OTTELURAPORTTI: FC Lahti saalisti pisteen nousijasuosikilta

FC Lahti katkaisi tappioputkensa Ykkösessä Kisapuistossa viime kaudella Kansallista Liigaa pelannutta Turun Palloseuraa vastaan. Hellesäässä käyty ottelu päättyi 1–1-tasapeliin. Lahden osuman iski Jessica Tarén. Vierailijoilta osui Veronika Laurén.

Tappioitta kautensa aloittanut ja noususta taisteleva Turun Palloseura oli ottelun alussa vaikeuksissa, kun FC Lahti pelasi ja iski ennakkoluulottomasti. Ottelun avausmaali nähtiin jo kuudennella peliminuutilla. Lahden kulmapotku jäi pyörimään TPS:n maalille ja pallo pomppi Jessica Tarénille taka-alueelle. Loistavan ottelun pelannut laituri ei erehtynyt avopaikasta, vaan iski lahtelaiset johtoon.

Hetkeä myöhemmin Lahti oli tuplata johtonsa. Elli Savolainen katkaisi syötön ja ampui. Veto viuhui niukasti ohi vierasjoukkueen maalin ja TPS selvisi säikähdyksellä. Pelin edetessä ottelu tasoittui ja myös turkulaiset saivat luotua muutaman maalipaikan. Lähimmäksi pääsivät Wilma Spets ja Heidi Leppämäki, mutta FC Lahden maalilla varmasti pelannut Veera Ansalahti torjui molemmat yritykset. Näin tauolle mentiin FC Lahden johdossa.

Ottelun toinen jakso oli tasainen ja molemmat joukkueet kykenivät puolustamaan tiiviisti. Lahden paras paikka tuli jakson alkupuoliskolla, kun Cecilia Murtonen yritti ovelasti nostaa pallon kaukaa maaliin. TPS:n puolustus siivosi tilanteen kuitenkin maaliviivalta.

TPS lisäsi jakson edetessä painetta ja viimeisellä vartilla turkulaiset alkoivat saada myös maalipaikkoja. Laura Linnala karkasi kahdesti, mutta Ansalahden oikea-aikaiset vastaantulot selvittivät molemmat tilanteet. Miina Kanerva puolestaan laittoi avopaikastaan pallon reilusti yli.

Vierailija onnistui lopulta tasoituksessaan lisäajan neljännellä minuutilla. Linnala sai käännettyä erikoistilanteessa pallon vielä takatolpalle, jonne Veronika Laurén oli jäänyt vapaaksi. Laurénilla oli lopulta helppo työ iskeä pallo tyhjään maaliin ja tuoda TPS tasoihin. Hetkeä myöhemmin ottelu päätty samoihin 1–1-lukemiin ja pisteet tasattiin.

Tasapelipiste nosti lahtelaiset seitsemään pisteeseen. Lahti on tasapisteissä kuudentena olevan KTP:n kanssa, jonka lahtelaiset kohtaavat vieraskentällä lauantaina 25.5. Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 8.6. Vieraaksi saapuu tuolloin Vasa IFK.

FC Lahti:

Tarén

Ansalahti (v); Haapala, Häkkänen, Korhonen, Enbuska; Savolainen, Kinnunen, Sinisalo (77′ Haapea); Viljakainen (46′ Diagne (89′ Läderberg)), Murtonen (57′ Jurvanen), Tarén

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Tomi Saarivirta