Otteluennakko: FC Lahti matkaa Cupissa Kotkaan

FC Lahti on palannut koronarajoitusten jälkeen kentälle tappiottomana. Ensimmäisessä harjoitusottelussa kaatui FC Honka lukemin 2-1. Jasin Assehnoun ja Dimitry Imbongo tekivät maalit mieheen. Kisapuistossa puolestaan nähtiin lauantaina maali-iloittelu, kun Gnistan kiusasi Lahtea 3-3-tasapeliin. Lahtelaisten maalit merkittiin Timi Lahdelle, Kari Arkivuolle ja Assehnounille. Lahden hyökkäyspeli oli nimivahvaa Gnistania vastaan aggressiivista, mutta puolustuksen lepsuilut estivät voiton.

Kotkaan Lahti lähtee tavoitteenaan vain ja ainoastaan voitto. Lahti lähtee myös parantamaan peliään ja hakemaan pelaajille pelituntumaa. Uusia poissaolijoita ei ole, mutta muutama pelaaja hakee peliminuutteja yhteistyöseura Lahden Reippaan riveissä. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli iloitsee tosipelien alkamisesta.

– Tavoitteenamme on voitto ja se tulee omalla rauhallisella ja kypsällä pelaamisellamme. Meidän pitää parantaa ottelu ottelulta, eikä tämä tee siihen poikkeusta. Kahdesta harjoitusottelusta olemme oppineet paljon ja nyt lähdemme viemään oppeja kentälle. On kiva, että pääsemme pelaamaan myös tosipelejä. Se tuo valmistautumiseen uusia ulottuvuuksia. Osa pelaajista hakee minuutteja Reippaasta ja poikkeussääntöjen suomat viisi vaihtoa antavat meille mahdollisuuden kierrättää hieman, Zeneli ennakoi.

Kotijoukkue Peli-Karhut selviytyi Cupiin Regions’ Cupin kautta. Kolmosessa pelaava monilajiseura PeKa on perustettu 1945 nykyisin Kotkaan kuuluvassa Karhulassa. Vaikka vihreällä veralla sille ei ole suotu järin suurta menestystä, on se Kotkan jalkapallokaupungin kakkosseura, joten joukkueesta löytyy kovia pelimiehiä. Kokemusta korkeammilta tasoilta on muun muassa maalivahti Ville Särkällä, joka oli pitkään KTP:ssä. PeKan kokoonpanossa on vilissyt usein KTP:n junioriputken läpikäyneitä tähtiä.

Peli-Karhut avasi kautensa Kolmosessa kotiottelulla Lappeenrannan Palloa vastaan. LaPa meni ensimmäisellä jaksolla 2-0-johtoon, eikä PeKa onnistunut kirimään rinnalle. Vaihtopelaaja Elmo Toivasen vartti ennen loppua iskemä kavennusosuma toi laihan lohdun karhulalaisille. Molemmilla joukkueilla on allaan huono kenraali, joten keskiviikon ottelusta on odotettavissa paljon.

FC Lahti ja PeKa eivät ole koskaan kohdanneet toisiaan, mutta yhteisiä nimittäjiä silti löytyy. PeKa kasvatti Jussi Kinnaslampi debytoi Veikkausliigassa FC Lahden paidassa vuonna 2001. Lisäksi Oskari Kekkonen on edustanut molempia seuroja.

Kumpi kairaa itsensä jatkoon?

Peli-Karhut – FC Lahti 17.6.2020 kello 20.00 Arto Tolsa Areenalla!

Ottelu näkyy Ruutu+ -palvelun kautta.