placeholder

Otteluraportti: FC Lahdelle kauden avaustappio

Ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen oli vielä tarkkaa pelaamista, minkä aikana kumpikin joukkue varoi paljastamasta korttejaan. Kertaalleen RoPS:n Simo Roiha kävi hätyyttelemässä Lahden maalia, mutta tilanne päättyi vieraiden katkoon.

Alun jälkeen RoPS pääsi puhkomaan lahtelaisten puolustusta viljelemällä juoksupalloja Kuhnurien viimeisen linjan selustaan. Parin yrityksen jälkeen kotijoukkue onnistui tekemään ottelun avausmaalin. FC Lahden maalilla torjunut Damjan Siskovski torjui Aapo Heikkilän vihaisen laukauksen, mutta pallo pomppi rangaistualueen viivan tuntumaan Agnaldo Moraesille, joka tälläsi 12. minuutilla RoPS:n 1-0 johtoon.

Edellisessä ottelussa huiman vapaapotkun Ilveksen verkkoon upottanut Santeri Hostikka pääsi yrittämään tasoitusta hetkeä myöhemmin reilusta 20 metristä, mutta RoPS:n maalivahti Reguero venyi laukauksen tielle.

Puolen tunnin tietämillä kotijoukkue RoPS oli lähellä tuplata johtonsa. Igor Jovanovic katkaisi viime hetkellä RoPS:n kehitteillä olleen maalitilanteen ja hetkeä myöhemmin Siskovksi nollasi Roihan. Myös toisessa päädyssä tapahtui: 39. minuutilla Lahti sai kulman, jonka seurauksena Hostikka oli päästä tuikkaamaan läheltä pelin tasoihin, mutta pallo pysähtyi RoPS-puolustukseen.

Toinen puoliaika oli kokonaisuudessaan kotijoukkueen puolustustaistelua. Tauon jälkeen RoPS oli silti luomassa ensimmäistä tekopaikkaa. Ahnaasti vetoa hakeneen Heikkilän yritys tyssäsi kuitenkin Kalle Taimeen.

Pallonhallinta siirtyi koko ajan enemmän ja enemmän lahtelaisille. FC Lahti ei päässyt RoPS:n bussitaktiikan vuoksi enää nopeisiin hyökkäyksiin. Tästä johtuen vieraat latoivat jatkuvalla syötöllä keskityksiä RoPS:n maalille. 60. minuutilla tasoitus oli lähellä, kun Hostikan antama vapaapotku pomppi kohti takatolpalle noussutta Taimea. Venytyksestä huolimatta Taimi ei osunut palloon.

RoPS kyttäsi poteroissa mahdollisuutta nopeisiin vastaiskuihin. Sellainen tuli 76. minuutilla, mutta lupaava tilanne kuihtui heikkoon syöttöön. Lahti jatkoi pään lyömistä seinään, eikä löytänyt omiensa päitä keskityksillä. Aivan viimeisillä hetkillä Artjom Dmitrijev menetti epäonnekseen pallon alimpana pelaajana, minkä johdosta RoPS:n Lassi Lappalainen pääsi yksin läpi tehden loppulukemiksi 2-0.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas purki tappion tyynesti. Pisteiden menetys harmitti, sillä joukkueella oli kaikki eväät nipistää vähintään tasapeli Rovaniemeltä.

–Alku oli meiltä suunniteltua passiivisempi, mutta me parannettiin jo ensimmäisellä puoliajalla ja toinen oli sitten dominointia. Ei saatu bussia murrettua kuitenkaan ja jäätiin ilman palkintoa, Korkeakunnas summasi.

–Sellainen tunne jäi, että ihan turhaan menetettiin pisteitä. Täällä pallot pomppii tällä hetkellä kotijoukkueelle ja flow-tila on päällä. Täytyy tietysti muistaa, että onni pitää ansaita.

FC Lahden vieraskiertue jatkuu sunnuntaina, jolloin joukkue matkustaa KuPS:n vieraaksi. Joukkueelle ei jää kiireisessä aikataulussa turhia lepopäiviä, sillä väliin mahtuu vain yksi palauttava harjoitus ennen seuraavaa kamppailua.

–Otetaan tästä toinen puoliaika mukaan. Jos tuollaisen onnistuu pelaamaan toisen kerran putkeen niin tuskin siitä tappiota tulee. Nyt lasketaan kaatuneet ja haavoittuneet ja perjantaina katsotaan, ketä meillä on rivissä seuraavaan peliin, Korkeakunnas tuumasi.

FC Lahti

Siskovski

Hauhia – Jovanovic – Voutilainen (Kult 81′) -Taimi

Sesay – Osipov (Sadik 46′) – Dmitrijev – Paananen – Hertsi (Jäntti 46′)

Hostikka

Varoitukset:

Osipov 24′