FC Lahti ryöväsi täyden pistepotin RoPS:in kustannuksella, kun se haki vieraskentältä 2-1 voiton. Lahden maaleista vastasivat brassikaksikko Matheus Alves ja Rafael. RoPS:in osuma oli Olli Pöyliön käsialaa.
Ensimmäisen puoliajan alkupuolella ei kumpikaan joukkue onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja. RoPS oli hallitsevampi osapuoli, mutta Lahti puolusti tiiviisti. Peli oli ensimmäisellä puoliajala kokonaisuudessaan melko sekavaa ja katkonaista
Puoliajalle siirryttiin 0-0 tilanteessa.
RoPS aloitti toisen puoliajan räväkästi ja onnistui rakentelemaan ensimmäisen vaarallisen maalipaikan heti toisen puoliajan alkuun. Mika Mäkitalo lähetti boksin sisälle keskityksen, jonka Markus Joenmäki onnistui katkaisemaan. Joenmäen purku jäi kuitenkin löysäksi ja se päätyi 16-rajan kohdille Tomas Hradeckylle, joka laukoi vastapalloon tulisesti. Lahden maalilla Henrik Moisander venyi kuitenkin mainioon torjuntaan ja peliä jatkettiin tästä kulmapotkulla.
Myös Lahti onnistui luomaan kelvollisen maalipaikan heti toisen puoliajan alkajaisiksi. Mikko Hauhian sivurajaheitto tavoitti boksin sisältä Alvesin, joka otti pallon rinnalla haltuun ja neppasi pallon päällään hieman taaksepäin. Tämän jälkeen Alves petasi jalkansa vapaaksi ja laukoi kohti RoPS:in maalia. Alvesin laukaus suuntautui kuitenkin päin maalivahti Ricardoa, jolla oli helppo työ liimata pallo haltuunsa.
61´ minuutilla Lahti sai rangaistuspotkun, kun Shalan keskitys osui Jarkko Lahdenmäen käteen. Rangaistuspotkua asteli laukomaan Alves. Alves laukoi pallon kylmänviileästi matalana melko keskelle maalia ohi Ricardon.
RoPS sai heti Lahden johtomaalin jälkeen luotua Lahden maalille todellisen mylläkän, jonka jälkitilanteesta Mäkitalo pääsi keskittämään. Mäkitalon keskitys löysi maalinedustalta Abdou Jammehin, joka puski voimalla pelivälineen ylähirteen.
66´ minuutilla Lahti suoritti ensimmäisen pelaajavaihtonsa, kun Jussi Länsitalo korvasi kentällä Aristote Mboman.
RoPS haki kiivaasti tasoitusmaalia ja se kykenikin luomaan ajoittain hyvää painetta Lahden kenttäpäätyyn. Isäntien panostaessa hyökkäyspelaamiseen, syntyi RoPS:in selustaan tilaa, jota Lahti pyrki käyttämään hyväkseen vastaiskuilla.
83´minuutilla piikissä hurjasti töitä paiskinut Alves teki tilaa maanmiehelleen Rafaelille.
RoPS kiri tasoihin jälkeen, kun vasta kentälle vaihdettu Pöyliö iski riparista pallon maaliin. Pallo pelattiin ensin oikeaan laitaan Tommi Haanpäälle, joka lähetti oivan keskityspallon Lahden boksin sisään. Siihen ensimmäisenä jatkamaan pääsi Aleksandr Kokko, jonka ohjauksen Moisander onnistui torjumaan. Torjunta päätyi kuitenkin suoraan Pöyliölle, jolla oli helppo työ viimeistellä tasoitus.
89´minuutilla Aleksi Ristola korvasi kentällä Drilon Shalan.
RoPS haki lisäajalla kiivaasti johtomaalia, mutta ei siinä onnistunut. Sen sijaan siinä onnistui mustapaitaiset vierailijat. Rafael käynnisti Lahden vastahyökkäyksen pelimiehen elkein odottamalla ensin, että hyökkäykseen ehtii nousta muutkin joukkuetoverit. Sen jälkeen Rafael pelasi pallon oikeaa laitaa pitkin Länsitalolle, joka kiihdytti karkuun puolustajilta. Länsitalo pelasi boksin reunassa pallon takaviistoon Henri Toivomäelle, joka kuitenkin antoi sen mennä ovelasti hänen takanaan odottanelle Rafaelille. Rafael otti pallon ensimmäisellä kosketuksella haltuunsa ja laukoi jo toisella kosketuksellaan pallon taidokkaasti oikeaan yläkulmaan jättäen Ricardon vailla mahdollisuuksia.
Rafaelin maali jäi pelin viimeiseksi osumaksi ja näin pisteet matkasivat mastojen juurelle.
FC Lahti:
Alves 62´
Rafael 92´
Moisander; Hauhia, Joenmäki, Pasanen (v), Toivomäki; Paananen, Kärkkäinen, Sesay; Shala (89´ Ristola), Alves (83´ Rafael), Mboma (66´ Länsitalo (v))
– Miko Heikkinen