään nykyisistä pelaajista viettää 22.4. Arttu Heinonen ja entisistä pelaajista Pekka Sihvola.

#2 Putki: FC Lahti on pelannut kahdeksan viimeistä KuPS-ottelua ilman voittoa. Edellinen voitto on kaudelta 2018, jolloin Santeri Hostikka upotti lisäajalla pilkun kuopiolaisten verkkoon. Rangaistuspotku oli tuomittu Henri Toivomäen käsivirheestä. Lahden pisin tappioton putki KuPS:a vastaan sarjaotteluissa kesti kaudesta 2002 aina kauden 2012 toiseen otteluun. Matkan varrelle mahtui 15 sarjaottelua. Lisäksi tuona aikana pelattiin kaksi joukkueiden välistä Liigacup-ottelua, joista Lahti voitti toisen ja KuPS toisen.

#3 Ennätys: Mikko Hauhia pelasi 185 ottelua peräkkäin alusta loppuun. Hauhian putki on kenttäpelaajien ennätys Veikkausliigassa. Putki tuli päätökseen KuPS-ottelussa vuonna 2019, jossa Hauhia oli vaihtopenkillä tullen vaihdosta kentälle. Samassa ottelussa Hauhialle tuli täyteen 400 pääsarjaottelua.

#4 Knoppi: Lahtelaiskasvatti Olli Tynkkynen iski ensimmäisen liigamaalinsa tasan kymmenen vuotta sitten Vaasan Palloseuran verkkoon. VPS meni Hietalahdessa 2-0-johtoon Jarno Parikan ja Steven Morrisseyn maaleilla. Lisäajan alussa Konsta Hietanen antoi kulman lyhyenä ja Tynkkynen pääsi jatkamaan Ville Taulon keskityksen verkkoon.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Taneli Okkonen