placeholder

Otteluennakko: IF Elfsborg – FC Lahti

Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf, Pohjoisen leijona, johdatti suomalaisia hakkapeliittoja ympäri Eurooppaa. Samalla hän perusti Boråsin, johon Toni Korkeakunnas johdattaa omat soturinsa Eurooppa Liigan otteluun. Yltävätkö Kuhnurit samanlaisiin mainetekoihin ja legendoihin IF Elfsborgia vastaan kuin hämäläiset hakkapeliitat kolmekymmenvuotisessa sodassa?

FC Lahti otti vapauttavan voiton maanantaina Kisapuistossa SJK:sta Aristote Mboman ensimmäisellä kuhnurimaalilla. Tasaisen ottelun lahtelaisiksi kulmakiviksi nousivat Henrik

Moisander, joka sai apua hyvin pelanneelta puolustuslinjalta ja keskikentällä raatanut Xhevdet Gela. Kuhnureitten kokoonpanosta puuttuivat Pekka Lagerblom ja Henri Toivomäki. Ruotsiin kuhnurimiehistö lähtee ilman poissaoloja .

IF Elfsborgin kenraali ei sujunut aivan odotetusti. Elfsborg johti vierasotteluaan Falkenberg FF:ä vastaan jo 2-0, mutta hyytyi lopulta 2-2 -tasapeliin. Boråslaisten maaleista vastasivat Marcus

Rohdén ja Viktor Prodell. Lisäksi Lahdessa loistavan ottelun pelannut norjalainen Henning Hauger joutui jättämään kentän jo ensimmäisen jakson aikana. Keltamustat saavat takaisin alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa olleet Arber Zenelin ja Sebastian Holménin.

Ensimmäisen karsintakierroksen ensimmäinen osaottelu käytiin Lahdessa viime torstaina. Tiukka kamppailu päättyi lukemin 2-2, Pekka Lagerblomin ja Matheus Alvesin maalatessa Kuhnureille.

Elfsborgilla on tehtynä kaksi vierasmaalia, joten Kuhnurit tarvitsevat jatkoonpääsyyn joko runsasmaalisen tasapelin tai voiton.

IF Elfsborg on ollut Allsvenskanissa kotonaan erittäin vahva. Keltamustat ovat vielä tappiotta kotitekonurmellaan. Se on tehnyt keskimäärin kotonaan lähes 2,5 maalia ottelua kohden.

Allsvenskanin sarjataulukossa joukkue on kolmantena 28 pisteellä.

IF Elfsborg – FC Lahti 9.7.2015 kello 18:00 Borås Arenalla!

– Tommi Leirilaakso