placeholder

Savosta Lahteen

Savosta Lahteen kotiutunut Aleksi Paananen on tällä kaudella noussut Kuhnurien keskikentän dynamoksi. Siilinjärvellä syntynyt Paananen siirtyi nuorena Kuopion Palloseuraan. KuPS:ssa nuorukainen pääsi pelaamaan Veikkausliigan lisäksi myös europelejä.

– Maalit europeleissä olivat KuPS-urani kohokohta. Tein walesilaista joukkuetta vastaan yhden maalin ja israelilaista vastaan kaksi, Paananen kertaa.

Viiden KuPS:n edustuksessa vietetyn kauden jälkeen Paananen suuntasi mastokaupunkiin. Lahteen hän siirtyi kymppipaikan pelaajana, vaikka viimeisellä kaudella Paanasen ja KuPS:n päävalmentaja Marko Rajamäen välillä oli keskustelua keskikentän pohjalle siirtymisestä tulevaisuudessa.

– Viimeisellä Kuopion-kaudella mietin, että vaihtelu voisi virkistää. Kuulin, että Toke oli kiinnostunut minusta. Lahdessa oli hyvä paketti tarjolla, joten valinta oli helppo. Lahdessa pelasin myös ensin kymppipaikalla, mutta kun pääsin keskikentän pohjalle, palaset loksahtivat kohdalleen, Paananen hymyilee.

Palaset todellakin loksahtivat kohdalleen, sillä Paananen on ollut Kuhnureiden viimekauden tasaisin suorittaja. Paananen onnistui myös maalinteossa pariin otteeseen, niin liigassa kuin cupissakin.

– Vaikka joukkueen otteet ovat notkahdelleet, omat suoritukseni ovat pysyneet mielestäni tasaisina. Isoa notkahdusta ei ole tullut. Totta kai mukaan mahtuu aina joku heikompi peli, Paananen toteaa nöyränä.

Jasse Tuomisen kysymys Diegolle: Kuka on kopin paras biljardin pelaaja?

– Ei viittis omaa nimeä sanoa, mutta pakko kai se on, Paananen nauraa.

Haastattelu Tommi Leirilaakso
Haastattelu julkaistu aiemmin FC Lahti – FC Inter -ottelun käsiohjelmassa 9.6.2017.