Otteluennakko: Lauantaina kamppaillaan Lahden herruudesta

FC Lahti on pelannut tänä vuonna kaksi harjoitusottelua. EIF kaatui Mukkulassa 3-1 Altin Zeqirin, Arlind Sejdiun ja Jasin Assehnounin maaleilla. Viime viikolla FC Honka puolestaan käytti ainoan paikkansa Lahden kolistellessa maalipuita ja voitti ottelun 1-0. Ottelu toimii FC Lahden kenraaliharjoituksena helmikuussa alkavaan Suomen Cupin karsintaan.

Reipasta vastaan Lahti lähtee kapealla miehistöllä. Varmasti poissa ovat Eemeli Virta, Jasin Assehnoun ja Henri Eninful. Sen sijaan Antonio Regueron karanteeni on päättynyt ja hän on valmennusjohdon käytettävissä. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli myöntää, että lähtökohdat otteluun voisivat olla paljon paremmat.

– Huomenna pelataan Lahden herruudesta. Meillä on Tommi Kautosen kanssa lisäksi pieni veto urheilupirtelöstä. Kummallakaan joukkueella lähtökohdat eivät ole aivan parhaat. Meillä on poissaoloja, joten joudumme kokeilemaan pelaajille hieman uusia rooleja. Esimerkiksi Kari Arkivuo pelaa keskikentällä. Jos Jari Litmanen pelaa huomenna Reippaan keskikentällä, niin näemme Arkivuo-vastaan-Litmanen -kamppailun, Zeneli virnistää.

Lahden Reipas puolestaan kohtasi kaksi viikkoa sitten erittäin nuorella ja uusiutuneella miehistöllä harjoitusottelussa Järvenpään Palloseuran. JäPS meni ensimmäisellä jaksolla 2-0-johtoon, mutta viirupaidat nousivat toisen jakson suvereenilla esityksellä tasoihin. Reippaan maaleista vastasivat Berat Köse ja Asaad Babiker. Maalien lisäksi Sakari Jokinen kolisutteli maalipuita kahdesti.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa aikaisemmin kertaalleen. Kisapuistossa noin kaksi vuotta sitten pelatussa harjoitusottelussa Reipas oli 1-0 vahvempi. Ottelun ainokaisen tuolloin iski viime syksynä komean uransa lopettanut lahtelaisen jalkapallon legenda Teemu Toukonen. Palaako FC Lahti Mastokaupungin herraksi?

Ottelu pelataan yleisöltä suljettuna. ESS kuitenkin lähettää ottelun suorana lähetyksenä Ilkka Varmavuon selostamana sivuillaan. Etelä-Suomen Sanomien sivuille pääset tästä.

FC Lahti – Lahden Reipas 30.1.2021 kello 15.30 Mukkulan kuplassa!