placeholder

Otteluraportti: FC Lahti nousi tasapeliin Hakaa vastaan

Ottelu alkoi varovasti ja molempien joukkueiden peli oli sekavaa. Maalipaikoilla ei ensimmäisellä jaksolla juhlittu. Puolen tunnin kohdalla Loorents Hertsi murtautui vahvasti oikealta laidalta ja pallo kimposi korkeana keskelle rangaistusaluetta. Kapteeni Mikko Hauhia hyppäsi korkeimmalle ja puski pallon Hakan maalin ylähirteen. Muita huippupaikkoja ei ensimmäisellä jaksolla nähty ja tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toiselle jaksolle Lahti teki muutoksia hyökkäyspeliinsä. Jasse Tuominen siirtyi keskelle pyörittämään peliä. Lahti ottikin ottelun haltuun, mutta hyökkäyspelistä puuttui riittävä tarkkuus ja huolellisuus.

Haka iski nopeilla vastaiskuilla ja toisen jakson puolivälissä vierailija onnistui. Pallo ajautui oikealta laidalta Hakan juuri kentälle vaihdetulle Topi Järvelle, jonka tarkka sijoitus upposi ohi hyvin pelanneen Santeri Pakkasen ja siirsi Hakan vierasjohtoon.

Lahti haki vimmatusti tasoitusta ja paras paikka siunaantui Pavel Osipoville. Fareed Sadatin pystypallo Jasse Tuomiselle karkasi kohti vastaantullutta Joonas Immosta, joka torjui pallon suoraan Osipoville. Nuoren venäläisen nosto leijaili kuitenkin reilusti yli maalin.

Juuri ennen loppua Lahti onnistui. Henri Malundama jyräsi Mikko Kuninkaan myöhässä rangaistusalueella ja ottelun erotuomari Oskari Hämäläinen osoitti palloa pilkulle. Jasse Tuominen upotti pallon tarkasti oikeaan alakulmaan ja tasoitti ottelun. Lisäosumia ei nähty ja näin ollen pisteet jaettiin lukemin 1-1.

Ottelun jälkeen Kuhnuriluotsi Toni Korkeakunnas ei ollut tyytyväinen suojattiensa otteisiin. Hänen mukaansa pelistä puuttui ajatus ja maltti. Hän jakoi kiitosta myös kurinalaiselle vastustajalle.

– Se oli hermostunut esitys. Varsinkin ensimmäinen jakso oli hermostunutta ja ratkaisuista puuttui ajatus. Emme tehneet niitä asioita, joita olimme harjoitelleet. Toiselle jaksolle teimme hieman muutoksia ja peli parani hieman. Viimeisistä ratkaisuista kuitenkin puuttui maltti. Emme pelanneet omalla tasollamme. Turnauksen kannalta tasoitus oli kuitenkin tärkeä, Korkeakunnas analysoi.

Laidalla vaarallisesti viilettänyt Loorents Hertsi oli Korkeakunnaksen kanssa samoilla linjoilla. Alkuottelun laitahyökkääjän viilettänyt lahtelainen pelasi ottelun loppupuoliskon laitapakkina. Hän löysi omasta pelistään kuitenkin paljon parannettavaa.

– Se oli hermostunutta peliä. On kuitenkin hyvä, että saimme kauden käyntiin. Omassa pelissäni on vielä paljon viilattavaa ja yhteispelissä uusien pelaajien kanssa hakemista. Tästä on hyvä lähteä parantamaan seuraavaan peliin ja tehdä niitä juttuja kentällä, joita olemme harjoitelleet, Hertsi kertoi.

FC Lahden Suomen Cup jatkuu jo viikon kuluttua, kun Mukkulaan saapuu Tampereen Ilves.

FC Lahti:
Tuominen

Pakkanen; Taimi (v), Voutilainen (76′ Sadik), Kärkkäinen, Hauhia; Hertsi, Kekkonen (46′ Osipov), Kuningas, Tapani (46′ Hostikka), Tuominen (v); Sadat.

– Tommi Leirilaakso