placeholder

SEO Otteluennakko: FC Lahti – FC Inter 19.4.2019

FC Lahti nappasi tällä viikolla ensimmäisen voittonsa tämän kauden Veikkausliigassa. Vierailu Helsinkiin IFK:n vieraaksi päättyi Lahden 1-0-voittoon. Ottelun voittomaalista vastasi Josu kauden toisella liigamaalillaan. Ensimmäisen maalin tapaan Josun maanantainen maali syntyi upealla kaukolaukauksella. Lahti oli ottelussa suurimman osan ajasta ottavana osapuolena, mutta Mustapaitojen puolustus pelasi tiiviisti, eikä Patrick Rakovskyn juuri tarvinnut venyä. Ottelussa Lahti loi parhaat maalipaikat ja oli vaarallinen erikoistilanteissa.

Kotiotteluunsa mastokaupungin ylpeys lähtee ilman tappiottomana. Pelaavasta kokoonpanosta puuttuvat varmasti Jerónimo Amione, Irfan Sadik ja Drilon Shala. FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä odottaa Inter-ottelusta tiukkaa. Lyhyessä valmistautumisajassa hän ei näe suurempaa ongelmaa.

– Interillä on yksi liigan vaarallisimpia hyökkäyksiä. Olimme jo talvella vaikeuksissa Filip Valenčičin kanssa. Meidän pitää pystyä vastaamaan ja laittamaan Inter tiukoille paineeseen. Lähdemme pelaamaan omaa peliämme ja teemme paikoista maalit. Kaksi ottelua vielä menee tiiviiseen tahtiin. Meillä on kolhuista huolimatta vaihtoehtoja, terveimmät ja halukkaimmat pelaavat. Otimme IFK-ottelusta hyvät jutut mukaan, mutta kahden-kolmen päivän aikana ei ihmeitä tehdä. Omalla pelillä lähdemme haastamaan, Ristilä lupaa.

Vierailija FC Inter saapuu Turusta allaan 2-1-kotitappio Seinäjoen Jalkapallokerholle. SJK siirtyi jo 2-0-johtoon, mutta viimeisellä kymmenminuuttisella Inter heräsi. Filip Valenčič kavensi komealla laukauksellaan ja aivan ottelun lopussa tasoitusmaali roikkui ilmassa. Interin vaarallinen hyökkäyskalusto ei kuitenkaan saanut toimitettua pelivälinettä tolppaa lähemmäs.

Uuden valmennuksen alaisuuteen siirtynyt Inter on kerennyt pelaamaan jo kolme ligaottelua. Ainoat pisteet tulivat VPS-voitosta. Inter on kuitenkin onnistunut jokaisessa pelissään maalinteossa ja slovenialaisella Valenčičilla on kasassaan jo kolme maalia. Lisäksi Mika Ojala on osunnut kertaalleen. Lahdesta tutut Aleksi Paananen ja Mikko Kuningas pyörittävät Interin peliä ja Sinimustien maalilla on torjunut Henrik Moisander.

Joukkueet kohtasivat talvella Suomen Cupin karsinnassa Turussa. Valenčič vei turkulaiset ottelun alussa 1-0-johtoon, mutta FC Lahti taisteli. Patrick Rakovsky piti lahtelaisia pystyssä lukemattomilla torjunnoillaan koko ottelun ajan. Juuri ennen taukoa Ville Salmikivi teki esityön ja Jean-Christophe Coubronne viimeisteli. Lisäajalla Lahti nappasi voiton, kun Mikko Viitikon, Pyry Lampisen ja Tomi Kultin väännettyä Interin rangaistusalueella Miro Tenho laittoi pallon Interin omaan maaliin.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa komeat 62 kertaa. Näistä otteluista Lahti on vienyt nimiinsä 23 ja Inter 25. Ottelut ovat olleet maalirikkaita, sillä Vesijärven rannalla on juhlittu 73 kertaa ja Aurajoen rantatörmäillä puolestaan 83 kertaa.

Kumpi juhlii tällä kertaa? Jatkuuko Lahden tappioton putki?

FC Lahti – FC Inter 19.4.2019 kello 18.30 Kisapuistossa!

Verkkokaupasta ostetut kausikortit noudettavissa ja myynnissä Olympiaportin lipunmyynnissä! Ottelun ennakkoliput voit ostaa kätevästi Pub Iloisesta Kulkijasta, Tiketin uudesta toimipiteestä sisustus- ja lahjatavarakauppa Palancerasta Triosta tai verkosta Tiketistä → https://www.tiketti.fi/fc-lahti-fc-inter-lahden-kisapuisto-lahti-lippuja/61000?b=1

Käsiohjelmat noudettavissa ja myynnissä fanituotepisteellä. Lisäksi ottelun käsiohjelmaan voi tutustua ennakkoon Pub Iloisessa Kulkijassa tai digitaalisesti tästä → https://issuu.com/fclahti/docs/ka_siohjelma_inter19_issuu?fbclid=IwAR2aeQ0gEulP6T0d9XXhF6D2n1hM4UQ_Fw_kSQY-XsghcpCMUwpAY4CrKXA

Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä → https://www.ruutu.fi/urheilu

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä → https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk

Kisapuiston portit aukeavat 17.30 ja anniskelualueella on iloiset hinnat 18.15 asti!