placeholder

SEO otteluennakko: FC Lahti – FC Honka 12.6.2018

Ennen maajoukkuetaukoa FC Lahti kävi vierailulla Perämeren rannoilla Kemissä. Sauvosaaressa PS Kemin isännöidessä päädyttiin maalittomaan tasapeliin. Muhkurainen nurmi vaikeutti molempien joukkueiden peliä.

Lahti oli saada ottelulle unelma-alun, kun Pavel Osipov keskitti ja Santeri Hostikka pääsi ampumaan tulisen kudin. Veto kuitenkin blokattiin, kuten myös hetkeä myöhemmin Aleksi Paanasen veto. Ensimmäisen jakson puolivälissä Aleksandr Vasjutin joutui torjumaan Keaton Isakssonin vedon lähietäisyydeltä. Kemi osui vielä jakson lopussa kertaalleen tolppaan, kun Justus Lehto pääsi kokeilemaan lahtelaispuolustuksen koomaillessa.

Toisella jaksolla Kemillä oli jälleen muutama maukas paikka. Tunnin kohdalla pallo kimposi onnekkaasti Lehdolle, mutta Vasjutin venyi haamutorjuntaan. Myös Juho Mäkelällä oli puolittainen maalipaikka, jonka Vasjutin hoiti. Lahti sai viimeisen kymmenen minuutin aikana erikoistilanteista muutaman paikan. Lähimmäs maalia osui Artjom Vjatkin, jonka pusku meni vain hieman ohi Kemin maalin. Maaleja ei kuitenkaan Kemissä nähty, joten Lahti joutui tyytymään yhteen pisteeseen, joka piti Lahden neljäntenä.

Maajoukkuetauon aikana useat lahtelaiset saivat minuutteja maajoukkueissa. Muun muassa Tomi Kult sai ensimmäiset minuuttinsa alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa ja virolaiset Henri Anier ja Artjom Dmitrijev pelasivat totutusti Viron A-maajoukkueen 3-1-tappiossa Marokkoa vastaan. Varmuudella kokoonpanosta ovat sivussa vain brassikärki Stênio ja Timi Voutilainen.

Vierailija FC Honka kohtasi puolestaan ennen taukoa Tampereen Ilveksen kotikentällään. Ilves siirtyi heti alussa 1-0-johtoon, kun Tatu Miettunen onnistui pääsemään lyhyenä annetun kulman keskityksestä palloon ja jatkamaan pelivälineen ohi Davor Taleskin. Ilveksellä oli ensimmäisellä jaksolla mahdollisuuksia tuplata johtoaan, mutta tamperelaiset tuhlailivat maalipaikkoja urakalla. Honka tasoitti ottelun ensimmäisen jakson loppupuoliskolla, kun Lucas Kaufmann ampui vapaapotkun komeasti Mika Hilanderin selän taa. Lisäosumia ei ensimmäisellä jaksolla nähty.

Toisen jakson alkuun Ilves loi muutaman maukkaan maalipaikan, mutta Taleski nappasi jokaisella kerralla pidemmän korren. Tunnin kohdalla Honka siirtyi johtoon, kun Macoumba Kandji alusti ja lopulta pallo kimposi onnekkaasti Kaufmannin kautta verkon perukoille. 3-1-maalin Honka iski jälleen vapaapotkusta ja tällä kertaa ampujana oli Javier Hervás. Kymmenen minuuttia ennen loppuaHongan kolossikärki Nemanja Obradović ampui maanuoliaisen tolppaan. Loppulukemat 4-1 iski rangaistuspotkusta Borjas Martín.

Voitolla Honka nousi 15 pisteeseen ja sarjataulukossa se oikeuttaa kuudenteen sijaan. Lahtea vastaan Honka saa käyttöönsä pelikieltonsa kärsineen topparin Robert Ivanovin. Maalivahti Tim Murray on yhä suoran ulosajon jälkeen pelikiellossa ja Lahdessakin pelannut Duarte Tammilehto on vasta toipumassa loukkaantumisestaan. Lisäksi Masar Ömer ja Kasperi Liikonen ovat sivussa. Edellisestä Honka-kohtaamisesta vierailija on myös vahvistunut Macoumba Kandjilla.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas on luottavainen joukkueensa suorituskykyyn. Pientä päänvaivaa ovat kuitenkin aiheuttaneet lukuisat maajoukkueiden mukana olleet pelaajat ja heidän palautumisensa. Korkeakunnas haluaa pitää Kisapuiston linnakkeen murtumattomana.

Treeneissä on ollut hyvä meininki. On tietysti hyvä, että pelaajamme kelpaavat maajoukkueisiin, mutta palautuminen on aiheuttanut pientä pohdintaa. Osa taas on saanut valmistautua ja harjoitella Lahdessa, joten kentälle löytyy halukkaita jalkoja. Tiedämme, että Honka haluaa pitää palloa samaan tapaan kuin VPS ja meidän tulee ohjata heidät alueille, joilla haluamme riistää pallon. Kotiottelussa emme kuitenkaan lähde peruuttelemaan. Tapiolan peli oli yksi meidän heikoimmista, joten lähdemme parantamaan sitä. Kisapuisto on ollut vierailijoille paha linnake ja sellaisena me haluamme sen pitää, Korkeakunnas alleviivaa.

FC Lahti ja FC Honka ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Tammikuussa Lahti vei harjoitusottelun nimiinsä 4-1, kun Fareed Sadat iski kaksi ja Teemu Jäntti ja Eemeli Virta yhdet mieheen. Liigan toisella kierroksella pisteet tasattiin 0-0-tasatuloksella Tapiolassa. Damjan Siskovski nousi ottelun sankariksi torjumalla rangaistuspotkun ottelun loppupuolella. Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 29 kertaa. Lahti on voittanut vain seitsemän ja yhdeksän kertaa pisteet on tasattu.

Kuka nousee Kisapuiston sankariksi?

FC Lahti – FC Honka 12.6.2018 kello 18.30 Kisapuistossa!

Ottelun ennakkoliput Iloisesta Kulkijasta tai Ticketmasterista →https://www.ticketmaster.fi/…/fc-lahti-fc-honka-lipp…/226617
Ottelun käsiohjelma luettavissa ennakkoon Iloisessa Kulkijassa. Lisäksi käsiohjelmaan voi tutustua tästä → https://issuu.com/fclahti
Ottelupäivän pysäköinti halvalla Lahden Toriparkissa. Tuo parkkilipukkeesi leimattavaksi punaisiin myyntikontteihin ja pysäköinnin tuntihinta putoaa 50 senttiin tunnilta koko pysäköinnin ajaksi.
Kaikki Veikkausliigaottelut Ruutu + -palvelusta. Tilaa Ruutu + osoitteestahttps://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja käytä tilatessasi koodia FCLAHTI2018.