OTTELUENNAKKO: FC Lahti kohtaa KTP:n Kisapuistossa

Lauantaina vietetään Jalkapallopäivän etkoja Kisapuistossa. FC Lahti jatkaa pistemetsästystä Ykkösessä aina rakasta vastustajaa KTP:tä vastaan. Joukkueet ovat peräkkäin sarjataulukossa ja tiukan kamppailun lisäksi Kisapuistossa on luvassa myös muuta mukavaa.

FC Lahti haki edellisellä kierroksella komean 4—1-vierasvoiton Nurmijärven Jalkapalloseurasta. Lahti hallitsi ottelua alusta asti ja olisi voinut ratkaista ottelun jo ensimmäisellä jaksolla. Jia Haapea ja Minttu Takanen osuivat ottelussa kumpainenkin kahdesti. Voitto nosti Lahden sarjataulukossa viidenneksi.

Lahti on iskenyt alkukaudesta maaleja liukuhihnalta. Iloisen hyökkäyspelin kärkenä on ollut sarjan maalipörssin kärkipaikoista taisteleva Jia Haapea, joka on iskenyt seitsemässä ottelussa viisi maalia. Yhteensä Lahti on osunut jo 19 kertaa, joka on kolmanneksi eniten koko Ykkösessä. Katrin Kirpu, Minttu Takanen ja Viivi Moilanen ovat avustaneet kukin kolmella maalilla.

Vierailija KTP on Lahden tapaan sarjanousija ja myös kotkalaiset ovat aloittaneet kautensa hyvin. KTP on Lahtea kolme pistettä edellä neljäntenä, mutta on pelannut ottelun enemmän kuin lahtelaiset. Kotkalaiset kohtasivat tiistaina kotikentällään Ilveksen kakkosjoukkueen. KTP meni ottelussa johtoon Henni Hyyrysen osumalla. Lopulta pisteet kuitenkin tasattiin lukemin 1—1.

Kotkalaisten maalintekovastuu on jakautunut tasaisesti, sillä joukkueen sisäisen maalipörssin jaettuun kärkeen pääsee kahdella osumalla. Siihen ovat yltäneet Rosa Rantanen, Kia Voutilainen, Natalie McNally ja Roosa Päivähonka. Yhteensä KTP on iskenyt 14 maalia ja päästänyt vain yhdeksän.

Joukkueet kohtasivat toisensa talvella kahdesti Kansallisessa Cupissa. Lahti vei Mukkulassa pelatun ottelun nimiinsä 3—1. Elli Savolainen iski kahdesti ja Vilma Mahlio kertaalleen. KTP:n ainokaisesta vastasi Iira Eskola. Kotkassa tasaisesta kamppailusta huolimatta KTP puolestaan voitti ottelun 2—0 lahtelaisten oman maalin ja missatun rangaistuspotkun myötä. Kia Voutilainen merkattiin ottelun voittomaalin tekijäksi.

Kumpi juhlii tällä kertaa?

FC Lahti – KTP 10.6.2023 kello 13.00 Kisapuistossa!

Otteluun on vapaa pääsy, mutta naisten joukkueen kannatuskausikortteja myydään FC Lahden toimiston ja verkkokaupan lisäksi myös ottelutapahtumissa.

Tuo vanhat ja tarpeettomat jalkapallovarusteet otteluun Kierrätyskeskus Patinan kierrätyspisteelle ja laitetaan yhdessä hyvä kiertämään.

Ottelutapahtumassa esiintyy nelinkertainen Freestyle-jalkapallon Suomen mestari Alexander Wessberg. Häntä pääsee haastamaan myös pienpelissä.

Ottelun jälkeen aurinkokatsomossa myös Meet & Greet -tapahtuma, jossa tavattavissa on FC Lahden molempien edustusjoukkueiden pelaajistoa. Tule hakemaan nimmareita ja yhteiskuvia suosikkiesi kanssa.

Jalkapallopäivän etkojen ohjelma jatkuu Kisapuistossa vielä FC Lahden ottelun jälkeen, sillä tappiottoman alkukauden pelannut yhteistyöseura Lahden Reipas taistelee Kakkosen pisteistä Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan. Ottelu alkaa kello 16.00.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Aleksi Tikkala