placeholder

Otteluraportti: KuPS – FC Lahti

KuPS nitisti FC Lahden kotikentällään lukemin 1-0 Charles Traffordin vastatessa maalinteosta.

Lahti loi heti ensimmäisen puoliajan alkajaiseksi hyvän maalintekotilanteen. Drilon Shala levitti pallon oikeaan laitaan Mika Ääritalolle, joka ajoi KuPS:in boksin sisään ja sai käännettyä pallon vasemmalle jalalleen. Lähietäisyydeltä lähtenyt laukaus karkasi kuitenkin taivaan tuuliin ja peliä jatkettiin isäntien maalipotkulla.

Ensimmäinen puoliaika oli kummaltakin joukkueelta melko passiivista pelaamista. KuPS hallitsi palloa ja sai rikottua Lahden pelinrakentelun taitavasti. Vaarallisia maalipaikkoja KuPS ei kuitenkaan onnistunut luomaan.

38´minuutilla KuPS siirtyi johtoon kulmapotkumaalilla. Urho Nissilä antoi maalinedustalle hyvän keskityksen ja lopulta pallo löysi tiensä maaliin Traffordin toimesta.

Puoliajalle siirryttiin KuPS:in 1-0 johdossa.

Puoliajalla Lahti suoritti kaksi pelaajavaihtoa. Xhevdet Gela ja Aristote Mboma tekivät tilaa Pekka Lagerblomille sekä Matheus Alvesille.

Pelaajavaihdot piristivät selvästi Lahden ilmettä. Lahti kykeni pitämään palloa omalla joukkueella paremmin ja luomaan painetta KuPS:in maalille.

KuPS oli kuitenkin rokottaa jälleen kulmapotkusta. Nissilän kulmapotku löysi Irakli Sirbiladzen päänupin ja tämä puski voimakkaasti kohti maalia. Moisander oli kuitenkin tilanteessa hyvin sijoittunut ja liimasi pallon varmasti syleilyynsä.

Lahden ensimmäinen todellinen maalipaikka toisella puoliajalla syntyi kuin varkain. Lagerblom täräytti pallon voimalla noin 20-metristä volleystä KuPS:in maalin ylärimaan. Ylärimasta pallo kimposi maaliviivan tuntumaan. Lahtelaiset viittoilivat pallon ylittäneen maaliviivan, mutta erotuomari Antti Munukka ei nähnyt tilannetta samoin.

Hetkeä myöhemmin KuPS sai kulmapotkun. Nissilän keskitys leijaili suoraan Lahden maaliin, mutta Munukka näki tilanteessa tapahtuneen rikkeen Moisanderia kohtaan ja näin lahtelaiset selvisivät tilanteesta säikähdyksellä.

78´minuutilla Lahti haki kentälle lisää maalintekovoimaa, kun Rafael korvasi kentällä Shalan.

Reilun 80´minuutin pelin jälkeen oli tolpan vuoro pelastaa kuopiolaiset. Lahti sai luotua painetta KuPS:in päätyyn ja boksin sisälle pelattiin hyvä keskityspallo. Ristola oli melko kaukana maalista, mutta sai aikaiseksi kelvollisen puskun. Pusku leijaili kohti takakulmaa ja osui lopulta tolppaan.

Kunnollisia maalintekotilanteita lahtelaiset eivät enää saaneet luotua ja näin pisteet jäivät Kuopioon.

FC Lahti:

Moisander; Hauhia (v), Joenmäki, Kärkkäinen (v), Pasanen, Gela (45´ Lagerblom), Paananen, Shala (78´ Rafael), Mboma (45´ Alves), Ääritalo, Ristola

– Miko Heikkinen