placeholder

Otteluennakko: FC Lahti – Ilves

FC Lahden reilun viikon mittainen tauko peleistä päättyy, kun sarjanousija Ilves saapuu Kisapuistoon.

Lahden edellinen liigapeli SJK:ta vastaan pelattiin miltei kaksi viikkoa sitten. Tuolloin Kuhnurit kukistivat seinäjokelaiset 1-0 lukemin. Hyvä kenraali ei kuitenkaan tietänyt hyvää ensi-iltaa. Lahtelaiset nimittäin kokivat Borås Arenalla pelatussa Europa Leaguen ensimmäisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa nöyryyttävän 0-5 tappion IF Elfsborgille. Ensimmäinen Lahdessa pelattu osaottelu oli päättynyt 2-2, joten Elfsborg eteni toiselle kierrokselle yhteismaalein 7-2.

Europelejä oli odotettu mastokaupungissa kuin kuuta nousevaa ja niihin oli satsattu paljon. Karsiutuminen ensimmäisellä kierroksella oli iso pettymys koko organisaatiolle, vaikka vastustaja olikin lähtökohtaisesti selvä ennakkosuosikki. Lahti tuleekin nyt kauden kulminaatiopisteeseen. Kautta on vielä puolet pelaamatta ja etäisyys kärkisijoihin on maltillinen. Muutaman pelin voittoputkella tuo ero olisi kurottavissa jo hyvin pieneksi.

Ilves on saalistanut kolmesta edellisestä ottelustaan mallikkaita tuloksia. Kesäkuun lopussa Tammelan Stadionilla keltanutut pelasivat hallitsevan Suomen mestarin HJK:n kanssa 1-1 -tasapelin. Maaottelutauon jälkeen vierasreissu IFK Mariehamnin vieraaksi toi yhden pisteen pelin päättyessä kiikarilukemiin. Viime sunnuntaina Ilves onnistui nappaamaan tärkeän kotivoiton KuPS:in kustannuksella lopputuloksen ollessa 1-0. Ilveksellä on riveissään runsaasti liigakokemusta päävalmentaja Keith Armstrongista lähtien. Joukkue kuitenkin kärsii puoliammattilaisstatuksestaan, sillä se verottaa harjoittelua, palautumista ja peleihin valmistautumista. Tähän mennessä joukkue on tästä huolimatta kyennyt napsimaan pisteitä tyydyttävään tahtiin. Ilves pelaa hyvin yksinkertaisesti laitoja käyttäen ja tuo taktiikka on ollut useaan otteeseen myrkkyä vastustajille. Esimerkiksi Lahti on kokenut sen nahoissaan jo muutamaan otteeseen. Liigacupissa Ilves oli molemmissa kohtaamisissa parempi osapuoli ja kauden alkutaipaleella Ilves kaatoi liigaottelussa Lahden kotonaan lukemin 2-1.

Lahden pelaajatilanne on kohtuullinen. Isoja minuutteja pelistä toiseen kellottanut Xhevdet Gela on pelikiellossa ja Markus Joenmäen, Jussi Länsitalon sekä Pekka Lagerblomin pelaaminen on epävarmaa loukkaantumisten vuoksi.

Mikä on Kuhnureiden henkinen vireystila hävityn Elfsborg-ottelun jälkeen? Fyysisesti joukkue on ehtinyt tuosta koitoksesta palautua, mutta ratkaisevaa on kääntääkö joukkue pettymykset voimaksi vai sysääkö tuo joukkueen entistä pahempaan takalukkoon.

FC Lahti – Ilves 19.07.2015 klo 18.30 @Kisapuisto

– Miko Heikkinen