Pääseekö peliin – Ei tekosyitä 

Seitsemänvuotias Jimi Toivonen pelasi jalkapalloa innokkaasti FC Reippaan junioreissa. Yhtenä iltana hampaita pestessään Toivonen lyyhistyi ja joutui sairaalaan. Hänellä todettiin Guillain-Barrén oireyhtymä, joka vei myös nuoren jalkapalloilijan kävelykyvyn. Edessä oli pitkä kuntoutus, joka jatkuu yhä. Rakkaus jalkapalloon ei Toivoselta kuitenkaan sammunut. 

Moni lapsi ja nuori jää tavallisten pihapelien ja urheilukenttien ulkopuolelle. FC Lahti tekee yhteistyötä Invalidiliiton kanssa, jotta myös liikuntarajoitteiset lapset voivat kokea osallisuutta ja elämyksiä urheilun parissa. Puuttumalla epäkohtiin, ehkäisemme eriarvoistumista. Eriarvoistuminen luo jännitteitä, syrjäytymistä ja osattomuutta. Yhtenä yhteistyön tavoitteena on se, että kaikilla on pääsy rajoitteista huolimatta peliin, ilman tekosyitä. 

Invalidiliiton tsemppilähettilään, ratakelauksen paralympiamitalisti Henry Mannin mottona on ollut ”ei tekosyitä”. Invalidiliitto on tehnyt perustavanlaatuista työtä esteettömyyden ja saavutettavuuden eteen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. FC Lahden ja Invalidiliiton yhteisenä tahtotilana on lisätä tietoutta ja poistaa esteitä laajan jalkapallokentän ympäriltä. Manni itse on mukana kesän ja syksyn junioriturnauksissa ja jalkapallo-otteluissa FC Lahden kutsumana. 

Pääseekö peliin – Ei tekosyitä -kampanja polkaistaan toden teolla vauhtiin 1.7. pelattavassa Lahti Soccer -turnauksessa. Samana päivänä pelattavassa FC Lahden ja Kuopion Palloseuran välisessä Veikkausliiga-ottelussa kerromme Jimi Toivosen tarinan yhteistyössä Invalidiliiton kanssa. Pallo on meillä, pelataan sitä niin, että kaikki pääsevät peliin mukaan. 

Lue lisää: https://www.invalidiliitto.fi/osallistu/kampanjat-ja-tapahtumat/paaseeko-peliin-ei-tekosyita

Lisätiedot 

Sinikka Rantala

Viestintäjohtaja

Invalidiliitto

puh. 040-715 2235

sinikka.rantala@invalidiliitto.fi

———

Markus Mujunen

Kaupallinen johtaja

FC Lahti

puh. 040-900 2825

markus.mujunen@fclahti.fi

———-

Henry Manni

puh. 0400-343 112

henry@kelaus.fi