placeholder

SEO Otteluennakko: FC Lahti – RoPS 18.6.2019

FC Lahti kaatoi ennen taukoa vieraskentällä IFK Mariehamnin Gaël Etockin maalilla. Ottelu oli Lahdelle vaikea ja Patrick Rakovsky piti mustapaitoja pystyssä. Vasta toisen jakson edetessä Lahti sai omaa peliään toimimaan miesylivoimalla. Lopulta Etock ratkaisi pisteet lisäajalla Lahteen pelikentille palanneen Drilon Shalan syötöstä.

Kahden viikon tauon aikana joukue on saanut lomailla ja levätä, mutta myös harjoitella. Maajoukkueiden mukana olivat vain Jasin Assehnoun ja Teemu Jäntti. Sairastupa on tyhjentymässä kovaa vauhtia, mutta sivussa on varmasti Drilon Shala. Muutamalla pelaajalla pelikunto ratkeaa kuitenkin vasta ottelupäivänä. Meksikolaistaituri Jerónimo Amione on jo mahdollista nähdä viheriöllä. FC Lahden kakkosmaalivahdiksi nousee yhteistyöseura Lahden Reippaan maalilla alkukaudella varmasti torjunut Juha Tuomi, sillä Joona Tiainen hakee minuutteja vyölleen FC Espoon riveistä. Jean-Christophe Coubronne on puolestaan pelikieltoinen korttitilin täyttymisen vuoksi. Lahden kotisaldo on edelleen tappioton ja siitä joukkue haluaa pitää kiinni kynsin hampain.

– Pyrimme jatkamaan siitä, mihin kotiotteluissa olemme jääneet. Uskon, että lahtelaisyleisö voi yhtyä siihen, että kotiottelumme ovat olleet viihdyttäviä ja maalirikkaita. Olemme viime aikoina saaneet käännettyä tasaisia pelejä voitoiksi ja oppineet voittamaan. On myös hyvä, että vastuu on jakautunut laajalle rintamalle. Tietysti lähdemme voittamaan ottelua ja kolme pistettä on meidän ainoa tavoitteemme. Haluamme pitää oman päämme puhtaana ja teemme vähintään yhden maalin. Coubronne on pelannut hyvän alkukauden, mutta uskon, että saamme hänen poissaolonsa paikattua. Muutaman pelaajan pelikunto selviää vielä huomenna, FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä kertoo.

Vierailija Rovaniemen Palloseura kärsi ennen taukoa 1-0-tappion kotonaan HJK:lle. RoPS puolusti pitkään hyvin ja loi paikkoja maaleihin, mutta lopulta HJK iski minuutteja ennen loppua ottelun ainokaisen. Valmentajan vaihdon jälkeen RoPS ei ole vielä kyennyt voittamaan ottelua, vaan tuloksena on ollut tasapeli ja tappio.

Sarjataulukossa rovaniemeläiset ovat valahtaneet jo kymmenenneksi, mutta ero Lahteen on vain kolme pistettä. RoPS on tehnyt toiseksi vähiten maaleja tämän kauden liigassa, vasta seitsemän. Ottelun vähemmän pelannut Lahti puolestaan on sarjataulukon kahdeksas 14 pisteellä ja 11 tehdyllä maalilla. Lahden parhaat maalintekijät ovat olleet alkukaudesta Josu, Erik Törnros ja Gaël Etock.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 37 kertaa. Lahti on vielä kevyesti voitoissa niskan päällä 13 voitolla RoPS:n kymmentä vastaan, mutta viime vuosina Lahden saldo rovaniemeläisiä vastaan on ollut murheellinen. Edellistä kotivoittoa saa hakea viiden vuoden takaa ja edellinen voitto on vuodelta 2015, jolloin Rafael upotti yläkulmapommillaan Palloseuran Rovaniemen keskuskentällä. Maaleja Lahti on iskenyt 49 RoPS:n 45 vastaan.

Onnistuuko Lahti kaatamaan vihdoin Rovaniemen Palloseuran?

FC Lahti – RoPS 18.6.2019 kello 18.30 Lahden stadionilla!

Otteluisäntänä Liikuntakeskus Pajulahti.

Ottelun ennakkoliput voit ostaa kätevästi Pub Iloisesta Kulkijasta, Tiketin uudesta toimipiteestä sisustus- ja lahjatavarakauppa Palancerasta Triosta tai verkosta Tiketistä -> https://www.tiketti.fi/fc-lahti-rops-lahden-stadion-lahti-lippuja/61005?b=1

Käsiohjelmat noudettavissa ja myynnissä fanituotepisteellä. Lisäksi ottelun käsiohjelmaan voi tutustua ennakkoon Pub Iloisessa Kulkijassa tai digitaalisesti tästä -> https://issuu.com/fclahti/docs/ka_siohjelma_rops_2019

Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä -> https://www.ruutu.fi/urheilu

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä -> https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk

Tapahtumassa on myös myynnissä Lihamukin syönnin MM-kilpailuista tuttuja lihamukeja.