placeholder

SEO otteluennakko: HJK – FC Lahti 3.5.2018

Lahti yllätti KuPS:n kolmen topparin linjalla ja Henri Anier vei Lahden heti ottelun alussa 1-0-johtoon KuPS-puolustuksen virheen jälkeen. Kuopiolaiset saivat pelinsä rullaamaan ja etenkin Abdalla El Said järjesteli maukkaita paikkoja. Lahden vastaiskut olivat varsin ponnettomia, mutta puolustus kesti vyörytyksen.

Toisella jaksolla KuPS lisäsi vyörytystä, mutta Lahti kesti. Vastahyökkäykset puolestaan tyrehtyivät usein huonoihin syöttöihin. Lopulta Petteri Pennanen tasoitti ottelun komealla liu’ullaan. Lahden ainoat tilanteet tulivat erikoistilanteista, kun Mikko Hauhia pääsi ampumaan ja Artjom Vjatkin puskemaan. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja näin ollen Lahti nappasi pisteen kotimatkalleen.

KuPS-ottelussa Fareed Sadat ja avauksessa ollut Oskari Kekkonen nappasivat kauden ensimmäiset minuuttinsa. Igor Jovanović joutui Kuopiossa jättämään ottelun kesken loukkaantumisen vuoksi, mutta on pelikuntoinen. Sivussa ovat Loorents Hertsi, Stênio, Xhevdet Gela, Pavel Osipov, Nuutti Laaksonen ja maalivahdit Santeri Pakkanen ja Joona Tiainen.

Kotijoukkue HJK on sarjassa toisena yhden ottelun Lahtea enemmän pelanneena. Edellisellä kierroksella Klubi oli pitkään vaikeuksissa Vaasassa VPS:n vieraana. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa ensimmäisellä vartilla, mutta peli siirtyi kyttäysasetelmiin. HJK:n maalivahti Markus Uusitalo sähläsi hetkeä myöhemmin pallon suoraan Sebastian Strandvallille, joka lopulta syöttökuvion jälkeen viimeisteli VPS-johdon.

HJK tasoitti ottelun toisen jakson alussa varsin onnekkaasti. Eetu Vertainen laittoi kulmapotkun suoraan VPS:n maalin takakulmaan ja ottelu oli tasan. Heti perään Klubin Klaussilla oli paikka, mutta VPS taisteli. Voitto maalin helsinkiläiset iskivät reilun tunnin jälkeen hieman kevyesti tuomitusta rangaistuspotkusta, jonka brasilialainen Klauss upotti maaliin. VPS ei lopulta saanut kummoistakaan kiriä, vaan HJK oli jopa lähempänä lisätä johtoaan. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty ja HJK nappasi kolme pistettä.

Otteluruuhkan takia molemmat joukkueet ovat joutuneet kierrättämään rinkiään laajasti. FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen mukaan FC Lahti on valmiina kaatamaan HJK:n. Luotsi kertoo, että Klubia vastaan ei tarvitse erikseen sytyttää pelaajia, vaan HJK:n kohtaaminen sytyttää jo muutenkin.

– Vappusimat ja tippaleivät on nyt syöty ja olemme valmiita. Pidimme yhden lepopäivän. Härkäviikot on mennyt ihan kohtuullisen hyvin. Tietysti väsyneille pelaajille tulee kolhuja ja vammoja herkemmin, mutta saamme täyden penkin Helsinkiin. Kaikki ringissä olevat pelaajat ovat syystä mukana. HJK sytyttää aina, joten joukkuetta ei tarvitse erikseen motivoida, vaikka väsymystä olisikin. Me olemme valmiita, Korkeakunnas lupaa.

HJK – FC Lahti 3.5.2018 kello 18.30 Telia 5G Areenalla!