Otteluennakko: FC Lahti saa kansainvälisen vastustajan

FC Lahti lähtee otteluun allaan 1-1-tasapeli Saudi Arabian alle 21-vuotiaiden maajoukkueesta. Lahtelaisten maalista vastasi Vahid Hambo. Lahti on saanut harjoitella leirillä yhdessä liki viikon hyvissä olosuhteissa. Leirillä Lahti on keskittynyt etenkin taktisten yksityiskohtien hiomiseen.

Keskiviikon ottelun kokoonpanosta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Pyry Lampinen ja Tim Martinen. Alkukauden sivussa ollut Timi Lahti puolestaan palasi kokoonpanoon jo viime ottelussa. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli odottaa ottelusta kovempaa haastetta kuin Saudi-Arabiasta.

– Leiri on sujunut hyvin. Olemme päässeet käymään läpi paljon asioita ja joukkue on pysynyt terveenä. Myös olosuhteet ovat olleet hyvät. Ottelusta tullee kovempi kuin pelistä Saudeja vastaan, sillä vastustaja on meidän tietojemme mukaan nopeampi ja taitavampi. Pääsemme myös hieman kierrättämään pelaajia ja testaamaan heitä eri pelipaikoilla ja erilaisissa rooleissa. Saamme Timi Lahden mukaan hieman pidemmäksi aikaa. Lisäksi on mahdollista, että meille tulee testiin ulkopuolelta argentiinalainen pelaaja. Odotukset ovat hyvät. Pääpainomme on meidän pelillisessä ilmeessämme, Zeneli kertoo joukkueen kuulumisia Espanjan lämmöstä.

Kotijoukkue Santfeliuenc FC on noin 40000 asukkaan Sant Feliun kaupungin vanhin urheiluseura. Se juhlii 115-vuotispäiviään kuluvan vuoden lopussa. Espanjassa kausi lähestyy kovaa vauhtia kohti ratkaisuja ja sinivalkoisissa asuissa pelaava Santfeliuenc on 26 kierroksen jälkeen Tercera División Grupo 5 sijalla 15. Sarjan tasosta kertoo se, että Lahdessa loistanut Josu siirtyi kyseiselle sarjatasolle. Katalaanijoukkue pelasi sarjaottelun sunnuntaina vieraskentällä CD Banyolesia vastaan. Santfeliuenc nappasi 2-1-voiton Jonathan Colladon kahdella maalilla. Toinen osumista oli komea kaukolaukaus.

Santfeliuenc on kokenut joukkue. Maalivahti Jaime González on pelannut yhtä vaille kaikki seuran ottelut tällä kaudella. Edellisessä ottelussa osunut Jonathan Collado on iskenyt tällä kaudella vasta neljä maalia, mutta viime kaudella hän osui 12 kertaa. Keskikenttämies Alfonso Castellanolla on kokemusta myös Europeleistä. Lisäksi joukkuetta vahvistavat meritoituneet nuoret Riki Cabrera ja Braima Fati, joka on lainalla Barcelonasta. Santfeliuenc kierrättänee ottelussa miehistöään. Joukkue kohtaa lauantaina sarjaottelussa CE Europan. Lahti tulee kuitenkin varmasti saamaan kovan vastuksen.

FC Lahti on aikaisemmin kohdannut samalla sarjatasolla pelanneen FC Ascón. Vuonna 2017 pelattu ottelu päättyi Lahden 3-2-voittoon. Lisäksi Lahti on historiansa saatossa kohdannut sarjatasoa ylempänä pelanneen CF Badalonan ja sarjatasoa alampana pelanneen CF Reddisin.

Kuinka ottelussa käy?

Santfeliuenc FC – FC Lahti 4.3.2020 kello 20.00 (paikallista aikaa) Estadi Mpal. les Grasesilla!