placeholder

Otteluraportti: FC Lahti – FC Inter

FC Lahti nappasi arvokkaan 1-0 -voiton tuulisella Lahden stadionilla FC Interistä. Ottelun ainokaisen viimeisteli keskikenttäpelaaja Mikko Kuningas.

Ottelu käynnistyi tarkkaillen ja vierailija Inter hallitsi peliä näennäisesti. Kuhnureitten maalille palannut Tomi Maanoja ei kuitenkaan joutunut juurikaan torjuntatöihin. FC Lahti sai otetta vartin pelin jälkeen ja viiden minuutin painostusjakson päätteeksi Lahti iski ottelun ainokaisen. Jasse Tuomiselle pelattu korkea pallo päätyi Faith Obilorin päähän. Obilorin purku pomppi suoraan Mikko Kuninkaan jalkaan. Nuori keskikenttämies ampui kaukaa komean volleyn, joka jätti Interin Jukka Lehtovaaran voimattomaksi. Ensimmäisellä jaksolla ei muita varsinaisia maalipaikkoja nähty ja tauolle siirryttiin FC Lahden 1-0 -johdossa.

Toiselle jaksolle Lahti tuli vahvasti. Ivan Solovjov oli viedä Kuhnurit johtoon onnekkaasti ensimmäisellä minuutilla. 52. peliminuutilla FC Lahti sai vapaapotkun hyvältä paikalta. Pallon taakse asettunut Kuningas kuitenkin täräytti vapaapotkun yläriman kautta yli. Kuninkaalla oli myös loistopaikka juuri ennen ajan täyttymistä. Kuhnurit saivat pirteästi pelanneen Santeri Hostikan kautta punnerrettua vedon rangaistusalueen sisältä. Kuningas sai tökättyä paluupalloa, mutta Lehtovaara sai pidettyä loistavalla jalkatorjunnallaan lukemat tiukkana. Inter ei saanut missään vaiheessa kunnon kiriä aikaiseksi, vaikka lisäajalla turkulaiset saivat luotua yhden mylläkän maalille. Lopulta Antti Munukka päätti ottelun lukemissa 1-0.

FC Lahti:
Kuningas

Maanoja; Länsitalo, Tatar, Tanska, Hauhia; Solovjov (’90 Sesay), Tammilehto, Paananen, Kuningas, Hostikka (’90 Shala); Tuominen

– Tommi Leirilaakso