placeholder

Otteluennakko: HJK – FC Lahti

Nousukuntoinen FC Lahti matkustaa keskiviikkona Helsinkiin, missä se kohtaa hallitsevan Suomen mestarin eli HJK:n.

Lahden harjoitus- ja alkukausi oli kivikkoinen. Joukkue pelasi kelvollisesti, mutta hyökkäyspään viimeisen kolmanneksen ongelmat johtivat siihen, että voittaminen muodostui erittäin isoksi haasteeksi. Pelistä toiseen Kuhnurit loivat tukuttain maalipaikkoja, mutta hyökkääjien ruuti oli kauttaaltaan märkää. Lahti on onnistunut kuitenkin selättämään vaikeudet ja tällä hetkellä se porskuttaa vahvassa myötätuulessa. Viimeisistä viidestä pelistä Lahti on voittanut neljä ja kerran se on jäänyt tasapeliin. Sarja on ollut jälleen erittäin tasainen ja tämä tarkoittaa sitä, että Lahdella on vaikeasta alkukaudesta huolimatta hyvät mahdollisuudet päättää kautensa mitalijuhliin.

HJK löytyy sarjataulukosta vähemmän yllättäen piikkipaikalta. Sen kausi ei ole kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista, sillä sen pelissä on ollut ajoittain isojakin vaikeuksia. HJK:ssa ovet ovat käyneet kuitenkin tiuhaan tahtiin kumpaankin suuntaan. Robin Lod myytiin kuukausi sitten kreikkalaiseen Panathinaikosiin, Valtteri Moren siirtyi elokuun siirtoikkunassa Belgian pääsarjassa pelaavan Waasland-Beverenin joukkueeseen ja japanilaiskolossi Mike Havenaar myytiin kuluneella viikolla Hollannin pääsarjaan ADO Den Haagin paitaan. Sen sijaan Toni Kolehmainen, jo viime kaudella ihastuttanut Macoumba Kandji, Suomen maajoukkuerinkiin kuuluva Juhani Ojala sekä saksalaismaalivahti Thomas Dähne ovat liittyneet HJK:n rinkiin.

On mielenkiintoista nähdä minkälainen isäntien henkinen vireystila on. HJK oli hyvin lähellä edetä Mestarien liigan 3.karsintavaiheesta eteenpäin, mutta toisen osaottelun dramaattisten vaiheiden jälkeen se tippui Kazakstanilaiselle FC Astanalle yhteismaalein 3-4. Näkyykö viikon takainen pettymys pelaajien otteissa vai onko se onnistuttu nollaamaan jo täysin?

Lahti ja HJK ovat kohdanneet kuluvalla kaudella toisensa kaksi kertaa ja kummallakin kerralla on päädytty pistejakoon. Lahti on onnistunut haastamaan kummassakin kohtaamisessa hallitsevan mestarin tasaspäisesti ja kotiottelussaan se oli jopa selvästi lähempänä voittoa kuin vieraansa.

Lahdella ei isompia pelaajahuolia ole. Ainoastaan pelikieltoinen Jussi Länsitalo ja Xhevdet Gela ovat varmuudella sivussa ottelusta.

Kolmas kerta toden sanoo. Kumpi on vahvempi kauden viimeisessä keskinäisessä kohtaamisessa? Seuraavaa saadaan odottaa ensi kauteen asti, eikä kumpikaan halua odottaa sitä tappio takataskussaan. Odotettavissa on siis kova ottelu, jossa mitään ei saa ilmaiseksi.

HJK – FC Lahti 12.08.2015 klo 18.30 @Sonera Stadium

– Miko Heikkinen