placeholder

SEO Otteluennakko: FC Lahti – TPS 30.9.2018

FC Lahden turkulaisviikko jatkuu sunnuntaina Kisapuistossa, kun vieraaksi lahtelaisen jalkapallopyhätön iltavalaistukseen saapuu Turun Palloseura. FC Lahti taistelee pääsystä kuuden parhaan joukkoon, kun taas TPS tappelee kynsin ja hampain sarjapaikastaan.

FC Lahti pelasi keskiviikkona toukokuulta siirretyn rästiottelun Turussa FC Interiä vastaan. Ensimmäinen jakso oli tasaista väntöä, eikä kumpikaan joukkue päässyt huippupaikoille. Ville Salmikivi ampui kertaalleen tulisesti, mutta Henrik Moisander liimasi pallon syliinsä. Myös Santeri Hostikalla ja Teemu Jäntillä oli kumpaisellakin vetopaikat. Inter ei juurikaan päässyt hätyyttelemään Oskari Forsmanin vartioimaa Lahti-maalia.

Toisella jaksolla Inter paransi. Hieman tunnin pelin jälkeen Inter siirtyi 1-0-johtoon kulmapotkusta. Mika Mäkitalo laittoi kulman maalille ja Joona Järvisto puski etutolpan ruuhkasta pallon maaliin. Hetkeä myöhemmin Stêniolla oli paikka, mutta Moisander haki brassin vedon yläkulmasta. Kun Lahti haki viimeisen 20 minuutin aikana tasoitusmaalia, iski Inter vastaan. Forsman joutui venymään sekä Albion Ademin, että Niko Markkulan vetojen tielle. Inter rankaisi vielä lopussa, kun Järvistö keskitti ja Ademi jatkoi maalin edestä päätöslukemiksi 2-0. Kun vielä edellisellä kierroksella Lahti tasasi pisteet maalittomalla tasapelillä, on Lahden voitottomien otteluiden putki venynyt jo kymmeneen otteluun.

Vierailija TPS puolestaan kävi viime viikonloppuna saarella IFK Mariehamnin vieraana. Molemmat putoamiskamppailussa olevat joukkueet olivat alusta asti pelipäällä ja IFK:n Simon Silverholtilla oli mahdollisuus viedä kotijoukkue johtoon vain kuuden minuutin jälkeen. Jonathan Viscosi kuitenkin torjui tilanteen. TPS puolestaan hyödynsi hetkeä myöhemmin pallonriistonsa. Oskari Jakonen keskitti ja Mika Ääritalo kurotti palloon. IFK-vahti Ihor Levtšenko torjui pallon suoraan Sterling Yatekelle, joka siirsi TPS:n johtoon. IFK Mariehman tasoitti ottelun vielä ensimmäisen vartin aikana, kun Gabriel Petrović laittoi vapaapotkun taidokkaasti TPS-maalin yläkulmaan. TPS loi vielä ensimmäisellä jaksolla muutaman paikan. Kertaalleen pallo kävikin maaliviivalla, mutta vasta Ääritalo onnistui Yateken esityöstä viemään Tepsin uudelleen johtoon.

Toisella jaksolla IFK loi vaarallisemmat paikat, mutta TPS kesti. Viimeisen vartin saarelaisten maali roikkui jo ilmassa ja lopulta juuri 90 minuutin tullessa täyteen oli Aleksei Kangaskolkka unohdettu vapaaksi takatolpalle. Pontus Åsbrink keskitti ja Kangaskolkka siirsi pallon tyylillä verkkoon ja ottelun tasoihin. Tasapelin myötä TPS on yhä sarjataulukossa karsijanpaikalla. Piste-ero IFK Mariehamniin on yksi piste ja kahden pisteen päässä on SJK.

FC Lahti lähtee Palloseuraa vastaan lähes siipirikkoisena. Etenkin puolustus on ohut, sillä sivussa ovat Josimar Lima, Kalle Taimi, Artjom Vjatkin ja Hassan Sesay. Hyökkäyksestä puuttuu puolestaan Tim Martinen ja Santeri Hostikka.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo, että viikolla joukkueen painopiste on ollut henkisessä puolessa. Hän haluaa, että joukkue lopettaa tyytymisen tasapeleihin ja saa päättäväisyyttä. Korkeakunnas odottaa suoraviivaista ja taistelevaa TPS:a.

– Meillä on ollut valmistautumisen painopiste henkisellä puolella. Meidän pitää lopettaa tyytyminen tasapeleihin. Suurimmaksi osaksi teemme asioita hyvin, mutta emme ole tarpeeksi päättäväisiä viimeistelyssä ja pelin sisällä tapahtuu nukahduksia. Nyt pitää löytää sisäinen voittaja ja kääntää ne momentumit. TPS tulee olemaan erittäin suoraviivainen ja todella taisteleva joukkue. Heidän lumipallonsa on pyörähtänyt päinvastaiseen suuntaan kuin meidän. Luvassa on kova peli, Korkeakunnas ennakoi.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Liigan avauskierroksella Kisapuistossa nähtiin erikoinen peli. Ottelun ensimmäisellä jaksolla turkulaiset loivat paikkoja liukuhihnalta, mutta eivät onnistuneet rikkomaan kuparista. Toisen jakson alussa Artjom Dmitrijev teki tahtomaalin ja vei Lahden johtoon. Igor Jovanovićin ja Henri Anierin maalit veivät Lahden jo 3-0-johtoon. TPS:n kiri alkoi lisäajalla. Ensin lahtelaispuolustus ohjasi pallon omaan maaliin ja lopuksi Onni Valakari kavensi loppulukemiksi 3-2. Turussa puolestaan pisteet tasattiin lukemin 1-1 Elias Ahteen ja Hassan Sesayn maaleilla.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 41 kertaa. FC Lahti on voittanut näistä kohtaamisista 16 ja TPS 18. Myös tehtyjen maalien määrä on molemmilla lähes sama. Lahti on tehnyt 57 maalia ja turkulaiset 61, joten mastokaupungin ylpeydellä on paikka kaventaa eroa entisestään.

FC Lahti – TPS 30.9.2018 kello 18.30!

Ottelun käsiohjelma luettavissa ennakkoon Iloisessa Kulkijassa. Lisäksi käsiohjelmaan voi tutustua tästä → https://issuu.com/fclahti

Ottelupäivän pysäköinti halvalla Lahden Toriparkissa. Tuo parkkilipukkeesi leimattavaksi punaisiin myyntikontteihin ja pysäköinnin tuntihinta putoaa 50 senttiin tunnilta koko pysäköinnin ajaksi.

Kaikki Veikkausliigaottelut Ruutu + -palvelusta. Tilaa Ruutu + osoitteesta https://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja käytä tilatessasi koodia FCLAHTI2018.

Ottelun ennakkoliput Iloisesta Kulkijasta tai Ticketmasterista → https://www.ticketmaster.fi/eve…/fc-lahti-tps-lippuja/226637

Lisäksi Lyseon portilta ja ennakkoon Ticketmasterista on ostettavissa lippuja aurinkokatsomoon 10 euron hintaan.

Matsilipulla ja kausikortilla pääsee tämän kauden ajan Suomen suurimpaan seikkailupuistoon Pajulahteen 15 euron hintaan.

Ottelussa on paikalla FC Lahden vuoden 2008 pronssia voittanut joukkue ja FC Lahden A-nuoret, jotka voittivat tänä vuonna Suomen mestaruuden.