placeholder

SEO Otteluennakko: FC Lahti – HIFK 28.9.2019

Veikkausliigan Haastajasarja alkaa lähestyä ratkaisun hetkiä. Kotijoukkue FC Lahti on napannut kaksi komeaa voittoa, kun ensimmäisellä kierroksella RoPS kaatui Hiihtiksellä lukemin 3-0. Viime viikolla Lahti puolestaan kaatoi VPS:n lukemin 2-1. VPS johti ottelua Konstantinos Stavrothanasopoulosin maalilla, mutta Lahti iski ottelun loppupuolella kaksi osumaa minuuttiin. Altin Zeqirin ja Josun maalit olivat lähes identtisiä nopeita hyökkäyksiä, jossa pallo pelattiin linjan taa. Hyvät otteet antavat Lahdelle mahdollisuuden varmistaa voitolla paikka eurolopputurnaukseen, mikäli SJK häviää oman ottelunsa.

VPS-ottelusta Lahdella olivat sivussa pelikieltoiset Eemeli Virta ja Jean-Christophe Coubronne. Molemmat ovat pelikieltonsa kärsineet ja jälleen valmennusjohdon käytettävissä. Ainoastaan Drilon Shala on sivussa varmasti, mutta joukkueella on pieniä ruhjeita, joten muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa pelipäivänä. FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä odottaa ottelusta tiukkaa kamppailua, josta ei puutu panosta.

– HIFK on tällä hetkellä yksi sarjan parhaista joukkueista viimeisen kymmenen pelin perusteella. IFK on ihan eri jengi, jonka kohtasimme viimeksi. Heillä on isosti muutoksia ja heille on tullut lisää laatua. Heillä on hyviä vaihtoehtoja jokaiselle paikalle. Me pyrimme jatkamaan hyvää virettämme ja tiivistä joukkue-esitystä. Haluan, että olemme hyökkäyspäässä monipuolisia ja puolustamme tiiviisti. Syksyn pelit ovat mentaalipelejä. Varmasti pelissä on paljon kaksinkamppailuita. Tulossa on makea peli, jossa on paljon panosta. Haluamme pelata kotikentällämme hyvän ja vauhdikkaan matsin, Ristilä kertoo.

Vierailija HIFK on myös kovassa vireessä. Haastajasarjan avauskierroksella IFK kaatoi kotonaan KPV:n 3-1 ja edellisellä kierroksella kaatui SJK lukemin 2-0. Helsinkiläiset iskivät nopeasti pallonriistojen jälkeen seinäjokisten puolustukseen. Etenkin brassi Erikson Carlos oli monessa mukana. Tähtirintojen molemmat maalit merkittiin Luís Henriquelle.

IFK puolustaa tiiviisti ja viimeisenä lukkona on toiminut maalivahti Daniel Kollar, joka on tuurannut loukkaantunutta Arnold Origia erittäin hyvin. Keskuspuolustuksessa kokeneet Hannu Patronen ja Tero Mäntylä puolestaan hallitsevat ilmatilaa. IFK:n keskikentältä löytyy tarpeen vaatiessa niin taitoa kuin luidenmurskausosastoa, joten helppoa iltaa ei lahtelaisille ole luvassa.

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet jo kolmesti. Suomen Cupin karsinnassa Lahti nappasi Mukkulassa 2-1-voiton Irfan Sadikin ja Jean-Christophe Coubronnen maaleilla. Liigassa puolestaan Lahti haki Josun maalilla pisteet Helsingistä ja Lahdessa ottelu päättyi tasan.

Historian saatossa HIFK on voittanut Lahden vain kertaalleen virallisissa otteluissa. Yhteensä virallisia otteluita on pelattu 15, joista Lahti on voittanut yhdeksän. Maaleja Mastokaupungin ylpeys on tehnyt 24 IFK:n 16 vastaan. Nykypelaajista ovat tämän kauden onnistujien lisäksi HIFK:n verkkoon osuneet Jani Tanska, Drilon Shala ja Mikko Hauhia.

Jatkaako Lahti IFK:n kurittamista ja nappaa tukevan otteen lopputurnauspaikasta?

FC Lahti – HIFK 28.9.2019 kello 14.00 Lahden stadionilla!

Messu- ja Urheilukeskuksen alueella on useita tapahtumia lauantaina, joten pysäköintitila on erittäin vähissä. Suosithan kävelyä, pyöräilyä tai julkisia kulkuneuvoja. Lisäksi Kamppailulajikeskuksen pysäköintitila on FC Lahden käytössä.

FC Lahden ottelun jälkeen Lahden Reippaan ottelu PEPOa vastaan alkaa Kisapuistossa 16.30 ja siihen on vapaa pääsy.

LASB puolestaan pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa Hämeenlinnan Steelersiä vastaan Lahti Energia Areenalla. LASB-kausarilla pääsee Lahden otteluun 10 eurolla ja LASB:n peliin pääsee vastaavasti Lahden kausarilla tai ottelulipulla 10 eurolla.

Ottelun ennakkoliput voit ostaa kätevästi Pub Iloisesta Kulkijasta, Tiketin uudesta toimipiteestä sisustus- ja lahjatavarakauppa Palancerasta Triosta tai verkosta Tiketistä -> https://www.tiketti.fi/fc-lahti-hifk-lahden-stadion-lahti-lippuja/64570?b=1

Käsiohjelmat noudettavissa ja myynnissä fanituotepisteellä. Lisäksi ottelun käsiohjelmaan voi tutustua ennakkoon Pub Iloisessa Kulkijassa tai digitaalisesti tästä -> https://issuu.com/fclahti/docs/ka_siohjelma_hifk219

Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä -> https://www.ruutu.fi/urheilu

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä -> https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk

Porteilla on turvatarkastus. Saavuthan paikalle ajoissa välttääksesi ruuhkat!