FC Lahti joutui Borås Arenalla kylmään käsittelyyn, kun isäntäjoukkue IF Elfsborg kylvetti lahtelaisia 5-0 lukemin. Elfsborgin maalit merkittiin Anders Svenssonille, Viktor Claessonille, Marcus Rohdénille, Viktor Prodelille, Lasse Nilssonille ja
Lahdessa viikko sitten pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi 2-2 -tasapeliin, joten Lahti olisi tarvinnut jatkopaikan saalistamiseen joko vierasvoiton tai vähintään 3-3 -tasapelin.
Peli alkoi Lahden kannalta murheellisesti. Isännät saivat kulmapotkun ja löyhän merkkauksen seurauksena Svensson pääsi puskemaan maalinedustalta Elfsborgin johtoon.
Kovin kauaa ei tarvinnut odottaa Elfsborgin toista maalia. Isännät saivat jälleen kulmapotkun ja keskitys kaartoi Lahden boksin sisälle. Erotuomari näki pallon osuvan lahtelaispelaajan käteen ja hän puhalsi tilanteesta rangaistuspotkun. Rangaistuspotkua asettui antamaan Claesson, joka upotti sen viileästi vasempaan alakulmaan.
Shokkialku lamaannutti lahtelaiset, eikä se juuri pystynyt haastamaan isäntiä. Elfsborg prässäsi korkealta voimakkaasti ja se tukki Lahden pelinrakentelun. Pallollisena Elfsborg puolestaan kykeni liikuttamaan palloa koko kentän syvyyttä ja leveyttä käyttäen.
3-0 maali tuli jälleen erikoistilanteesta. Elfsborg sai vapaapotkun melko kaukaa Lahden maalista. Vapaapotku kaartoi Lahden maalinedustalle tappavan tarkasti ja ensimmäisenä keskitystä oli jatkamassa Rohdén . Hänen puskunsa painui ohi Henrik Moisanderin ja näin kolmas maali oli tosiasia.
Lahti sai ennen puoliaikaa luotua hyvännäköisen maalipaikan, kun Matheus Alves pääsi keskittämään Drilon Shalalle maalinedustalle. Shala pääsi puskemaan melko rauhassa, muttei onnistunut painamaan palloa takakulmaan. Näin kavennusmaali jäi näkemättä.
Puoliajalle siirryttiin Elfsborgin 3-0 johdossa.
Puoliajalla Lahti suoritti ensimmäisen pelaajavaihdon, kun Aristote Mboma korvasi kentällä Shalan.
Toisella puoliajalla Lahti oli paremmin pelissä kiinni ja pystyi pitämään palloa pidempiä jaksoja omalla joukkueella. Vaarallisia maalipaikkoja se ei kuitenkaan juuri kyennyt luomaan.
55´ minuutin jälkeen brassikonkari Rafael otti kentällä Hassan Sesayn paikan.
Peli vanheni 70´ minuutille asti, kun kotijoukkue värkkäsi hienon sommitelman päätteeksi lukemat jo 4-0 tilanteeseen. Hyökkäyksen päättäjänä toimi Prodell.
Pelin viimeisillä 20-minuutilla ilmassa oli jo pelailun makua, kun isännät olivat jo käytännössä varmistaneet jatkopaikan, eikä Lahti saanut kirivaihdetta silmään.
Vielä 81´ minuutin kohdalla isännät kaunistelivat loppulukemia. Moisander torjui ensin kaukolaukauksen hienosti, mutta pallo päätyi maalinedustalle. Siellä oli ensimmäisenä kolme Elfsborgin pelaajaa ja lopulta Nilsson pääsi puskemaan pallon tyhjään maaliin metrin etäisyydeltä.
Näihin lukemiin ottelu myös päättyi ja näin Elfsborg eteni Europa Leaguen toiselle karsintakierrokselle yhteismaalein 7-2.
FC Lahti;
Moisander; Hauhia, Joenmäki, Pasanen, Toivomäki; Kärkkäinen, Paananen, Gela; Shala (45´ Mboma), Alves, Sesay (55´ Rafael)
– Miko Heikkinen