placeholder

SEO Otteluennakko: FC Lahti – RoPS 18.5.2018

Neljäntenä majaileva FC Lahti kaatoi edellisessä ottelussaan Seinäjoen Jalkapallokerhon Kisapuistossa 1-0. Lahti hallitsi ottelua alusta loppuun. Ensimmäisellä jaksolla Lahti loi muutaman maukkaan maalipaikan. Igor Jovanović puski pallon jo kertaalleen maaliin, mutta tuomaristo tulkitsi paitsiossa olleen Artjom Dmitrijevin vaikuttaneen peliin. Dmitrijev oli lähellä viedä Lahden johtoon jakson lopussa, mutta SJK:n Mihkel Aksalu venyi komeaan torjuntaan.

Ensimmäisen jakson aikana SJK ei saanut laukaustakaan Damjan Siskovskin vartioimaa maalia kohti, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Myös toisen jakson alku oli Lahden hallintaa, mutta ottelu tasoittui selvästi tauon jälkeen.

SJK:n ainoa paikka tuli Danny O’Brienille noin tunnin pelin jälkeen. Veto kuitenkin suuntautui päin Siskovskia ja makedonialaisella oli helppo työ liimata pallo syliinsä. Lahden huippupaikat olivat myös kortilla toisella jaksolla.

Vasta viimeisellä kymmenminuuttisella Lahti onnistui. Artjom Vjatkin avasi Henri Anierille, jolta pallo kimpoili onnekkaasti Hassan Sesaylle. Aksalu kuitenkin kaatoi Sesayn rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Anier toimitti pelivälineen varmasti verkkoon ja siirsi Lahden 1-0-johtoon.

SJK ei saanut kunnollista kiriä aikaiseksi, vaan Lahti oli lähellä tuplata johtonsa lisäajalla. Aksalu hölmöili pallon loukkaantumisista toipuneelle Stêniolle, mutta brassi ei tällä kertaa onnistunut maalaamaan. Lopulta Anier piti palloa seinäjokisten hyökkäyspäässä ottelun loppuun ja Lahti nappasi arvokkaat kolme pistettä. SJK-ottelun jälkeen Lahti sai kauan kaivattuja lepopäiviä.

RoPS:a vastaan Lahti pääsee levänneenä ja suhteellisen ehjänä. Kokoonpanosta ovat sivussa varmasti vain Timi Voutilainen, Fareed Sadat, Teemu Jäntti, Joona Tiainen ja Santeri Pakkanen. Tiainen ja Pakkanen ovat kuitenkin jo palanneet harjoituksiin.

Vierailija Rovaniemen Palloseura puolestaan pelasi sunnuntaina. RoPS sai kotonaan vastaan kärkikamppailussa KuPS:n. Ottelu oli kahden huippuvireisen joukkueen koitos ja se näkyi tarkkana pelaamisena.

RoPS onnistui luomaan ensimmäisellä jaksolla kaksi maukasta maalipaikkaa. Ensin Lassi Lappalainen keskitti matalan pallon maalin edustalle ja Simo Roiha pääsi ampumaan niukasti ohi KuPS-maalin. Heti perään RoPS rikkoi kuparisen, kun Leo Väisänen avasi pitkällä syötöllä Agnaldo Moraes Júniorille paikan. KuPS-vahti Miika Töyräs kuitenkin jyräsi RoPS-kärjen, mutta pallo lipui kohti maalia. Lopulta kuopiolaisten nuori toppari Mikko Pitkänen sohlasi pallon omaan maaliin.

KuPS:n paras paikka tuli Petteri Pennaselle. Antonio Reguero kuitenkin onnistui torjumaan pallon maaliviivalta kulmaksi. Ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan tasaista, mutta varsin rikkonaista peliä.

Toinen jakso ja koko ottelu sai käänteen hieman ennen tunnin täyttymistä, kun KuPS:n Ruben Gabriel ajettiin kentältä ulos toisella keltaisella kortilla. KuPS ei kuitenkaan alivoimaa hätkähtänyt, vaan hallitsi rikkonaista peliä. Vain minuutteja ennen loppua Ats Purje puski pallon RoPS-maalin ylähirteen, mutta sen lähemmäs KuPS ei päässyt.

Lisäajalla rovaniemeläiset ratkaisivat pelin ja tuplasivat johtonsa. Taye Taiwo antoi sivurajaheiton ovelasti eteenpäin KuPS-toppareiden väliin ja RoPS:n makedonialaiskärki Filip Ivanovski oli yksin läpi. Ivanovski ei erehtynyt ja näin ollen RoPS nappasi voiton ja kolme pistettä. Liigan kärkipaikka säilyi yhä Rovaniemellä.

RoPS:n puolustus on toiminut tällä kaudella hyvin. Joukkue pelasi alkukauden päästämättä maaliakaan eikä Regueron selän taa ole mennyt tähän mennessä kuin kolme maalia. Lahden puolustus on ollut myös tiivis, sillä Lahti on päästänyt toiseksi vähiten maaleja, kuusi kappaletta.

Joukkueet kohtasivat kertaalleen tällä kaudella Rovaniemellä. Agnaldo Moraes jr. iski alussa rovaniemeläiset johtoon. Siipirikkoinen Lahti painoi koko ottelun päälle, mutta ei onnistunut murtamaan Palloseuran puolustusta. Lisäajalla Lassi Lappalainen karkasi viimeistelemään kotijoukkueen voittolukemiksi 2-0. Lähihistoriassa RoPS:sta on muodostunut lahtelaisille pieni peikko, sillä Lahden edellinen voitto on kolmen vuoden takaa. Yhteensä joukkueet ovat kohdanneet 35 kertaa, joista Lahti on voittanut 13.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas on keittänyt tarvittavat keitokset Palloseuran kaatoon. Korkeakunnas lähtee hakemaan revanssia edellisestä kohtaamisesta. Hän kuitenkin myöntää, että RoPS on kova joukkue.

– Meillä on ollut viime aikoina RoPS:a vastaan huonoja tuloksia. Viime kohtaamisesta jäi karvas jälkimaku ja joukkue on sisuuntunut siitä. Tämä on kuitenkin tulosurheilua. Viimeksi emme saaneet maalipaikkoja, joten meidän pitää saada enemmän liikettä pystyyn hajoittaaksemme RoPS:n puolustusta ja nopeuttaa pelaamistamme. Heidän matala blokkinsa on toiminut hyvin ja he iskevät hyvin vastaan. Olemme saaneet huilata ja olemme hyvin valmistautuneita. Joukkueemme on hyvin yhtenäinen ja erittäin sitoutunut. Luvassa on varmasti hyvätasoinen ottelu, Korkeakunnas ennakoi.

Onnistuuko Lahti voittamaan peikkonsa ja kaatuuko RoPS vihdoin?

Ottelun ennakkoliput Iloisesta Kulkijasta, Makuunista tai Ticketmasterista → https://www.ticketmaster.fi/ev…/fc-lahti-rops-lippuja/226613

Ottelun käsiohjelma luettavissa ennakkoon Iloisessa Kulkijassa ja Sporttiravintola Seipäässä. Lisäksi käsiohjelmaan voi tutustua tästä → https://issuu.com/fclahti

Ottelupäivän pysäköinti halvalla Lahden Toriparkissa. Tuo parkkilipukkeesi leimattavaksi punaisiin myyntikontteihin ja pysäköinnin tuntihinta putoaa 50 senttiin tunnilta koko pysäköinnin ajaksi.
Kaikki Veikkausliigaottelut Ruutu + -palvelusta. Tilaa Ruutu + osoitteestahttps://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja käytä tilatessasi koodia FCLAHTI2018.