placeholder

SEO Otteluennakko: SJK – FC Lahti 19.10.2019

FC Lahti lähtee Seinäjoelle levänneenä ja hyvin valmistautuneena, sillä maajoukkuetauon aikana maajoukkueissa esiintyi vain Jasin Assehnoun. Lahdella on pelissä vielä Haastajasarjan voitto, mutta se vaatii Lahden voiton lisäksi HIFK:n tappiota Rovaniemen Palloseurasta. Haastajasarjan voittaja saa vastaansa eurokarsintapaikkalopputurnauksessa IFK Mariehamnin, kakkonen puolestaan kohtaa HJK:n.

Lahtelaisten kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella puolustaja Jean-Christophe Coubronne ja Drilon Shala. FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä lupaa kentälle nuoriso-osaston tuoreita jalkoja, sillä Lahden seuraava peli on jo keskiviikkona.

– Ottelu on tämän viikon tärkein tapahtuma ja lähdemme voittamaan sitä. Meille jäi paljon parannettavaa edellisen ottelun lopusta. Kokoonpanoon on tulossa muutoksia ja tuoreita nuoriso-osaston jalkoja kentälle. Tavoitteena on hyvä ja ehjä esitys. Valmistautuminen on ollut hyvää. Haluamme pitää yllä hyvää virinää. Tavoitteena on, että meillä on vielä huomisen jälkeen neljä peliä, Ristilä kertoo.

Kotijoukkue Seinäjoen Jalkapallokerho pelaa ottelun ilman todellista panosta. SJK:n mahdollisuudet jatkopeleihin ovat menneet ja pieleen menneen kauden päätteeksi seinäjokiset haluavat päättää kautensa voittoon. SJK on sarjassa kymmenentenä. Lauantaina Seinäjoella vietetään myös muutamat läksiäiset, esimerkiksi virolaisvahti Mihkel Aksalu ja maajoukkuepuolustaja Jarkko Hurme hyvästelevät seinäjokisyleisön. SJK lähtee otteluun ilman Aksalua, Billy Ionsia, José Nadsonia ja pelikieltoista Denys Oliinykia.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Lahdessa pelatussa ottelussa SJK siirtyi ottelun loppupuoliskolla johtoon Denys Oliinykin komealla vedolla, mutta Lahti kampesi itsensä tasoihin lisäajan viimeisillä sekunneilla, kun Erik Törnros puski yläputkeen ja Teemu Penninkangas suti pallon verkkoon. Seinäjoella Lahti puolestaan pyöritti SJK:n kumoon lukemin 2-0. Jasin Assehnoun oli pelipäällä ja alusti sekä SJK:n oman maalin että hankki Josun ampuman pilkun.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 19 kertaa. Lahti on selvästi niskan päällä ja on voittanut keskinäisistä kahdeksan. Tasatulokseen on päädytty myös kahdeksan kertaa. Maaleja FC Lahti on iskenyt 18 SJK:n 13 vastaan.

Päättääkö FC Lahti Haastajasarjan voittoon?

SJK – FC Lahti 19.10.2019 kello 15.00 OmaSP Stadionilla!

Pub Iloinen Kulkija näyttää kaikki FC Lahden vieraspelit suorana.

Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä -> https://www.ruutu.fi/urheilu

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä -> https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk