placeholder

Pasasen ura kerää ylisanoja

Näin pelitoverit ja valmentajat kommentoivat Pasasen uraa.

– Minuakin arvosteltiin, kun peluutin häntä laitapakkina. Hän kuitenkin omaksui sen tontin loistavasti ja pelasi myös seurajoukkueessa pitkään siinä roolissa. Hän oli erinomainen apu maajoukkueessa peliä rakentavana, nousevana pakkina, A-maajoukkueen entinen päävalmentaja Antti Muurinen totesi YLE:n verkkosivuilla.

– Koko 2000-luvun Suomen parhaita puolustajia. Fiksu pelaaja, jolla ei tullut kiire pallon kanssa tiukassakaan paikassa. Vahvuutena oikean jalan potkutekniikka ja pelin avaaminen eteenpäin, sanoi Litmanen Palloliiton verkkosivuilla.

– Kun puhutaan kultaisesta sukupolvesta, niin aina monella on Litti ja Hyypiä ensin mielessä, mutta siinä oli paljon muitakin ympärillä. Pasanen kuuluu ehdottomasti siihen sukupolveen. Hän on ollut vuosia mukana ja pitänyt tasonsa, Olli Huttunen totesi YLE:n verkkosivuilla.

– Sain nauttia ”Peetun” kollegana sekä kentällä että armeijassa, jossa solmimme lyömättömän duon, kun suoritimme urheilujoukoissa asepalvelusta. Loistava pelaaja ja tyyppi, jolta löytyy huumoria ja kansainvälistä kokemusta, Mikael Forssell totesi Arvokisat.comille.

– Hän teki erinomaisen uran. Loistava joukkuekaveri ja yksi hauskimmista pelaajista, joita olen tavannut. Aina positiivinen ja sosiaalinen. Kun Peetun ura maajoukkueessa loppui, jäimme kaipaamaan häntä ja erityisesti hänen presenssiään pukuhuoneessa, Perparim Hetemaj totesi YLE:n verkkosivuilla.

– Armoton taistelija ja joukkueelle kaikkensa antava johtajatyyppi kentällä, ei halunnut hävitä missään, ei edes biljardissa mulle, Lukas Hradecky totesi Arvokisat.comille.

– Peetu oli rauhallinen pelaaja, kylmäpäinen persoona ja hyvä pallon kanssa jo nuorena kaverina. Peetulla oli A-maajoukkueelle iso merkitys ja pelasi isossa roolissa. Sen kertoo jo pelien määrä. Valtaosa niistä on karsintapelejä, eli oikeasti merkityksellisiä pelejä, totesi Pasasen jo lapsuudesta tuntenut Tommi Kautonen YLE:n verkkosivuilla.

– Hieno mies, hieno pelaaja. Ottaa yleensä asiat rennosti, mutta tarvittaessa löytyy räiskettäkin. Loistava ura, totesi Sami Hyypiä SPL:n verkkosivuilla.