Otteluraportti: FC Lahti maukkaaseen voittoon

Ottelun ensimmäinen jakso oli Lahden hallintaa. Noin 20 peliminuutin jälkeen hallinta realisoitui, kun Dimitry Imbongo syötti laitaan Jean-Christophe Coubronnelle. Coubronne keskitti kovan ja matalan keskityksen maalin edustalle ja Mikko Kuningas tökkäsi Lahden 1-0-johtoon.

Vajaa vartti myöhemmin Lahti onnistui jälleen. Patrick Rakovsky avasi Dimitry Imbongolle, joka voitti kaksinkamppailun. Imbongo laittoi pystypallon suoraan Vahid Hambon juoksulinjalle. Hambon jalat eivät tärisseet, vaan hän viimeisteli hallitusti ensimmäisen liigamaalinsa Lahden paidassa.

Aivan jakson lopussa Lahti oli saada vielä kolmannen osuman. Dimitry Imbongo rakensi loistavan vetopaikan Mikko Kunikaalle, joka ampui tulisesti. HIFK-vahti Arnold Origi torjui Kuninkaan vedon. Paluupallossa oli ensimmäisenä Vahid Hambo, mutta Origi onnistui torjumaan myös toisen laukauksen.

Toiselle jaksolle IFK suoritti kaksi vaihtoa ja peli tasoittui. Adama Fofana pääsi ampumaan, mutta Patrick Rakovsky venytti pallon kulmaksi. IFK ei silti juurikaan päässyt Lahden muodon sisään, joten Lahdella ei ollut hätää.

Lopulta Lahti ratkaisi ottelun 20 minuuttia ennen loppua. Kari Arkivuo alusti ja Jasin Assehnoun ampui unelmavedon ohi Arnold Origin. Lopussa Patrick Rakovsky nollasi vielä Luís Henriquen läpiajon ja näin ollen lahtelaiset nappasivat kauden ensimmäisen voittonsa.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli tyytyväinen voittoon. Hän kehui suoritusta onnistuneeksi. Zenelin mukaan voitto oli myös henkisesti tärkeä koko joukkueelle.

– Voiton avaimena oli muun muassa hyvä valmistautuminen. Pääsimme harjoittelemaan viimeistä kolmannesta viikolla ja suoritus oli onnistunut. Pieniä asioita pitää vielä hioa. Tämä oli myös henkisesti tärkeä, että onnistuimme hyökkäyspäässä. Ottelun ratkaisi se, että voitimme keskialueella kaksinkamppailuja, Zeneli kertoo.

Voiton ansiosta Lahti nousi neljään pisteeseen. Samalla Lahti nousi maratontaulukossa 800 pääsarjapisteeseen. Seuraavana Mastokaupungin ylpeys kohtaa keskiviikkona Kuopion Palloseuran vieraskentällä.

FC Lahti:

Kuningas, Hambo, Imbongo

Rakovsky; Coubronne, Lahti, Viitikko, Arkivuo (77′ Jäntti); Eninful, Klinga (57′ Virta (v)), Kuningas (77′ Rashica); Hambo (57′ Zeqiri), Imbongo (89′ Lampinen), Assehnoun