Otteluennakko: FC Lahti matkaa Kuopioon

FC Lahti aloitti Cupin karsinnan viime viikolla Mukkulassa Ilvestä vastaan. Lahti oli erikoistilanteissa vaarallinen ja siirtyi johtoon Mikko Viitikon puskiessa kulmapotkusta maalin. Lahden johto ei kuitenkaan kestänyt, vaan Ilves tuli rinnalle ja ohi lahtelaisten tehdessä pieniä virheitä. Kokonaisuudessaan Lahti oli kuitenkin ottelussa hyvin mukana ja pelasi vauhdikasta jalkapalloa.

Kuopioon Lahti joutuu lähtemään varmasti ilman Erik Törnrosia, Teemu Jänttiä, Pyry Lampista ja Altin Zeqiriä. Dimitry Imbongon pelilupa on saapunut ja hän on valmennusjohdon käytettävissä. Päävalmentaja Ilir Zeneli haluaa lähteä parantamaan edellisestä ottelusta.

– Meitä vaivaa yhä pieni flunssa-aalto, mutta lähdemme Kuopioon ehdottomasti parantamaan peliämme, niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin. Meillä on alla ihan hyvä treeniviikko. Olemme menneet kovaa ja keskittyneet hieman enemmän fysiikkaan kuin teknistaktisiin asioihin, jotka ovat jääneet hieman vähemmälle, Zeneli kertoo.

Kotijoukkue Kuopion Palloseura vaihtoi talven aikana valmentajaa ja uudeksi käskijäksi tuli norjalainen Arne Erlandsen. Vaikka KuPS:n runko pysyi varsin hyvin kasassa, menettivät kuopiolaiset silti talven aikana muun muassa Tucon, Luís Carlos Murillon ja Petteri Pennasen. Tulopuolella on ollut Usman Sale, Bismark Boateng ja Mats Haakenstad.

KuPS avasi Cupin karsinnan vieraskentällä sarjanousija Hakaa vastaan. Haka meni ottelussa johtoon, mutta Ilmari Niskasen komea vapaapotkumaali toi kuopiolaiset tasoihin. KuPS oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja Haka kykeni hyökkäämään vain vastaiskuilla. Silti kuopiolaiset joutuivat tyytymään tasatulokseen.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 50 kertaa. Lahti on reilusti niskan päällä, sillä mustapaidat ovat voittaneet otteluista 24. Tasatulokseen on päädytty 13 kertaa. Maaleja Lahti on iskenyt komeat 77, kun taas kuopiolaiset ovat venyttäneet lahtelaisten verkkoa 55 kertaa. Suomen Cupissa joukkueet ovat kohdanneet kolmesti, joista kuopiolaiset ovat valitettavasti vieneet kaikki nimiinsä. Kuinka Lahdelle käy tällä kertaa Kuopiossa?

FC Lahti – KuPS 31.1.2020 kello 18.30 Kuopio-hallissa!

Pub Iloinen Kulkija näyttä kaikki FC Lahden vieraspelit suorana lähetyksenä.

Ottelu nähtävissä myös Ruutu+ -palvelussa → https://www.ruutu.fi/urheilu