placeholder

SEO Otteluennakko: FC Lahti – PS Kemi 5.8.2018

FC Lahti vieraili edellisellä kierroksella Vaasan Palloseuran vieraana Hietalahdessa. Lahti onnistui heti alussa. Nopean vastaiskun päätteeksi Pavel Osipov keskitti ja Stênio jatkoi pallon maaliin ohi Samu Volotisen. Maalin jälkeen mustapaidat jatkoivat rynnistystä. Santeri Hostikalle aukesi avopaikka, mutta nuorukaisen veto pomppasi sivuverkkoon. Myös Stêniolla ja Aleksi Paanasella oli mahdollisuus tuplata johto, mutta VPS kesti.

VPS rokotti Lahtea armotta erikoistilanteista. Juha Hakola antoi kulman, joka pomppi FC Lahden maaliin Xhevdet Gelan ja Timi Lahden kautta. Lopulta maali merkittiin omaksi maaliksi. VPS:n maalin jälkeen Hassan Sesaylla oli paikka, mutta sierraleonelaisen tulinen volley meni niukasti yli vaasalaismaalin. Myös VPS:n toinen maali syntyi kulmapotkusta. Tällä kertaa lahtelaiset hävisivät kaksi kaksinkamppailutilannetta ja Aubrey David ampui pallon ruuhkasta verkkoon ja vaasalaiset johtoon.

Heti toisen jakson alkuun Hostikka pelasi itselleen vetopaikan, mutta Volotinen venyi jälleen haamutorjuntaan. Mastokaupungin pojat olivat kuitenkin hyvällä peli-ilmeellä liikenteessä, eikä maalivahti Oskari Forsmanilla ollut juuri töitä. Kymmenen minuuttia ennen loppua Lahti onnistui vihdoin. Henri Anierin kaukoveto otti aivan pienen kimmokkeen ja painui tolpan juuresta verkon perukoille. Pisteet tasattiin ja Lahti nousi 33 pisteeseen.

Kesän aikana paljon kokoonpanomuutoksia kokenut PS Kemi kohtasi edellisellä kierroksella kotonaan Kuopion Palloseuran. KuPS aloitti ottelun vahvasti ja maalipuut ja Mikko Vilmusen torjunnat pitivät tilanteen kiikarilukemissa. Kemi onnistui ensimmäisestä paikastaan, kun Marek Kaljumäe survoi pallon verkkoon sivuvaparin jälkeen. Jakson puolivälissä KuPS tasoitti. Luis Carlos Murillo keskitti ja Lucas Rangel ohitti Mikko Vilmusen.

Hetkeä myöhemmin nähtiin varsin erikoinen oma maali. KuPS:n Ville Saxman laittoi vaikean pallon maalivahti Otso Virtasta kohti ja lopulta pallo pomppasi niin korkealle, että peliväline leijui yli Virtasen kuopiolaisten maaliin. Keltamustat tasoittivat pelin kuitenkin heti kulmapotkusta. Petteri Pennasen antama kulma tippui suoraan Rangelille, joka painoi pallon rysään.

Ensimmäisen jakson maalit eivät jääneet neljään, vaan Kemi nappasi vielä kertaalleen johtoaseman. Viron maajoukkuemies Kaljumäe riisti pallon ja ampui 25 metristä kierroksen komeimman maalin. Ottelun maalit jäivät ensimmäiselle jaksolle. Molemmilla oli toisella jaksolla muutama paikka ja loppua kohden KuPS oli erittäin lähellä tasoittaa. Kemiläiset kuitenkin uhrautuivat pallon tielle Mikko Vilmusen johdolla ja näin ollen Kemi nappasi kauden neljännen voittonsa. Voitto ei kuitenkaan nostanut kemiläisiä vielä pois suoran putoajan paikalta.

FC Lahden kokoonpanoon tulee muutoksia edellisestä ottelusta, sillä keskikenttämies Artjom Dmitrijevin pelikielto on kärsitty. Vaasassa täyttyivät puolestaan Henri Anierin ja Pavel Osipovin korttitilit ja kaksikko on sivussa. Nuori topparilupaus Timi Voutilainen on ottanut jo ensimmäiset pallokosketukset loukkaantumisen jäljiltä, mutta mies on vielä tovin sivussa. Lisäksi keskikenttämies Teemu Jäntti on sairaslistalla. Toppari Josimar Liman pelilupa on saapunut ja mies on pelikelpoinen. FC Lahti A:n mukana lauantaina olivat Nuutti Laaksonen, Tomi Kult, Paavo Voutilainen, Tim Martinen ja Santeri Pakkanen. Farmijoukkue Pallokerho Keski-Uusimaan riveissä puolestaan olivat Irfan Sadik ja Eemeli Virta.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo, että FC Lahti lähtee pelaamaan huomenna omaa peliään. Hänen mukaansa joukkue on harjoitellut viikolla hyvin ja VPS-ottelun hyviä asioita on kehitetty lisää. Korkeakunnas korostaa pallollisen pelaamisen nopeutta.

– PS Kemissä on ollut pientä vaihtuvuutta, joten emme ole keskittyneet vastustajan yksilöihin. Heidän pelitapansa on kuitenkin uuden valmentajan alla ollut selkeä. He haluavat hajoittaa ja sellaisia joukkueita vastaan olemme olleet vaikeuksissa tällä kaudella. Kemi on yksi niistä joukkueista, joita emme ole tällä kaudella onnistuneet voittamaan Olemme kuitenkin tehneet läksymme ja lähdemme oman pelin kautta. Meidän pallollisen pelin pitää olla nopeata. VPS-ottelussa oli paljon hyvää ja olemme ottaneet pelistä hyvät asiat. Erikoistilanteiden puolustaminen puolestaan oli heikkoa. Emme saa sortua kävelyyn, vaikka helteessä mieli tekisikin. Toisaalta olemme kyllä kerenneet tottua lämpöön. Meillä on hyvä tilanne, vaikka muutama pelaaja puuttuukin riveistä, Korkeakunnas kertoo luottavaisena.

Joukkueet kohtasivat toisensa kesäkuun alussa Kemin Sauvosaaressa. Sekava ottelu päättyi pistejakoon kiikarilukemin. Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa yhdeksän kertaa. Lahti on vienyt nimiinsä viisi ottelua ja kahdesti pisteet on tasattu. Mustapaidat ovat edellä myös tehdyissä maaleissa, sillä Vesijärven rannalla maalia on juhlittu 13 kertaa Kemin kahdeksaa vastaan. Nykypelaajista vain Stênio on onnistunut maalinteossa FC Lahden paidassa kemiläisten verkkoon.

Kuka tekee maalit vai onko puolustukset rautaa Kisapuistossa?

FC Lahti – PS Kemi 5.8.2018 kello 17.00 Kisapuistossa!

Ottelun ennakkoliput Iloisesta Kulkijasta tai Ticketmasterista → https://www.ticketmaster.fi/event/fc-lahti-ps-kemi-lippuja/226627

Ottelun käsiohjelma luettavissa ennakkoon Iloisessa Kulkijassa. Lisäksi käsiohjelmaan voi tutustua tästä → https://issuu.com/fclahti

Ottelupäivän pysäköinti halvalla Lahden Toriparkissa. Tuo parkkilipukkeesi leimattavaksi punaisiin myyntikontteihin ja pysäköinnin tuntihinta putoaa 50 senttiin tunnilta koko pysäköinnin ajaksi.

Kaikki Veikkausliigaottelut Ruutu + -palvelusta. Tilaa Ruutu + osoitteesta https://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja käytä tilatessasi koodia FCLAHTI2018.