placeholder

Santeri Hostikalle jatkosopimus

Nuorukainen jatkaa seurassa loistavilla fiiliksillä.

– Tosi hyvä fiilis! Hyvä, että löytyy vielä luottoa. Tosi kiva jatkaa seurassa, kun ensimmäinen vuosi seurassa on mennyt hyvin, Hostikka tunnelmoi.

Alun perin Hostikalla oli kirjattu sopimukseensa optiovuosi ensi kaudesta, mutta yhteistuumin seuran kanssa päätettiin tehdä kerralla vähän pidempi sopimus.

– Tämä on kaikkien mielestä paras ratkaisu, Hostikka alleviivaa.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas pitää Hostikkaa poikkeuksellisena talenttina ja näkee tämän menneen kauden aikana pelaajana paljon eteenpäin.

– Perussuorittamisen taso on ollut koko ajan hyvä ja koko aika on ollut nousujohteista kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Taitava pelaaja, joka pystyy vauhdissa tekemään asioita. Viihdyttävä, yleisö varmasti haukkoo henkeään tasaisin väliajoin. Puolustuspelaaminen on mennyt eteenpäin. Ennustan hienoa tulevaisuutta, Korkeakunnas suitsuttaa.

– Rauhallinen kaveri, mutta jos jotain asioita pyydetään tekemään, tosi nopeasti oppii ja haluaa kehittyä. On hieno pelaaja ja voi sanoa, että yllätti kaikki. Hän on ollut tällä kaudella meidän toiseksi tehokkain pelaajamme. Meillä on selkeä käsitys, mitä pitää parantaa ylimenokauden aikana, ”Toke” jatkaa.

Hostikka pelasi vielä viime kaudella kakkosta, joten hänen debyyttikauttaan Veikkausliigassa voidaan pitää erinomaisena. Mies itse kuitenkin analysoi omaa kauttaan terveen itsekritiikin kautta.

– Vähän vaihtelevasti on mennyt. Ajoittain on ollut ihan hyvää tekemistä, kuten koko joukkueeltakin. Paljon on ollut huonojakin pelejä. Tasaisuutta pitäisi saada lisää, niin tulee varmasti parempi kausi. Tehoja kaipailisin, Hostikka miettii.

Lähellä vastustajan maalia Hostikka penää itseltään aiempaa tehokkaampaa peliä.

– Viimeisiin ratkaisuihin pitää saada päättäväisyyttä, että syntyisi maaleja ja saataisiin hyvät pelit näkymään tulostaululla. Sitä yritetään parantaa, Hostikka sanoo.

Ensi kaudesta Hostikka odottaa parempaa kuin kuluneesta.

– Ensi kaudelle lähdetään parantamaan tästä. Uskon, että lähdetään puhtaalta pöydältä. Hyvä mahdollisuus päästä kolmen joukkoon, Hostikka heittää.