Otteluennakko: FC Lahti lähtee pesemään kasvojaan

FC Lahti kohtasi maanantaina kotikentällään Kuopion Palloseuran. Lahti siirtyi 1-0-johtoon Altin Zeqirin osumalla, mutta KuPS kiri itsensä rinnalle ja ohi. Vaikka ottelusta oli tuloksena tappio, kykeni Lahti luomaan runsaasti maalipaikkoja. Ensimmäisellä jaksolla Lahti kykeni myös nollaamaan täysin kuopiolaisten nimivahvan hyökkäyksen. Lahti on onnistunut maalinteossa kahdeksassa viimeisessä ottelussa.

Torstain otteluun Lahti lähtee erittäin lyhyellä valmistautumisajalla. Kokoonpanosta puuttuvat yhä varmasti Tim Martinen ja pelikieltoinen Jean-Christophe Coubronne. Sen sijaan Patrick Rakovsky, Dimitry Imbongo ja Henri Eninful ovat jälleen valmennusjohdon käytettävissä. Lisäksi muutamalla pelaajalla on pieniä kolhuja ja väsymystä. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zenelin mukaan Lahti lähtee pesemään kasvojaan.

– Olemme hyvin pettyneitä ja hyvin vihaisia. Nyt meillä on kasvojen pesun paikka. Saamme uusia pelaajia käyttöön, mutta muutamalla pelaajalla on pieniä kolhuja ja väsymystä. Kolmen pisteen lisäksi taivoitteemme on keskittyä koko ottelun ajan, jotta emme tekisi helppoja virheitä ja päästä vastustajaa mukaan otteluun, Zeneli puhisee.

Vierailija Turun Palloseura on Lahden tapaan otteluruuhkassa. Ensin turkulaiset hävisivät Hakalle lukemin 3-2, mutta maanantaina Tepsi onnistui raapimaan pisteen IFK Mariehamnia vastaan. Viime otteluissa turkulaisilta maalinteossa ovat onnistuneet Rasmus Holma, Aldayr Hernández ja Olawale Tehe.

Sarjanousija TPS on sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta matkaa pois karsijan paikalta on vain yksi piste. Turkulaiset ovat tehneet liigassa toiseksi vähiten maaleja, vain 11. Kokeneet Mika Ääritalo ja laitapuolustaja Sami Rähmönen kuitenkin kykenevät yhdessä Oskari Jakosen ja nuoren Niklas Pyyhtiän kanssa luomaan paikkoja. Puolustussuuntaan turkulaiset ovat olleet suurissa vaikeuksissa erikoistilanteissa.

Joukkueet kohtasivat toisensa heinäkuussa Turussa. Jasin Assehnoun vei pilkulta Lahden johtoon, mutta TPS:n Masahudu Alhassan tasoitti ottelun. Lopussa Lahti kuitenkin kairasi voiton. Ensin Vahid Hambo taituroi Lahden uudestaan johtoon ja Pyry Lampinen löi lopullisesti naulan turkulaisten arkkuun.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 43 kertaa. Lahti on voittanut 17 ja TPS 19 kohtaamista. Myös maaleissa joukkueet menevät liki tasatahtia, sillä Mastokaupungin ylpeys on iskenyt 62 osumaa ja Aurajoen rannalla maalia on juhlittu 67 kertaa. Nyt Lahdella on oiva paikka ottaa turkulaisia kiinni.

Kuinka torstaina käy?

FC Lahti – TPS 17.9.2020 kello 18.30 Lahden stadionilla!

Ottelussa on voimassa poikkeusajan järjestelyt ja pääkatsomo on jaettu neljään erilliseen sektoriin. Kotikannattaja ovat sektorissa 1 ja vieraskannattajat sektorissa 4. Aurinkokatsomo ei ole avoinna. Saavuthan tapahtumaan vain terveenä ja noudatathan koko tapahtuman ajan hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä. Ostathan lippusi ennakkoon tästä.

K-Caara tarjoaa 15 ensimmäiselle Volkswagen-autolle parkkipaikan stadionin läheisyydestä. VIP-parkkipaikka on stadionin edustalla.

Ottelun käsiohjelma on luettavissa Pub Iloisessa Kulkijassa ja digitaalisena tästä. Sen voi ostaa omaksi ottelutapahtumasta kahden euron hintaan.

Mikäli et pääse paikan päälle, Ruutu-palvelu näyttää kaikki Veikkausliiga-ottelut suorina lähetyksinä.

Ottelun kokoonpanot tulevat ensimmäisenä Veikkauksen palveluun noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Pääset tutustumaan niihin tästä.