placeholder

SEO Otteluennakko: FH – FC Lahti 19.7.2018

Joukkueet kohtasivat toisensa viikko sitten Lahdessa. Vierailijat olivat terävänä liikenteessä ja saivat salama-alun, kun Halldór Orri Björnsson puski islantilaiset 1-0-johtoon neljännellä minuutilla. Lahti ei saanut peliään kulkemaan missään vaiheessa ja vieraat tuplasivat johdon noin vartin pelin jälkeen. Steven Lennon karkasi Mikko Hauhian vartioinnista ja nosti pallon komeasti Lahden verkkoon. Ensimmäisellä jaksolla FH puolusti tiiviisti ja iski nopeasti vastaan. Mustapaidat eivät onnistuneet kertaakaan murtamaan vieraiden puolustusta ja lukuisat harhasyötöt tekivät kotijoukkueen pelin heikoksi.

Toisen jakson kuva oli samanlainen. Tällä kertaa Lahti selvisi vieraiden rynnistyksestä vain islantilaisten huonon viimeistelyn ansiosta. Kun Lahti ei saanut puolustusmuuria rikottua, yrittivät mustapaidat kaukolaukauksia. Vedot kuitenkin painuivat järjestäen lähelle mäkimonttua. Ainoastaan Santeri Hostikan tulinen veto kohahdutti kotiyleisöä. Lopulta FH nautiskeli vielä itselleen kolmannen vierasmaalin. Robbie Crawford viimeisteli pilkun kohdilta loppulukemiksi 3-0. Lahtelaisittain ottelu oli Toni Korkeakunnaksen sanoin ”täysi katastrofi”.

Toiseen osaotteluun Lahti joutuu muuttamaan hieman kokoonpanoaan. Hassan Sesay on yhä sivussa. Lisäksi Stênio ei ehtinyt toipua FH-ottelussa päähän saamastaan iskusta. Teemu Jäntti on puolestaan Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen mukana Pohjanmaalla.

Toiseen osaotteluun Lahti lähtee kolmen maalin takaa-ajoasemasta. Kummallakin joukkueella on ollut kansallisessa liigassaan hieman vaikea jakso. Menestykseen tottunut FH on valahtanut neljänneksi. Lahti puolestaan löytyy Veikkausliigasta sijalta kuusi. Kumpikin joukkue on saanut levätä ensimmäisen osan jälkeen.

FH on pelannut tällä kaudella seitsemän kotiottelua ja on voittanut niistä kolme ja hävinnyt kaksi. Lahti puolestaan on voittanut liigassa kaksi vierasottelua, pelannut viidesti tasan ja hävinnyt kahdesti. Europeleissä Lahti ei ole vielä onnistunut vierasotteluissa. Lahti on hävinnyt kaikki neljä otteluaan ja ainoat maalit ovat syntyneet Club Bruggen verkkoon vuonna 2009, joten lahtelaisilla riittää parannettavaa.

Kumpi jatkaa toiselle kierrokselle? Onnistuuko Lahti kääntämään otteluparin itselleen?

FH – FC Lahti 19.7.2018 kello 22.15 Kaplakrikillä!