placeholder

Otteluraportti: PK-35 – FC Lahti

PK-35 ja FC Lahti tasasivat pisteet 1-1 lukemin Myyrmäen jalkapallostadionilla. Lahden ainokaisen iski maalivahti Aleksandr Vasjutin pelin viimeisillä hetkillä. PK:n osumasta vastasi Kevin Mombilo.

Lahti aloitti ottelun hyvin ja otti pelinhallinnan selvästi itselleen. Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka kyettiin luomaan 11´ minuutilla, kun Santeri Hostikka murtautui syöttöyhdistelmän päätteeksi vasemmalta laidalta nokikkain Daniel Kollarin kanssa. Kollar onnistui kuitenkin torjumaan Hostikan vasemman jalan sivalluksen.

Lahti piti painetta yllä PK-35:n kenttäpäädyssä ja 25´ minuutin kohdalla Mikko Kuningas pääsi laukomaan 16-rajalta tulisesti, mutta Kollar onnistui jälleen venymään laukauksen tielle.

Kotijoukkue siirtyi johtoon kuin varkain 33´ minuutilla. Aleksi Ristola pelasi pallon oikealle laidalle Mombilolle, joka onnistui leikkaamaan boksin sisällä keskemmälle ja kääntämään pallon vasemmalle jalalleen. Mombilon sisäänpäin kiertävä maanuoliainen upposi takakulmaan vastustamattomasti ohi Vasjutinin.

Maalin jälkeen punamustat saivat pelin juonesta paremmin ja paremmin kiinni. Maalipaikat jäivät kuitenkin ensimmäisen puoliajan loppupuolella vähäisiksi kummassakin kenttäpäädyssä.

Ennen puoliaikaa Lahti oli pakotettu suorittamaan pelaajavaihto, kun Jani Tanska loukkasi itseään. Hänen paikkansa kentällä otti Bonilha.

Puoliajalle siirryttiin 1-0 tilanteessa.

Toista puoliaikaa ei ehditty pelaamaan kuin reilu viitisen minuuttia, kun Duarte Tammilehto jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisen johdosta. Hänen tilalleen päävalmentaja Toni Korkeakunnas juoksutti Pavel Osipovin.

Tunnin kohdalla Lahden kapteeni Mikko Hauhia oli tasoittaa pelin, kun hän pääsi hyvään laukaisupaikkaan Hostikan esityöstä. PK:n maalivahti Kollar venyi jälleen kerran Hauhian laukauksen tielle ja piti maalinsa koskemattomana.

68´ minuutilla Fareed Sadat korvasi kentällä Mikko Kuninkaan.

72´ minuutilla Hauhia puikkelehti 16-rajan takana laukaisupaikoille ja pommitti sydämensä kyllyydestä. Hyvällä pelipäällä ollut Kollar oli kuitenkin tilanteessa hereillä ja onnistui laukauksen torjumaan.

Hetkeä myöhemmin Masar Ömerille tarjottiin tilaisuutta lisätä johtoa, kun Ristola pelasi hänet läpiajoon. Ömer harhautti tilanteesta jo maaliltaan vastaan tulleen Vasjutinin, mutta sotkeutui jalkoihinsa, eikä kyennyt siirtämään palloa verkkoon. Ristola ennätti taustalta palloon ensimmäisenä, mutta hänen laukauksensa karkasi taivaan tuuliin.

Pitkään näytti siltä, ettei Lahti onnistu murtamaan kuoreensa vetäytynyttä PK:n puolustusta. Lisäajan toisella minuutilla Lahti sai vapaapotkun hyökkäysalueelta. Lahti nosti koko pelaajistonsa boksin sisälle mukaan lukien maalivahti Vasjutinin. Hostikan antamasta vapaapotkusta pallo kaartoi korkeimmalle nousseen Vasjutinin päänuppiin ja upposi verkon perukoille lahtelaisten riemuksi.

Enempään maaleja ottelussa ei nähty ja näin peli päättyi 1-1 tasatulokseen.

FC Lahti:

90+2´ Vasjutin

Vasjutin; Hauhia, Kärkkäinen, Tanska (43´ Bonilha), Tatar (v); Tammilehto(v) (53´ Osipov), Paananen, Hostikka, Kuningas (68´ Sadat), Tuominen; Rafael

– Miko Heikkinen