placeholder

Otteluraportti: HJK – FC Lahti

Vahvassa vireessä oleva FC Lahti koki karvaan tappion, kun HJK kaatoi lahtelaiset vieraansa kotikentällään lukemin 1-0. Isäntien ainokaisen viimeisteli Ousman Jallow.

Lahti oli pahoissa vaikeuksissa ensimmäisellä puoliajalla, eikä saanut oikein missään vaiheessa omaa syöttöpeliään rullaamaan. Lahti onnistui kuitenkin luomaan 11´ minuutilla maalipaikan kuin varkain. Drilon Shala haistoi keskialueella hyvin HJK:n pelaajan syötön ja nappasi sen matkaansa. Shala kuljetti vauhdilla palloa kohti HJK:n maalia. Shala ajautui boksin sisään, jossa hän vielä hassutti Tapio Heikkilän ulos tilanteesta. Pieneen kulmaan ajautunut Shala laukoi vihaisesti, mutta Daniel Örlund onnistui torjumaan laukauksen yli päätyrajasta.

Puolen tunnin pelin jälkeen HJK siirtyi johtoon. HJK sai vapaapotkun noin 30-metristä ja sitä asettui antamaan Efran Zeneli. Zenelin vapaapotku oli laadukas ja löysi maalinedustalta luvattoman vapaaksi unohdetun Jallowin. Jallow puski lähietäisyydeltä, mutta tämän Henrik Moisander onnistui torjumaan. Torjunta suuntautui kuitenkin takaisin Jallowille, joka survoi pallon väkisin yli maaliviivan Lahden puolustuksen ihmetellessä tapahtunutta.

Peli jatkui HJK:n komennossa ja se kykeni luomaan pari mallikasta tilannetta Lahden maalille. 39´ minuutin pelin jälkeen hyvällä pelipäällä ollut Jallow nikkasi pallon taaksepäin Atomu Tanakalle, joka irtaantui Petri Pasasen vartioinnista nopealla kiihdytyksellä. Tanaka oli puolittain läpiajossa ja yritti roikottaa pallon yli vastaantulleen Moisanderin. Tanakan nostossa oli kuitenkin aavistuksen verran liikaa voimaa ja tippui maalinkatolle.

Vain hetki tästä niin Formose Mendy puikkelehti laukaisupaikkaan ja laukoi hurjan laukauksen. Moisander onnistui kuitenkin venymään laukauksen tielle ja torjui sen kulmapotkuksi.

Puoliajalle siirryttiin HJK:n 1-0 johdossa.

Toiselle puoliajalle Lahti tuli aivan eri ilmeellä. Toni Korkeakunnas oli tehnyt tauolla muutamia pelipaikan vaihdoksia ja myös käyttänyt ensimmäisen pelaajavaihtonsa. Kentän jätti pimentoon jäänyt Aristote Mboma ja hänet korvasi Aleksi Ristola.

Obed Malolo pääsi 52´ minuutin kohdalla laukomaan noin 20-metristä ja se meni Lahden pelaajan kautta vain niukasti ohi oikeasta alakulmasta.

56´ minuutilla Lahden tasoitus oli hyvin lähellä. Drilon Shala pelasi pallon Hauhialle 20-metriin. Hauhia kääntyi liukkaasti pallon kanssa ja petasi oikean jalkansa vapaaksi. Hauhia viritteli hurjan ulkokierteisen pommin, joka meni tolpan kautta yli päätyrajan.

Lahti sai luotua toisella jaksolla hyvin painetta HJK:n kenttäpäätyyn. Lahti sai kulmapotkuja kulmapotkujen perään, mutta mitään järin vaarallista niistä se ei onnistunut luomaan.

63´ minuutin jälkeen Lahti suoritti toisen pelaajavaihtonsa. Päätään satuttanut Matheus Alves joutui jättämään kentän ja hänen paikkansa otti Rafael.

69´ minuutin kohdalla Matti Klinga pelasi Gideon Baahille laukaisupaikan 16-rajan tuntumaan. Baah laukoi hurjalla voimalla, mutta laukaus suuntautui päin Moisanderia. Moisander joutui kuitenkin laukauksen kovuudesta johtuen nyrkkeilemään pallon yli päätyrajan.

83´ minuutilla Lahti käytti viimeisen pelaajavaihtonsa, kun kaksinkamppailutilanteessa jalkaansa satuttanut Hassan Sesay jätti viheriön. Hänen tilalleen kentälle kirmasi Mika Ääritalo.

Lahti haki tasoitusta hanakasti pelin viimeisille minuuteille asti ja oli onnistua siinä aivan lisäajan viime hetkillä. Lahti sai luotua hässäkän HJK:n boksin sisälle ja Ristola onnistui jatkamaan pallon maalinedustalle. Palloon ensimmäisenä pääsi Rafael, joka puski kohti HJK:n maalia. Pusku näytti jo menevän verkon perukoille, mutta Örlund heittäytyi näyttävästi ja liimasi pallon syleilyynsä vuorenvarmasti.

Tiukka taisto päättyi lopulta HJK:n 1-0 voittoon.

FC Lahti;

Moisander; Hauhia, Joenmäki, Pasanen (v), Toivomäki; Kärkkäinen, Paananen (v), Sesay (83´ Ääritalo); Shala, Alves (63´ Rafael), Mboma (45´ Ristola)

– Miko Heikkinen