Otteluennakko: Lahti metsästää voittoaan

FC Lahti eteni Suomen Cupin välieriin, mutta välierissä kyyti oli kylmää. Myös liiga-avauksessa Lahti jäi ilman palkintoa, kun HJK vei pisteet Hiihtikseltä lukemin 4-0. Lahti pelasi viikon sisään kolme ottelua ja väsymys näkyi. Mustapaidat kykenivät ottelun alussa laittamaan Klubin ahtaalle, mutta lopulta Klubin laaja materiaali jyräsi voittoon.

Keskiviikon otteluun Lahti on päässyt valmistautumaan hyvin. Valmennusjohdon käytettävissä on Eemeli Virtaa ja Tim Martista lukuun ottamatta muu miehistö. Päävalmentaja Ilir Zenelillä on selvät sävelet, miten Lahti nappaa avauspisteensä keskiviikkona.

– Lähtökohtamme ovat tavallaan paremmat kuin viime kerralla, sillä olemme saaneet valmistautua. Päästettyjen maalien määrä tietysti huolettaa, mutta se on käyty läpi ja korjattu ja selkeytetty muutamia asioita. Oma pelimme on kuitenkin kaiken taustalla. Meidän pitää hoitaa kakkospallot ja olla vaarallisempia ja skarpimpia viimeisellä kolmanneksella. Ylipäänsä meidän pitää olla rohkeampia, Zeneli peräänkuuluttaa.

Vierailija Seinäjoen Jalkapallokerho avasi liigan uuden päävalmentajan Jani Honkavaaran alaisuudessa voitokkaasti. SJK kaatoi Turun Palloseuran kotonaan Matej Hrádeckýn maalilla 1-0. Lahteen seinäjokiset saavat mukaansa Niko Markkulan, joka oli avausottelussa pelikiellossa. Mehmet Hetemaj’n viime kauden lopulla nappaama pelikielto jatkuu yhä.

SJK:n hyökkäysarsenaali on nimivahva. Denys Oliinik kykenee luomaan maalipaikkoja itselleen tyhjästä. Myös lahtelaisia muinoin ihastuttanut Tuco kykenee viimeistelemään kovalla prosentilla. Joonas Lepistö, Daniel Håkans, Serge Atakayi ja Keaton Isaksson täydentävät SJK:n vaarallista hyökkäystä. Puolustuksessa luutii muun muassa kokenut Tero Mäntylä.

Joukkueet kohtasivat talvella Suomen Cupin karsinnassa Seinäjoella. Ottelusta muodostui varsinainen maali-iloittelu, jonka Lahti vei lopulta nimiinsä lukemin 3-2. Vahid Hambo ja SJK:n Joonas Lepistö iskivät kumpainenkin kaksi osumaa. Lahden kolmannesta osumasta vastasi Dimitry Imbongo.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 21 kertaa. Lahti on voittanut näistä kohtaamisista yhdeksän ja yhtä monta kertaa on päädytty tasatulokseen. SJK ei ole koskaan kyennyt voittamaan ottelua Lahdessa. Otteluparissa on tehty maaleja 36, joista mastokaupungin ylpeys on tehnyt 21.

Kykeneekö Lahti nappaamaan kauden avausvoittonsa ja jatkamaan SJK:n Lahti-kirousta keskiviikkona?

FC Lahti – SJK 8.7.2020 kello 18.30 Lahden stadionilla!

Saavuthan paikalle ajoissa ja ostathan lippusi ennakkoon tästä!

Ottelussa on avoinna vain pääkatsomon neljä sektoria. Sektorissa 1 ovat kotikannattajien paikat. Vieraskannattajat ovat puolestaan Sektorissa 4. Tapahtumassa ei ole mitään kioskimyyntiä poikkeusajan rajoituksien takia. Saapuessasi tapahtumaan, et voi enää vaihtaa sektoria.

Muistathan pitää riittävän turvavälin muihin ihmisiin koko tapahtuman ajan. Jätäthän istuessasi vähintään kaksi tyhjää penkkiä väliä seuraavaan ihmiseen ja ethän istu suoraan kenenkään takana.

Poistuminen tapahtumasta tapahtuu sektoreittain. Kuuntelethan kuulutuksia ja henkilökuntamme ohjeistusta!

Mikäli saavut tapahtumaan autolla, parkkitilaa on rajallisesti Lahden Messukeskuksen parkkipaikalla sekä Felmanninpuiston ympäristössä. K-Caara tarjoaa 15 ensimmäiselle Volkswagen-autolle VIP-parkkipaikan Stadionin läheisyydestä. VIP-vieraille on oma parkkialue Stadionin edustalla.

Ottelun käsiohjelma tulee luettavaksi ennen ottelua Pub Iloiseen Kulkijaan. Käsiohjelma on myös luettavissa ennakkon sähköisenä tästä.

Ruutu-palvelu näyttää kaikki Veikkausliiga-ottelut suorana lähetyksenä!

Ottelun kokoonpanot tulevat ensimmäisenä Veikkauksen palveluun. Pääset tutkimaan kokoonpanoja tästä.

Mediaa pyydetään saapumaan paikalle hyvissä ajoin Sektoriin 3.