placeholder

SEO Otteluennakko: IFK Mariehamn – FC Lahti 2.6.2019

FC Lahden hieno HJK-voitto ei kantanut enää edellisen kierroksen vieraspelissä Espoossa. FC Honka siirtyi alussa 1-0-johtoon ja lopulta tuplasi johtonsa vielä toisella jaksolla. Lahti ei missään vaiheessa saanut peliään rullaamaan ja ainoat paikat syntyivät ottelun lopussa Erik Törnrosille ja Jasin Assehnounille. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseenkin valittu 18-vuotias Eemeli Virta pelasi myös hyvän ottelun.

Saarelle FC Lahti lähtee jo lauantaina. Varmasti ottelu jää välistä meksikolaistaituri Jerónimo Amionelta. FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä myöntää, että edelisestä vierasottelusta jäi paljon parannettavaa, mutta korostaa, että Lahti lähtee taistelemaan pisteistä tosissaan.

– Lähdemme metsästämään pisteitä. Lähdemme vähän erilaisessa tilanteessa kuin edelliseen vieraspeliin. Nyt meillä on paljon parannettavaa. Tavoitteenamme on saada ehjä oma suoritus. Olemme IFK:a kolme pistettä perässä ja siellä on Cupin finaali edessä. He ovat pelanneet hyvin ja raikkaasti ja heidän pelitapansa on pääpiirteittäin tuttu, Ristilä kertoo.

Kotijoukkue IFK Mariehamn on pelannut hyvän alkukauden. Se selvitti tiensä Cupin finaaliin ja joukkue on taistellut voitosta jokaisessa ottelussaan. Esimerkiksi HJK:a vastaan IFK johti ottelua vielä lisäajan alkaessa, mutta Klubi punnersi voiton. Edellisellä kierroksella IFK kohtasi kotonaan Vaasan Palloseuran. Saarelaiset siirtyivät heti ensimmäisestä hyökkäyksestä johtoon Keaton Isakssonin maalilla. Grönvittin johto säilyi loppuun asti. Oskari Forsman nappasi muutaman haamutorjunnan ja Ahvenanmaan suurin tähti Daniel Sjölund pelasi hyvän pelin.

IFK on tehnyt liigassa toiseksi eniten maaleja. Viiden maalin mies Aristote Mboma on kuitenkin Lahtea vastaan pelikiellossa, mutta maalipörssin kärkisijoilla keikkuvat myös Isaksson ja toppari Rick Ketting. IFK on erittäin vaarallinen erikoistilanteiden lisäksi vastahyökkäyksissä, mutta kippari-Sjölund osaa taikoa paikkoja myös tyhjästä.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kahdesti tällä kaudella. Helmikuussa Suomen Cupin karsinnassa IFK oli kotonaan vahvempi Robin Sidin maalilla ja Cupin puolivälierissä saarelaiset kaatoivat Lahden jatko-ottelun jälkeen 3-1. Lahden maalin viimeisteli Erik Törnros ja IFK:lta osuivat Amos Ekhalie, joka teki kaksi maalia ja Aristote Mboma.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 41 kertaa. Lahti on vienyt otteluista nimiinsä 17 IFK:n 11 vastaan. Maaleissa Lahti johtaa reilusti, sillä Mustapaitojen pelaajat ovat heiluttaneet verkkoa 62 kertaa Grönvittin 49 vastaan. IFK-ikoni, kenialainen Amos Ekhalie on tehnyt uransa ensimmäisen Veikkausliiga-maalinsa Lahden verkkoon jo kymmenen vuotta sitten. Mutta sanooko kolmas vierailu saarelle vihdoin toden ja nappaako Lahti arvokkaat pisteet matkaansa?

IFK Mariehamn – FC Lahti 2.6.2019 kello 18.30 Wiklöf Holding Arenalla!

Kaikki FC Lahden vierasottelut näkyvät suorana Pub Iloisessa Kulkijassa.

Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä -> https://www.ruutu.fi/urheilu

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä -> https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk