placeholder

Otteluraportti: FC Lahti – HJK

FC Lahti koki karvaan 1-2 kotitappion HJK:ta vastaan 3646 silmäparin edessä aurinkoisena perjantai-iltana. Lahden ainokaisesta vastasi kapteeni Mikko Hauhia. HJK:n maalit merkittiin puolestaan Nnamdi Oduamadille sekä Taye Taiwolle.

Kotijoukkue aloitti ottelun erittäin vahvasti ja sai luotua vieraiden kenttäpäätyyn painetta. Ottelun ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin kuitenkin Lahden kenttäpäädyssä, kun Taiwo vapautti vasemmalta laidalta Oduamadin juoksuun. Oduamadi kuljetti palloa vauhdilla ja onnistui ohittamaan Boris Tatarin. Oduamadi haki maalinedustalta Alfredo Morelosia, mutta Pyry Kärkkäinen ehti viime hetkillä hätiin ja sai jalkaansa keskityksen väliin.

Peli ei ehtinyt tästä kauaa vanheta, kun HJK siirtyi 1-0 johtoon. Oduamadi ja Tanaka sahasivat vasemman laidan auki ja lopulta Oduamadi pääsi leikkaamaan Lahden boksin sisään. Oduamadi haastoi peittämään tullutta Hauhiaa hetken aikaa ja onnistui lopulta laukomaan Hauhian jalkojen juuresta kohti etukulmaa. Oduamadin terävä laukaus yllätti täysin Tomi Maanojan ja upposi verkon perukoille tolppaa hipoen.

HJK:n aikainen johtomaali tuntui lamaannuttavan isäntäjoukkueen ja alun hyvä rynnistys taantui tyystin. Ottelu pysyi HJK:n vahvassa kontrollissa reilu kymmenisen minuuttia johtomaalin jälkeen. 23´ minuutilla Lahti sai peräjälkeen kaksi kulmapotkua ja jälkimmäisestä syntyi vaarallinen tilanne. Duarte Tammilehdon antama kulmapotku löysi boksin sisältä korkeimmalle nousseen Kärkkäisen, joka ei kuitenkaan saanut painettua puskuaan tarpeeksi alas ja se karkasi yli Thomas Dähnen vartioiman maalin.

Mitä pidemmälle ensimmäinen puoliaika eteni, sitä paremmin Lahti sai peliä haltuunsa. Varsinaisia maalipaikkoja se ei kuitenkaan onnistunut HJK:n maalille luomaan.

Puoliajalle siirryttiin 0-1 tilanteessa.

Toinen puoliaika ei alkanut kovinkaan vauhdikkaasti. HJK:lla oli pari maalipaikan puolikasta, mutta valmista se ei niistä saanut. 58´ minuutilla nähtiin dramaattinen tilanne. Tanaka nosti taidokkaasti Morelosin karkumatkalle, mutta maaliltaan ulostullut Maanoja jyräsi Morelosin kentän pintaan. Erotuomari vihelsi tilanteesta rangaistuspotkun ja antoi Maanojalle keltaisen kortin. Rangaistuspotkua asettui ampumaan Taiwo, joka sijoitti pelivälineen vuorenvarmasti oikeaan alakulmaan.

Lahti ei ottelun toisesta takaiskusta lannistunut, vaan kuittasi sen välittömästi. Lahti painosti HJK:n kenttäpäädyssä ja Tammilehto onnistui pelaamaan pallon Hauhialle, joka pelasi sen välittömästi Kalle Multaselle. Multanen peippaili HJK-puolustajien keskellä ja onnistui pelaamaan pallon takaisin boksin sisään nousseelle Hauhialle. Hauhia otti ahtaassa tilassa pallon haltuunsa ja tuikkasi sen vasempaan kulmaan ohi Dähnen.

63´ minuutilla Lahti suoritti tuplavaihdon, kun kentät jättivät Multanen sekä Santeri Hostikka ja heidän tilalleen kirmasi brasilialaiskaksikko Bonilha ja Euller.

HJK onnistui jäädyttämään pelin hyvin ja Lahdella oli vaikeuksia saada takaa-ajoa käynnistettyä kunnolla. Peli oli rikkonaista, eikä maalipaikoilla juhlittu.

83´ minuutilla Lahti haki kentälle lisää hyökkäysvoimaa vaihdettuaan Fareed Sadatin Tammilehdon tilalle.

Sadatin vaihto toi virtaa Lahden hyökkäyspelaamiseen ja paine HJK:n kenttäpäädyssä kasvoi. Varsinaisia maalipaikkoja joukkue ei kuitenkaan kyennyt luomaan viimeisten ratkaisujen ollessa kehnoja. Sen sijaan Lahden maalilla tapahtui, kun Richard Gadzella oli pariin otteeseen mahdollisuus naulata viimeinen naula Lahden arkkuun. Maanoja onnistui kuitenkin molemmat tilanteet selvittämään.

Maaleja ei Kisapuiston illassa enää nähty ja näin täysi pistepotti suuntasi Helsinkiin.

FC Lahti:

61´ Hauhia

Maanoja (v); Sesay, Kärkkäinen, Tatar (v), Hauhia; Tammilehto (83´ Sadat), Paananen, Hostikka (63´ Bonilha), Solovjev; Multanen (63´ Euller), Tuominen

– Miko Heikkinen