placeholder

SEO Otteluennakko: RoPS – FC Lahti 25.8.2019

Edellisellä kierroksella Lahti sai salama-alun kotonaan FC Honkaa vastaan. Gaël Etock iski kaksi ja Jasin Assehnoun osui kertaalleen ja Lahti johti jo vartin jälkeen 3-0. Toisella jaksolla Honka nousi kuitenkikn taistelemaan ja kavensi tilanteeksi 3-2. Patrick Rakovskyn huipputorjunnat ja maalipuut pitivät kuitenkin pisteet Lahdessa ja antoivat Mustapaidoille oivat asetelmat taisteluun paikasta yläloppusarjassa. Lahti on ennen viikonlopun kierrosta seitsemäntenä tasapisteissä kuudentena olevan SJK:n kanssa.

Rovaniemelle Lahti lähtee ilman pelikieltoista Josua. Lisäksi sivussa ovat vielä Ville Salmikivi ja Jerónimo Amione. Reippaan mukana ovat puolestaan Irfan Sadik ja Lassi Forss. Drilon Shala on palannut joukkueharjoituksiin, mutta ottelu tulee hänelle liian aikaisin. Päävalmentaja Sami Ristilän mukaan FC Lahti lähtee napapiirille parantamaan edellisestä RoPS-ottelusta.

– Meillä on paljon parannettavaa edellisestä RoPS-ottelusta. Haluamme ensisijaisesti lähteä parantamaan siitä. RoPS:lla on allaan hyvä tuloskunto. He ovat napanneet kaksi vierastasuria ja yhden kotivoiton. Myös meillä on hyvä voitto alla, mutta liigassa marginaalit ovat pienet ja edellisen viikon tuloksilla ei ole väliä. Päivän kunto ratkaisee. Olemme tehneet töitä puolustuspelaamisemme kanssa ja haluamme myös terävöittää hyökkäyspeliämme entisestään. Molemmilla joukkueilla on suuret panokset pelissä, joten henkiset vahvuudet ratkaisevat, Ristilä ennakoi.

Kotijoukkue Rovaniemen Palloseura on sarjassa kymmenentenä. Matkaa ylös päin on viisi pistettä ja alas neljä. Edellisellä kierroksella RoPS taisteli vieraspisteen 0-0-tasapelillä Seinäjoelta. RoPS oli ottelussa ottavana osapuolena ja liigan parhaimpiin torjujiin kuuluva Antonio Reguero pysäytti seinäjokiset kerta toisensa jälkeen torjuen jälleen myös rangaistuspotkun. RoPS joutuu lähtemään otteluun ilman pelikieltoista Tarik Kadaa.

Joukkueet kohtasivat liigassa kesäkuussa. RoPS siirtyi ottelun alussa johtoon Youness Rahimin maalilla ja Lucas Lingman lisäsi johtoa tunnin kohdalla. Lahti heräsi taistelemaan vartti ennen loppua. Gaël Etock kavensi, mutta RoPS vei silti pisteet mukanaan lukemin 2-1.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 38 kertaa. Vaikka Lahdella on 13 voittoa RoPS:n 11 vastaan, on RoPS viime aikoina ollut Lahdelle vaikea vastus. Edellisen kerran Lahti on onnistunut nappaamaan täyden pistepotin rovaniemeläisiltä vuonna 2015 Matheus Alvesin ja Rafaelin maaleilla. RoPS on ottanut Lahtea myös kiinni maaleissa. Mastokaupungin ylpeys on iskenyt keskinäisissä otteluissa 50 häkkiä ja RoPS puolestaan jo 47.

Onnistuuko Lahti katkaisemaan 12 ottelun voitottoman putken Rovaniemen Palloseuraa vastaan sunnuntaina?

RoPS – FC Lahti 25.8.2019 kello 18.30 Rovaniemen keskuskentällä!

Pub Iloinen Kulkija näyttää kaikki FC Lahden vierasottelut suorana!

Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä -> https://www.ruutu.fi/urheilu

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä -> https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk