FC Lahti on aloittanut kautensa kahdella tasapelillä ja yhdellä tappiolla. Tulevana torstaina Lahti hamuaa kauden avausvoittoaan, kun Vaasan Palloseura saapuu Kisapuistoon kyläilylle.
FC Interiä ja Helsingin IFK:ta vastaan Lahti menetti kummassakin ottelussa johtoasemansa pelien viime hetkillä. Kuopiossa viime sunnuntaina Lahti puolestaan oli koko ottelun ajan vaisu ja kärsi vuoden ensimmäisen tappionsa suomalaiselle joukkueelle. Kuhnureiden takalinjoilla ottelusta toiseen totutusti uurastava Pyry Kärkkäinen harmittelee menetettyjä pisteitä.
– Totta kai pitäisi olla enemmänkin pojoja kasassa, varsinkin kahdesta ensimmäisestä liigapelistä. Harmittaa, että ollaan menetetty kahdesti johtoasema. Tietenkin on paljon puhuttu harmittavista maaleista, boksin läheltä vastustaja saanut laitettua aikamoisia irtopalloja. On sattunut pomppimaan vähän huonosti. KuPS-peli oli sitten esitykseltään vähän heikompi. Ei olisi ansaitukaan pisteitä. Toisaalta harmittavia maaleja siinäkin, Kärkkäinen ruotii.
Kärkkäinen painottaa, että kotipeleistä kolme pistettä on tultava tyylillä millä tahansa. Kauneuspisteitä ei jaeta, eikä niitä kaivatakaan.
– Torstaina pitää löytää oma peli, mitä on pelattu aikaisemminkin. Olisi kiva saada pitää ensimmäinen nollapeli, se mahdollistaa voittoa paljon paremmin. Uskon heikomman pelin jälkeen, ettei jäisi latauksesta ja yrityksestä kiinni. Pisteitä tarvitaan ja niitä pitää ottaa hinnalla millä hyvänsä. Kisapuiston nurmi tuskin mikään hyvä on vielä ja sen mukaan pitää pelata. Ei hirveän kaunista välttämättä, mutta kotona pitää ottaa aina täydet pojot, Kärkkäinen paaluttaa.
VPS on muuttanut viime kauteen nähden pelityyliään selvästi enemmän pallonhallintaan pyrkiväksi. Kärkkäinen ei hirveästi ole seurannut VPS:n otteita talven aikana.
– Olen kuullut, että ovat ruvenneet pallollista peliä enemmän peliä pelaamaan. Talvella ei pelattu kertaakaan niitä vastaan, joten tietoni on viime vuodelta. Paljonko on muuttunut, sen näkee sitten. Koutsit on varmasti hyvin skoutanneet Vaasan peliä ja tekee suunnitelman, millä lähdetään heitä vastaan ja isketään heikkouksiin, Kärkkäinen sanoo.
Kärkkäinen kuuluu joukkueen kokeneeseen osastoon. Keskikentällä ja hyökkäyspäässä vastuu on jakautunut vahvasti nuorille tulokkaille. He ovat vastanneet huutoon hyvin.
– Minun mielestä hyvin. Miettii, että Jasse Tuominen ja Santeri Hostikka pelaavat periaatteessa isommassa roolissa ensimmäistä liigakautta, Jassella toki muutama ottelu alla viime kaudelta. Siihen nähden hyvin lupaavia otteita, eivätkä otteet ole älyttömästi ailahdellut. Hyvin on voinut luottaa. Taitavia poikia ja omilla henkilökohtaisilla ratkaisulla pystyvät ratkaisemaan pelejä. Kauden edetessäkin heistä on meille iloa. Paljon on edessä pelejä ja varmasti tulee ailahteluja, kuten jokaiselle. Uskon, että tulee hyvä läpimurtokausi monelle nuorelle pelaajalle, Kärkkäinen miettii.
FC Lahti – VPS 28.04.2016 klo 18.30 @Kisapuisto